Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Puolet todistanut aiheettomia saikkupäiviä

2.10.2023 08:33:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

Puolet työelämässä olevista kertoo todistaneensa tilannetta, jossa joku on ollut sairauslomalla, vaikka siihen ei olisi ollut aihetta. Yli kolmannes arvioi, ettei ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa. ”Aiheettomat sairauspoissaolot kuormittavat koko työyhteisöä. Ne ovat väärin paitsi työnantajaa myös työkavereita kohtaan”, johtaja Janne Makkula sanoo Suomen Yrittäjistä.

Puolet työelämässä olevista kertoo todistaneensa tilannetta, jossa joku on ollut sairauslomalla, vaikka siihen ei olisi ollut aihetta. Vastaajat ovat työelämässä toimivia työntekijöitä, toimihenkilöitä, johtavassa asemassa olevia, yrittäjiä, lomautettuja ja työttömiä.
Puolet työelämässä olevista kertoo todistaneensa tilannetta, jossa joku on ollut sairauslomalla, vaikka siihen ei olisi ollut aihetta. Vastaajat ovat työelämässä toimivia työntekijöitä, toimihenkilöitä, johtavassa asemassa olevia, yrittäjiä, lomautettuja ja työttömiä.

Yli kolmannes (37 %) työelämässä olevista arvioi, ettei ole koskaan kokenut muiden aiheetonta sairauspoissaoloa. Vastaajista 13 prosenttia ei osaa sanoa. Aineisto edustaa työelämässä mukana olevia suomalaisia.

Erityisesti perusteettomia poissaoloja ovat seuranneet vierestä hyvinvointialueella työskentelevät.

”Hallituksen tavoitteena ei ole lisätä sairaana työskentelyä, vaan vähentää työnantajan kustannuksia ja tilanteita, joissa sairauslomaa käytetään väärin. Hallituksen esittämä muutos ei ole radikaali, mutta tarpeellinen”, Makkula sanoo.

Hallitusohjelmaan on merkitty kirjaus, jonka mukaan sairauspoissaolon ensimmäisestä päivästä ei tarvitse maksaa palkkaa.

”Ensimmäinen sairauspäivä on eräiden työehtosopimusten mukaan palkaton jo nyt. Lisäksi karenssipäivää ei olisi, kun sairaus kestää yli viisi päivää tai poissaolo johtuu työtapaturmasta tai ammattitaudista”, Makkula sanoo.

11 % on oman arvionsa mukaan ollut työuransa aikana sairauslomalla, vaikka siihen ei olisi ollut aihetta. 87 % kieltää tehneensä näin.

1 054 vastannutta ovat työelämässä toimivia työntekijöitä, toimihenkilöitä, johtavassa asemassa olevia, yrittäjiä, lomautettuja ja työttömiä. Kyselyn tekoaika 13. – 25.9.2023. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen (n=1054) osalta on +- 3,1 %-yksikköä.

Tutustu tuloksiin tästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote

Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote

Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye