Nuoret toivat iloa ikäihmisille ja apua seniorikeskuksen arkeen

Uusi toimintamalli toi iloa ja apua
Job’d seniori toteutettiin kesällä 2023 yhteistyössä Helsingin nuorisopalveluiden, Kivelän seniorikeskuksen ja WorkPilots Oy:n kanssa. Pilotin kautta nuoret saivat työmahdollisuuksia ja seniorikeskuksen asukkaat saivat seuraa. Nuoret viettivät asukkaiden kanssa aikaa ja auttoivat esimerkiksi kesäkahvilakäynneissä, hemmottelussa, lehden lukemisessa, ulkoilussa sekä pelasivat pelejä.
Nuoret työskentelivät pilotissa ikäihmisen ja henkilökunnan apuna 176 tuntia, 56 työvuoroa. Tärkeää työkokemusta ikäihmisten kanssa työskentelystä sai 13 nuorta.
WorkPilots teki pilottia varten palveluunsa erillisen Job’d Seniori alustan. Toimintamallissa testattiin myös verkkokoulutusta osana perehdytystä. Mukaan päästäkseen nuorten tuli suorittaa lyhyt verkkokoulutus, jossa opastettiin esimerkiksi muistisairaan kohtaamista ja ikäihmisten kanssa työskentelyä.
Kivelän seniorikeskus sai opastuksen Job’d seniorialustan käyttöön ja avasi työtehtävät, kun tarvetta nuorille apukäsille oli tiedossa. Nuoret työskentelivät avustajina kesäkahvilassa seniorikeskuksen sisäpihalla, osallistuivat retkille, auttoivat hemmottelupäivissä ja tapahtumien järjestämisessä. Seniorikeskuksen osastonhoitajilta saatiin kuulla myös yksittäisten asukkaiden tarpeita ja esimerkiksi shakin pelaamista rakastavalle herralle löytyi pelikaveri nuoresta.
Sukupolvien ja kulttuurien kohtaamisia
Seniorikeskuksen henkilökunnalla oli mahdollisuus tilata nuori apuun esimerkiksi ikäihmisten seuraksi, lehden lukuun tai vaikka pelikaveriksi. Siitä kuka Kivelän shakkipelit aina voitti, on monta eri näkemystä, mutta varmaa on, että muuten erittäin vähän muiden kanssa tekemisissä oleva asiakas sai hyvän vastuksen ja seuraa nuoresta pelikaverista. ”Kyllä se ihan mukavaa, vaikka ei hääviä, kun minä voitin aina” iäkkäämpi shakin pelaaja toteaa. Tosin nuorikin muisteli voittaneensa jonkun kerran.
Erityisesti nuorelle jäivät mieleen keskustelut shakkipelin lomassa sekä tapahtumissa. ”He yleensä kertoivat mitä he tekivät nuorena ja kyselivät minulta, aionko mennä varusmieheksi. Aluksi olin vähän peloissani kun itsellä oli ennakkoluuloja, että onko vanhukset ehkä kärttyisiä ja nähnyt minun väristä ihmistä ja miten he minuun suhtautuvat. He olivatkin niin mukavia ja tykkäsin puhua kaikesta ja aika syvällisiäkin heidän kanssaan”.
Paikalla ollut seniorikeskuksen henkilökunta havaitsi, kuinka asukas silmin nähden piristyi joka pelikerta. Ilman pelikaveria hän istui paljon yksin käytävällä rullailemassa pyörätuolillaan edes takaisin. Pilotin aikana nähtiinkin kiireetöntä ja välitöntä kohtaamista eri sukupolvien välillä sekä asukkaille myös ihania keskusteluja nuorten kanssa.
Nuoret kulttuurisen vanhustyön mahdollistajana
Kivelän seniorikeskuksen kulttuuriohjaajat Anna Tsokkinen ja Roosa Isokääntä kokivat pilotin erittäin onnistuneeksi. Tarpeen mukaan apukäsiksi saadut nuoret mahdollistivat tapahtumien järjestämisen sekä useamman ikäihmisen osallistumisen tapahtumiin ja kesäkahvilaan. ”Tapahtumat ovat tärkeitä myös asukkaiden omaisille. Ne mahdollistavat ajan viettämisen yhdessä”, kertoo Anna Tsokkinen. ”On tärkeää, että omaiset ja ikäihmiset pääsevät tapahtumissa luomaan muistoja yhdessä. Eräs asukkaan omainen kuvasi tuntevansa kuin olisi päässyt treffeille puolison kanssa” hän jatkaa.
Nuoret eivät koskaan korvaa ammattilaisia vaan ovat apuna ja lisänä helpottamassa heidän työtään. Nuorten työpanos Kivelän pilotissa vapauttikin ammattilaisia heidän päätyöhönsä. ”Esimerkiksi kesän tapahtumissa olisi järjestelyapuun pitänyt pyytää talon ammattilaisia, mutta nyt kulttuuriohjaajan saadessa apukäsiksi tarvittavan määrän nuoria saivat ammattilaiset kuten fysioterapeutit, sosiaaliohjaajat, hoitajat keskittyä työhönsä. Tämän tyyppistä helpotusta ammattilaisten arkeen tällä pyritäänkin tuomaan. Nuoret ovat apuna sellaisissa ikäihmisille sekä henkilökunnalle lisäarvoa tuottavissa tehtävissä mihin ei koulutusta tai kokemusta vaadita. Tavoitteenahan totta kai on, että asukkaiden mieliala kohenee ja hoitajien kuormitus laskee”, toteaa Job’d toimintamalista vastaava suunnittelija Sami Komppula, Helsingin kaupungin Nuorisopalveluista.
Helpotusta seniorikeskuksen arkeen toiminta tuo myös asukkaiden elämänlaadun paranemisen kautta. Kun useammat pääsevät osallistumaan kesäkahvilaan tai retkille, saavat shakkikaverin tai juttuseuraa vaikuttaa se asukkaiden tyytyväisyyteen ja tätä kautta myös ammattilaisten työhön. Asukkailla on usein toiveita pelikaverista, lehden lukemisesta tai muista inhimillisistä heille tärkeistä asioista, joihin ei seniorikeskuksen henkilökunta pysty aina vastaamaan sillä aika hoitotyön lisäksi on tosi rajallinen.
”Kun tehtävät ja tehtävänanto oli selkeä, nuoret hoitivat tehtävät kunnialla ja heistä oli suuri apu” kertoo Anna Tsokkinen. ”Kaiken kaikkiaan jäi hyvät tunnelmat kesän pilotista ja toivotaan että toiminta jatkuu ja yleistyy. Kivelän seniorikeskuksen kulttuuriselle vanhustyölle on tästä ollut suuri hyöty ja se on lisännyt elämänlaatua ja iloa”, hän toteaa.
Nuorille tärkeää työkokemusta - potentiaalisia työntekijöitä alalle
Ensimmäisten työkokemusten saaminen on usein haastavaa. Job’d toiminnassa nuoret saavat lyhyt kestoisissa töissä ensimmäisiä työkokemuksia, uutta osaamista ja työelämätaitoja, verkostoja sekä palkkaa. Nämä helpottavat jatkotyöllistymisestä samalla ehkäisten nuorten syrjäytymistä. Yhteiskunnallisesti tärkeä muita auttava työ tuo työlle merkitystä lisäten myös nuoren työmotivaatiota.
Lähes jokaiselle Kivelän pilotissa mukana olleelle nuorelle tämä oli ensimmäinen kokemus työstä vanhustenhoidossa. Nuoret saivat arvokasta työkokemusta, joka helpottaa jatkossa työelämään pääsyä haki sitten mille alalle tahansa. Pilotin tavoitteena oli tarjota nuorille kokemusta sote-alan töistä ja tutustuttaa tulevaisuuden potentiaalisia työntekijöitä alaan. Nuoret kertoivatkin oppineensa mm. muistisairaan kohtaamisesta, liikkumisessa avustamisesta sekä ylipäätään seniorikeskuksen työtehtävistä. Vaikka uravalintoja ei varsinaisesti tämän kokemuksen pohjalta tehtykään olivat kaikki mukana olleet halukkaita tekemään jatkossa ainakin kesätöitä tai keikkatöitä ikäihmisten parissa.
Eija Kiviranta WorkPilotsista kertoo olevansa surullinen ja huolissaan ikäihmisten yksinäisyydestä. ”On kehitettävä juuri tällaisia elämänlaatua ja iloa tuovia ratkaisuja, joiden avulla hoiva-ammattilaiset voivat keskittyä tärkeimpään ja saada apua kipeästi työkokemuksia kaipaavista nuorista”.
”Jokainen työkokemus on nuorelle arvokas. WorkPilotsin tavoitteena on kehittää malleja työelämän uudistamiseen ja erilaisten työkokemusten mahdollistamiseen – missiomme onkin mahdollistaa polkuja kohti itselleen sopivaa työtä. Tämä oli meille todella tärkeä kokeilu ja sellainen innovaatio, jonka toivomme laajentuvan koko Suomeen ja olevan jo itsestäänselvyys silloin kun ehkä joskus itsekin siellä palvelutalossa asustan”, naurahtaa Eija Kiviranta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Komppula, suunnittelija, Helsingin nuorisopalvelut
Puh. 040 487 9126
Email sami.komppula@hel.fi
Kuvat

Linkit
- JOB’D on Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden toimintamalli, joka on vuodesta 2017 mahdollistanut nuorille lyhyt kestoisia palkallisia ensimmäisiä työkokemuksia muita auttavissa tehtävissä jo yli 80 000 tuntia. Toiminta on palkittu mm. Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitalilla.
- KIVELÄN SENIORIKESKUS on lyhyt- ja pitkäaikaista ympärivuorokautista kuntoutusta ja hoitoa sekä päivätoimintaa tarjoava kaupungin seniorikeskus Helsingin Töölössä.
- WORKPILOTS on suomalainen keikkatyöalusta, joka mahdollistaa lyhyiden työtehtävien välittämisen nuorille nopeasti, turvallisesti ja helposti.
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.9.20259.9.2025 20:10:56 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli kokouksessaan useita talousarvioaloitteita ja investointihankkeita. Lautakunta antoi lausunnot muun muassa koulunuorisotyön ja harrastustoiminnan laajentamisesta sekä Oodin itsenäisyyspäivän lastenjuhlasta. Lisäksi lautakunta hyväksyi Talin jalkapallohallin perusparannuksen tarveselvityksen ja antoi puoltavan lausunnon Malminkartanon kirjaston laajennus- ja perusparannushankesuunnitelmasta.
Lauluntekijälegenda Alejandro Escovedo saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen – konsertti Savoy-teatterissa joulukuussa9.9.2025 16:31:55 EEST | Tiedote
Legendaarinen laulaja-lauluntekijä Alejandro Escovedo saapuu vihdoin Suomeen. Yli neljä vuosikymmentä musiikkia tehnyt Escovedo yhdistää ainutlaatuisella tavalla meksikolaisiin juuriinsa rock-musiikkia, americanaa ja kantria – ja nyt tämä karismaattinen tarinankertoja kuullaan livenä 12. joulukuuta 2025 klo 19 osana Savoy & Sound Tracker Presents! -konserttisarjaa.
Helsingin kaupunginkirjasto siirtyy valtakunnalliseen luokitusjärjestelmään – helsinkiläisnuoret palkataan tarroittamaan 650 000 teosta8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto siirtyy Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmään syksyn 2025 aikana. Muutoksen myötä osa kirjastojen aineistosta vaihtaa paikkaa hyllyissä ja 650 000 teosta tarroitetaan uusiksi. Tarroitustyöhön palkataan helsinkiläisiä nuoria.
Helsingfors stadsbibliotek övergår till ett nationellt klassifikationssystem – unga helsingforsare anställs för att förse 650 000 verk med etiketter8.9.2025 07:59:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek övergår under hösten 2025 till de allmänna bibliotekens klassifikationssystem. Förändringen innebär att en del av bibliotekens material flyttas till nya hyllor och att 650 000 artiklar får nya etiketter. Stadsbiblioteket anställer Helsingforsungdomar för att förse verken med etiketter.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.9.20254.9.2025 14:04:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 9.9.2025 esityslista on julkaistu. Esityslistalla on muun muassa Helsingin kaupungin vuoden 2026 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2026–2028, Paloheinän maa-alueen vuokraaminen Paloheinä Golf Oy:lle sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avointen julkisten tilojen käyttöä koskevat toimintamallit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme