SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan
SuPerin liittohallitus päätti kokouksessaan perjantaina, että SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan ja valmistautuu toteuttamaan tukitoimia hallitusohjelman heikennysten vuoksi. – Toimien kohteena on maan hallitus, eivät työnantajat, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo.

– SuPer vastustaa hallitusohjelman tavoitteita, jotka heikentävät työntekijöiden asemaa ja toimeentuloa sekä kansalaisten sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa. Heikennykset kohdistuvat voimakkaimmin naisvaltaisille aloille. Toteutuessaan toimet jopa lyhentävät työuria ja niiden vaikutuksista kärsivät pitkällä tähtäimellä myös työnantajat, Paavola muistuttaa.
– Työelämän kehittäminen vaatii yhteistyötä ja toimia, joilla työhyvinvointia parannetaan. Se on iso haaste. Hallituksen toimet eivät ole tätä päivää eivätkä osoita modernia johtamista, Paavola moittii. – Taloutta ja työllisyyttä ei nosteta lamauttamalla suomalainen yhteiskunta. Tarvitaan toimeliaisuuden ja ostovoiman lisäämistä, luottamuksen vahvistamista päätöksentekoon ja turvallisuuden tunteen vahvistamista. Heikoimmassa asemassa olevista on huolehdittava kaikissa tilanteissa.
Näin hallitus aikoo heikentää työntekijän asemaa
1. Palkankorotusten katoksi tulisivat vientialojen korotukset.
Vientivetoisen työmarkkinamallin säätäminen lakiin tarkoittaa puuttumista ammattiliittojen vapaaseen neuvottelutoimintaan. Vastaisuudessa mikään ala ei saisi ylittää vientiteollisuudessa sovittuja palkankorotuksia. Tämä on vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Naisvaltaisten alojen palkkaero miesvaltaisiin aloihin kasvaisi entisestään ja hoitoalan veto- ja pitovoimaa olisi mahdotonta parantaa.
2. Työtaisteluoikeutta aiotaan rajoittaa.
Työtaisteluoikeus on ammatilliseen järjestäytymisvapauteen liittyvä perusoikeus, eikä työtaisteluoikeuden käyttämistä lähtökohtaisesti tule rajoittaa lainsäädännöllä.
3. Lyhyissä sairauspoissaoloissa ensimmäiseltä päivältä ei tarvitsisi maksaa palkkaa.
Sairauspoissaoloon kytkettävä omavastuupäivä on palkansaajalle kohtuuton tulonmenetys. Mikäli hallitusohjelman tavoite toteutuu, pienipalkkaisella sote-alalla työntekijät tulevat jatkossa sairaana työpaikalle, mikä vaikuttaa työntekijän työpanokseen ja toipumiseen sekä yleiseen terveyteen sote-sektorilla ja varhaiskasvatuksessa.
4. Enintään vuoden määräaikainen työsopimus ei vaatisi erityistä perustetta.
Työsopimuslain mukaan toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat ensisijaisia. Määräaikaisena sopimus voidaan solmia vain, kun siihen on laissa tarkoitettu perusteltu syy. Tarkoituksena on turvata työntekijän oikeutta lähtökohtaisesti turvatumpaan työsuhteen muotoon. Jos hallituksen esitys toteutuu, määräaikaisten työsopimusten määrä kasvaa ja muun muassa raskaussyrjintä lisääntyy.
5. Työntekijän voisi irtisanoa aikaisempaa kevyemmin perustein.
Hallitusohjelman mukaan jatkossa irtisanomisperusteelta ei enää edellytettäisi painavuutta. Työntekijän työsuhdeturvaa heikennettäisiin merkittävällä tavalla.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
SuPerin toiminnanjohtaja Tanu Heikkinen, 040 734 5354
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla5.5.2025 23:30:21 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittohallitus hyväksyi tänään 5. toukokuuta SOTE-sopimuksesta, HYVTESistä, KVTES:stä ja KT:n yritysjaoston sopimuksista saavutetun neuvottelutuloksen. Palkkaratkaisu koostuu vientialojen mukaisesta palkkaratkaisusta ja sen lisäksi tulevasta palkkaohjelmasta.
SuPerin edustajisto: Superilaisten palkkakehitys ja kestävä työelämä on turvattava nyt. Kyse on koko hyvinvointiyhteiskunnan selkärangasta.24.4.2025 11:33:06 EEST | Tiedote
SuPer tavoittelee käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisuja, jotka tukevat superilaisten jaksamista, parantavat hoitoalan sekä varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa sekä turvaavat palvelujen jatkuvuuden.
SuPerin Inberg: ammattiliitto on työntekijän tuki ja turva23.4.2025 22:41:30 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inbergin mielestä pääministeri Orpon hallituksen esittämien verohelpotusten rahoitus hyvinvointipalveluista säästämällä on ongelmien siirtämistä tulevaisuuteen.
Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta14.4.2025 10:20:26 EEST | Tiedote
– Tämä vaalitulos edellyttää täyskäännöstä myös valtakunnan politiikassa. Kansa äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg toteaa.
Hätätyösääntelyä ei tule muuttaa – puuttuminen työtaisteluoikeuteen on perusteetonta9.4.2025 13:21:06 EEST | Tiedote
SuPer on lausunnossaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastustanut hätätyön käytön laajentamista työtaisteluissa, sillä työnantajat ovat käyttäneet hätätyötä sote-alalla väärin. – On tärkeää, että valiokunnassa ymmärretään hätätyön viimesijainen tarkoitus. Myös sote-työntekijöillä tulee olla mahdollisuus parantaa työehtojaan, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme