SDP:n viestinnän asiantuntijaksi Joanna Ahola
SDP:n verkkoviestinnän asiantuntijana aiemmin syyskuussa on aloittanut Joanna Ahola.
Ahola siirtyy SDP:n puoluetoimistolle sosialidemokraattisesta eduskuntaryhmästä, jossa hän on työskennellyt poliittisena avustajana. Aiemmin Ahola on toiminut myös muun muassa Demarinuorten viestintäsuunnittelijana.
– On hienoa päästä työskentelemään sosialidemokraattiselle liikkeelle uudessa roolissa. Nykyinen oppositioasetelma sekä uusi puoluejohto vaatii uutta otetta moneen ja olen innoissani tulevasta, työntäyteisestä vuodesta. On myös kiinnostavaa päästä heti mukaan SDP:n niin presidentin- kuin eurovaalikampanjan suunnitteluun, Ahola kertoo.
– On hienoa saada Joanna Ahola mukaan SDP:n puoluetoimiston viestintään. Joannalla on monipuolinen kokemus poliittisesta viestinnästä erilaisissa tehtävissä puolueen parissa, SDP:n viestintäpäällikkö Miia Järvi kommentoi.
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme