SDP:n Razmyar, Mäkynen ja Gebhard: Hallituksen on aika kohdata opiskelijat silmästä silmään
SDP:n kansanedustajat Nasima Razmyar, Matias Mäkynen ja Elisa Gebhard antavat tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja kehottavat Orpon hallitusta kohtaamaan opiskelijat silmästä silmään.

- Opiskelijat osoittavat mieltään, koska ovat aidosti huolissaan omasta toimeentulostaan. Opintorahan indeksijäädytykset ja asumistukileikkaukset ovat viemässä opiskelijoiden jo valmiiksi pienistä tuloista yli 100 euroa kuussa, mikä pakottaa heidät ottamaan yhä enemmän lainaa epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. Olisi kohtuullista, että hallituksen edustajilta löytyisi rohkeutta mennä paikan päälle perustelemaan nämä leikkaukset ja kuuntelemaan, mitä opiskelijoilla on sanottavanaan, Razmyar toteaa.
- Opiskelijat ovat valmiita odottamaan niin kauan, että heitä on kuultu. Pääministerin tulisi nyt ottaa mallia tasavallan presidentistä ja käydä keskustelemassa opiskelijoiden kanssa. Matkaa Senaatintorin yli on noin 120 metriä – pääministeri ehtii hyvin paikalle vaikkapa lounastauollaan, jos vain tahtoo, Mäkynen jatkaa.
Eilisellä eduskunnan kyselytunnilla hallituksen edustajat väittivät, että hallituksen päätös nostaa opintolainan valtiontakausta 200 eurolla tarkoittaisi opiskelijoiden taloudellisen tilanteen parantumista. Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Razmyar, Mäkynen ja Gebhard huomauttavat.
- Hallitus ei aio nostaa opintolainahyvityksen enimmäismäärää, joten opiskelijoiden taloudellinen tilanne ei parane vaan valmistumisen jälkeen heillä on entistä suurempi velkataakka maksettavanaan. Samalla hallitus on helpottamassa määräaikaisten työsuhteiden solmimista, mikä tietää enemmän pätkätöitä uraansa aloittaville. Tämä kasvattaa vastavalmistuneiden riskiä joutua työttömäksi ja vaikeuttaa lainojen takaisinmaksua. On kestämätöntä antaa ymmärtää, että nämä päätökset tehtäisiin nuorten parasta ajatellen, Gebhard lataa.
Razmyar, Mäkynen ja Gebhard haluavatkin ilmaista huolensa siitä, että opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat joutumassa valtiontalouden tasapainotuksen maksajiksi.
- Hallitus on huolissaan velasta ja erityisesti koroista, mutta kehottaa samalla opiskelijoita elämään velaksi korkeiden korkojen aikana. Tarkoitus on vahvistaa valtiontaloutta, mutta tosiasiassa opiskelijoiden toimeentulon heikentäminen lisää tarvetta työskennellä opintojen ohessa ja hidastaa valmistumista. Samalla lisätään opiskelijoiden uupumusta jo ennen työelämään siirtymistä, vaikka nuorten aikuisten uupumus on jo nyt merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Kyse on jälleen kerran lyhytnäköisistä leikkauksista, jotka tulevat kahta kalliimmiksi myöhemmin, kolmikko tuomitsee.
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardKansanedustaja
Puh:09 432 3092elisa.gebhard@eduskunta.fiMatias MäkynenKansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:040 509 4409Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme