Lapin ELY-keskus

Maanteiden päivittäisestä kunnossapidosta vastaava urakoitsija vaihtuu Tunturi-Lapin alueella

Jaa

Tänä vuonna Lapissa kilpailutettiin yksi maanteiden hoitourakka ja Kittilän hoitourakassa uutena urakoitsijana aloittaa Destia Oy. Urakoitsija aloittaa viisivuotisen toimikautensa lokakuun alusta.

Karttakuva, jossa maanteiden hoidosta vastaavat urakoitsijat Lapissa. Kittilän, Sodankylän, Ranuan ja Ivalon alueen urakoitsijana Destia Oy. Rovaniemen ja Kemin alueen urakoitsijana Terranor Oy. Pellon ja Kemijärvi-Posion alueen urakoitsijana YIT Suomi Oy.
Maanteiden hoidosta vastaavat urakoitsijat Lapissa

Urakan tavoitehinta viidelle vuodelle on n. 18,5 miljoonaa euroa. Seuraavaksi kilpailutukseen on lähdössä Lapin hoitourakoista Ivalon hoitourakka vuosille 2024–2029.  

Hoitourakoitsijat vastaavat maanteiden hoidosta Väyläviraston määrittelemän palvelutason mukaan. Tiet on jaettu käytön mukaan hoitoluokkiin, joilla laatuvaatimukset ja toimenpideajat esimerkiksi lumen auraamisen suhteen vaihtelevat.  

Uudistetut talvihoidon laatuvaatimukset ovat Kittilän kilpailutuksen myötä voimassa koko Lapin alueella. Käytännössä laatuvaatimukset velvoittavat urakoitsijan ryhtymään tien hiekoitukseen ja lumen auraukseen aiempaa hieman nopeammin. Talvihoidon laatuvaatimukset uudistettiin vuonna 2018 ja ne on viety käytäntöön vaiheittain kilpailutusten yhteydessä.

Lapin ELY-keskuksen alueella on yhteensä kahdeksan maanteiden hoitourakkaa. Maanteiden hoitotoimenpiteillä turvataan teiden päivittäinen liikennöitävyys ja luodaan edellytykset turvalliselle liikkumiselle.

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö, kunnossapito Kari Parikka, puh. 0295 037 247
Kunnossapitovastaava Joona Peltoniemi, puh. 0295 026 753 (tavoitettavissa 2.10. alkaen)
Maanteiden hoidon projektipäällikkö Juha Loukusa, puh. 0295 037 404 (tavoitettavissa 2.10. alkaen)
sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Karttakuva, jossa maanteiden hoidosta vastaavat urakoitsijat Lapissa. Kittilän, Sodankylän, Ranuan ja Ivalon alueen urakoitsijana Destia Oy. Rovaniemen ja Kemin alueen urakoitsijana Terranor Oy. Pellon ja Kemijärvi-Posion alueen urakoitsijana YIT Suomi Oy.
Maanteiden hoidosta vastaavat urakoitsijat Lapissa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote

The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye