Volker von Boninin retrospektiivinen valokuvanäyttely vie katseen eilisen Helsinkiin

Volker von Bonin (1924–2006) oli humanistinen valokuvaaja, jonka kuvissa korostuvat helsinkiläisen arjen hetket ja kaupunkimiljöö. Filmille tallentui paitsi maisemia ja rakennuksia myös helsinkiläiselämää, ihmisiä ja ilmiöitä. Näyttelyyn on koottu yli sata valokuvaa 1950–80-luvuilta. Niissä von Bonin tarkkailee Helsinkiä – katsoo sitä läheltä, mutta kuitenkin ulkopuolisin silmin. Hän on onnistunut tallentamaan persoonallisella tavalla hyvin ainutlaatuisia hetkiä. Kuvien avulla pääsee aistimaan pihalla leikkivien lasten tunnelmia, rakennustyöntekijöiden arkea, avantouimareiden nautintoa, bussia odottavien ilmeitä tai kirkon portailla istuvia rasvalettejä.
Volker von Boninin elämäntarina on monivaiheinen. Hän kävi Helsingin Saksalaista koulua, mutta asettui pysyvästi Suomeen vasta 1950-luvulla saatuaan paikan valokuvaajana painotalo Tilgmann Oy:llä. Töiden ohessa hän tallensi Helsinkiä ja sen ihmisiä. Muutaman vuosikymmenen aikana von Boninin käsissä syntyi tuhansia valokuvia ja parikymmentä valokuvakirjaa Suomesta ja sen pääkaupungista. Perheen kertoman mukaan hän koki Suomessa tiettyä ulkopuolisuuden tunnetta sekä kulttuurisesti että kielellisesti ja eli kahden kulttuurin välissä.
Näyttelyn on tuottanut kaupunginmuseon kuvakokoelmien intendentti Tuomas Myrén ja näyttelysuunnittelusta vastaa Osmo Leppälä. Näyttelyn avautumisen yhteydessä 6. lokakuuta Helsingin kaupunginmuseo ja Kustannusosakeyhtiö Parvs julkaisevat yhteistyössä Volker von Boninin valokuvia sisältävän elämäkerran, jonka on kirjoittanut valokuvahistorioitsija Yki Hytönen. Kirja on ostettavissa Hakasalmen huvilan museokaupasta, kaupunginmuseosta ja Ratikkamuseosta sekä kirjakaupoista.
"Von Boninin valokuvat esittävät ihmiset myötäeläen ja samalla pienen etäisyyden päästä. Tästä syntyy hieno yhdistelmä, jossa Helsinki ja sen ihmiset ovat yhtä aikaa läsnä. Kuvissa on samaan aikaan toteavuutta, lempeyttä ja usein myös huumoria. Sodan ja sen seuraukset kokenut von Bonin löysi humanistisen valokuvauksen kautta ilmaisuväylän ja hänen tulkintansa tuotti myönteisesti maailmaa tarkastelevia valokuvia", Hytönen kertoo.
Katse Helsinkiin - Volker von Boninin valokuvia -näyttely muuttuu tanssiksi ja ääneksi 23. marraskuuta klo 17–22. Tanssija-koreografit Tiia Hämäläinen ja Jaakko Simola sekä äänitaiteilija Marika Hyvärinen ovat luoneet esityksen Hakasalmen huvilaan osana 6 museon elämyskierrosta. Mukana tapahtumassa ovat Designmuseo, HAM, Hakasalmen huvila, Helsingin kaupunginmuseo, Helsingin Taidehalli ja Suomen valokuvataiteen museon K1-galleria. Tapahtuman ajan museoihin ja esityksiin on vapaa pääsy.
Haastattelu- ja kuvauspyynnöt:
viestintäasiantuntija Milla Visuri
puh. 040 124 5161, milla.visuri@hel.fi
Lataa näyttelykuvat
Katse Helsinkiin – Volker von Boninin valokuvia
6.10.2023–25.8.2024
Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13b
Avoinna: ti klo 11–19, ke–su klo 11–17, ma suljettu
Pääsymaksu 14/10 €, alle 18-vuotiaille ja Museokortilla vapaa pääsy.
Hakasalmen huvilan ilmaispäivä joka kuukauden viimeinen perjantai klo 11–17.
Näyttelyn yleisöopastukset pidetään suomeksi ja ruotsiksi.
Katso kaikki tapahtumat
Huomaathan, että Mannerheimintien peruskorjaus tuo muutoksia Hakasalmen huvilan saapumisreitteihin ja liikennejärjestelyihin. Hakasalmen huvilaan voi kulkea Töölönlahdenkatua pitkin Musiikkitalon ja Oodin puolelta. Lähin julkisen liikenteen pysäkki on Lasipalatsi, Kamppi tai Rautatieasema. Raitiolinjat 4 ja 10 sekä bussilinjat 63, 212, 213 ja 400 siirtyvät kulkemaan Runeberginkadun kautta. Kansallismuseon pysäkki on pois käytöstä. Työt aiheuttavat muutoksia myös kevyenliikenteen väylille. Kiertotiet opastetaan kadulla.
Avainsanat
Kuvat









Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hakasalmen huvila
Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon ja Musiikkitalon välissä lähellä Töölönlahtea. Elegantissa rakennuksessa voi tavoittaa muiston empireajan huvila-arkkitehtuurista. Huvilan tunnetuin asukas oli Aurora Karamzin (1808–1902).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme