Tammi

Harry Potter 25 vuotta Suomessa

28.9.2023 15:29:58 EEST | Tammi | Tiedote

Jaa

Ensimmäinen J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjan kirja Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi Suomessa tasan 25 vuotta sitten, 28.9.1998. Siitä lähtien ovat ilmestyneet sarjan osat 1–7, sekä lukuisia muita Potterin taikamaailmaan liittyviä teoksia. Harry Potter -kirjoja on Suomessa painettuna myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Tämän lisäksi Pottereita kuunnellaan äänikirjoina.

J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja on lumonnut lukijoita Suomessa jo 25 vuoden ajan.
J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja on lumonnut lukijoita Suomessa jo 25 vuoden ajan.

Harry Potterit ovat kiinteä osa tänä vuonna 80 vuotta täyttävän Tammen historiaa. Suomi oli maailmassa viides maa, joka osti ensimmäisen kirjan käännösoikeudet.

”Harry Potter -kirjasarja on toiminut aikamme suurimpana lukutaidon ja erityisesti innostuksen edistäjänä. Sarja on saanut lapset eri puolilla maailmaa ahmimaan monisataasivuisia kirjoja vapaaehtoisesti, ja ilmiötasolla sen ihmisiä yhdistävä vaikutus on ollut poikkeuksellinen. Aika ei ole murentanut Potter-kirjasarjan taikaa, tänäkin päivänä tarinoiden lumous on vahva. Jaana Kapari-Jatan nerokkaalla suomennoksella ja kekseliäällä ja hauskalla suomen kielen käytöllä onnistutaan valloittamaan yhä uudet lukijapolvet”, sanoo Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi.

Suomentaja, kunniatohtori Jaana Kapari-Jatta on kääntänyt Potter-sarjaa alusta asti.

”Aloitellessani J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti. Olisin säikähtänyt pahanpäiväisesti, jos olisin tiennyt, että vielä jonain päivänä Suomen Tietotoimistosta soitetaan suomennoksen ilmestymispäivänä ja kysytään: ’Miltä nyt tuntuu?’ Niin kuin hiihtäjältä tai seiväshyppääjältä”, kuvailee Kapari-Jatta teoksessaan Pollomuhku ja posityyhtynen.

Juhlakirjana Tammi julkaisee upean Velhomaailman käsikirjan, joka ilmestyy 10.10. Pottereiden lukemista juhlitaan valtakunnallisena Harry Potter -lukupäivänä torstaina 12.10.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

”Pihalla oli jotakin outoa” – Leena Lehtolaisen nuorten kirjoituskilpailun voittajat selvillä28.5.2026 17:14:20 EEST | Tiedote

Kirjailija Leena Lehtolainen julkaisi ensimmäisen kirjansa vain 12-vuotiaana toukokuussa 1976. Viisikymmentä vuotta myöhemmin, toukokuussa 2026, Tammi julkaisee Leena Lehtolaisen 42. teoksen, nuortenromaanin Kissajumalan kevät. Se on mukaelma Lehtolaisen esikoisteoksesta. Lehtolaisen huikeaa uraa juhlistettiin kustantaja Tammen järjestämällä 12-13-vuotiaille nuorille suunnatulla kirjoituskilpailulla, jonka voittajat on nyt julkistettu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye