Leväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lämpimän sään myötä sinileviä on edelleen havaittu kuluvalla viikolla Lounais-Suomen vesistöissä, mutta havaintojen määrä ja esiintymien runsaus ovat vähentyneet viime viikkoon nähden. Vakioseurannassa sinilevää on havaittu tällä viikolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella kuudella vakiohavaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät ovat olleet pääasiassa vähäisiä.

Merialueella sinilevää havaittiin tällä viikolla vain Saaristomeren puoleisilla vakiohavaintopaikoilla Kuusistonsalmessa ja Mynälahdella. Molemmissa havaintopaikoissa sinilevää oli vähäisiä määriä.
Sisävesillä sinilevätilanne on hieman rauhoittunut viime viikosta ja viime viikon runsaat sinilevähavainnot olivat muuttuneet pääosin vähäisiksi esiintymiksi. Vähän sinilevää havaittiin tällä viikolla Littoistenjärven, Rymättylän Kirkkojärven ja Kemiönsaaren Dragsfjärdenin vakiohavaintopaikoilla. Kiskon Kirkkojärven havaintopaikalla sinilevää havaittiin edellisten viikkojen tapaan runsaasti.
Runsaatkaan sinileväesiintymät eivät ole harvinaisia vielä tähän aikaan vuodesta, mutta yleensä ne ovat hyvin paikallisia ja viilentyvä ja epävakainen sää ja valon vähentyminen hillitsevät yleensä laajempien sinilevälauttojen muodostumisen.
Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi, Havainnot
Valtakunnallinen sinileväseuranta päättyy tällä viikolla. Järvi-Meriwikiin voi edelleen kirjata levähavaintoja, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta: www.jarviwiki.fi/havaintolahetti.
Linkkejä:
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
- Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sanna Kipinä, puh. 0295 022 879
Avainsanat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Maantien 8890 (Vanhatie) jalankulku- ja pyöräilyväylän tiesuunnitelmaa esitellään vuorovaikutustilaisuudessa Hyrynsalmella 7.12. (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)30.11.2023 09:58:07 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus laatii tiesuunnitelmaa ”Maantien 8890 (Vanhatie) jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Teollisuustie–Hyryntie (mt 891)”. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Hyrynsalmen kunnan kanssa.
L&T Teollisuuspalvelut Oy:n Porin Peittoossa sijaitsevan Kipsikorven materiaalinkäsittelyalueen laajennushankkeen ympäristövaikutukset arvioitu - hanke on toteuttamiskelpoinen (Satakunta, Varsinais-Suomi)30.11.2023 08:28:12 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut 29.11.2023 perustellun päätelmän L&T Teollisuuspalvelut Oy:n Porin Peittoossa sijaitsevan materiaalinkäsittely- ja loppusijoitusaluetta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Kristiinankaupunki-Nokia -välisen voimajohtohankkeen YVA-selostukseen edellytetään täydennystä (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta ja Pirkanmaa)27.11.2023 10:41:00 EET | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointiselostusta eli YVA-selostusta on täydennettävä ennen perustellun päätelmän antamista etenkin hankkeen luontovaikutusten arvioinnin ja Natura-arviointien osalta. Muut täydennystarpeet liittyvät mm. pohjavesialueiden lähtötietoihin. Täydennetty arviointiselostus kuulutetaan ja asetetaan nähtäville uudestaan.
MKB-dokumentet för kraftledningsprojektet mellan Kristinestad och Nokia kräver komplettering (Södra Österbotten, Österbotten, Satakunta och Birkaland)27.11.2023 10:12:53 EET | Tiedote
Miljökonsekvensbedömningen det vill säga MKB-dokumentet måste kompletteras innan en motiverad slutsats ges, särskilt för projektets bedömning av konsekvenserna för naturen och Naturabedömningarna. De övriga kompletteringsbehoven gäller bland annat utgångsdata för grundvattenområdena. Det kompletterade MKB-dokumentet kungörs och läggs fram till påseende på nytt.
Alemman maantieverkon kunnostustarve kasvaa 15 miljoonalla eurolla raakapuu- ja tuulivoimakuljetusten lisääntyessä27.11.2023 08:00:25 EET | Tiedote
Alemman maantieverkon kunnostustarve kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa seuraavien 10 vuoden aikana yhteensä 15 miljoonalla eurolla raakapuu- ja tuulivoimakuljetusten lisääntymisen myötä. Lisäksi kuljetusten kannalta kriittisimpien painorajoitettujen siltojen uusimisen kustannukset ovat noin 6 miljoonaa euroa. Kustannukset kasvavat noin 8 % alemman maantieverkon nykyiseen, noin 170 miljoonan euron korjausvelkaan verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme