Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Tutkimusraportti: jopa 37 % nuorista tyytymättömiä elämäänsä

Jaa

Diakonia-ammattikorkeakoulun innovaatiokeskittymässä DiakHubissa koostettu Zekki Suomi -raportti herättää huolen suomalaisten nuorten hyvinvoinnista. Nuoret tarvitsevat vahvistusta erityisesti itsetunnon ja vaikeuksien voittamisen elämänalueilla.

– Maailman onnellisimmassa maassa nuorten tyytyväisyys elämään on vain kohtuullisella tasolla, 6,1 asteikolla 0–10. Yleisesti aikuisten elämään tyytyväisyys Suomessa on 8,0.  Elämäänsä vähintään melko tyytyväisiä on 63 % nuorista. Tyytymättömiä nuoria on 37 %, kertoo DiakHubissa työskentelevä dosentti, tutkija ja erityisasiantuntija Sakari Kainulainen

Ensimmäinen Zekki Suomi -raportti julkaistaan Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2023. Raportin data on kerätty DiakHubissa kehitetyn nuorille suunnatun verkosta löytyvän Zekki-digipalvelun keräämän tiedon perusteella.  

– Tuloksista nähdään, että nuoret tarvitsevat vahvistusta erityisesti itsetunnon ja vaikeuksien voittamisen elämänalueilla. Näillä osa-alueilla lähes puolet vastaajista ilmoitti olevansa tyytymättömiä keskiarvojen ollessa 5,3 ja 5,8 asteikolla 0–10. Aiempien tutkimustemme perusteella nämä ovat osa-alueita, joihin nuorille tarjolla olevia tukipalveluita on vähiten, Kainulainen sanoo. 

Ilahduttavaa on, että kuitenkin neljä viidestä nuoresta (79 %) ilmoitti olevansa vähintään melko tyytyväinen perheeseensä ja asumistilanteeseensa. Näillä osa-alueilla keskiarvot olivat 7,4 ja 7,3 asteikolla 0–10.   

Erityistä huolta herättää muunsukupuolisiksi itsensä ilmoittaneiden nuorten hyvinvointi, joka oli jokaisella elämänalueella nuoria naisia ja miehiä heikompi. Muunsukupuolisten elämään tyytyväisyys oli vain 4,9 asteikolla 0–10, ja elämäänsä tyytyväisiä oli vain 40 %. Tyytymättömyyttä koki kolme viidestä (60 %).  

Mitä nuorten hyvinvointi sitten oikeastaan on? 
– Nuorten hyvinvointi on arjen sujumista, mielekästä tekemistä, riittävää toimeentuloa, turvallisuuden tunnetta, tukevia sosiaalisia kontakteja, toiveikkuutta, merkityksellisyyttä ja yleistä elämään tyytyväisyyttä. Pärjäävyys eli resilienssi rakentuu turvallisessa ilmapiirissä, kertoo Zekin kehittäjäryhmän vetäjä, dosentti, tutkija ja erityisasiantuntija Reija Paananen DiakHubista. 

Raportti tarjoaa päättäjille ja sote-alan palveluntarjoajille kokonaiskuvan suomalaisnuorten hyvinvoinnista. DiakHubin kautta voi saada myös alueellista dataa yksittäisen kunnan tai hyvinvointialueen tilanteesta.  

– Nuorten pahoinvoinnin vähentäminen vaatii kokonaisvaltaisia toimenpiteitä, joiden ohjenuorana on syytä pitää nuorten elämän kokonaisuutta, Paananen sanoo. 

null

Tausta:

Mikä Zekki Suomi -raportti? 

Diakonia-ammattikorkeakoulun DiakHub-innovaatiokeskittymä tuottaa jatkossa puolivuosittain Zekki Suomi -raportin nuorille suunnatun Zekki-digipalvelun keräämästä tiedosta. Löydät raportin tämän mediatiedotteen liitteenä.

Raportista voi tarkastella nuorten tyytyväisyyttä hyvinvoinnin eri osa-alueisiin kuten terveyteen, arjen sujumiseen tai sosiaalisiin suhteisiin. Nyt julkaistu raportti on ensimmäinen nuorten hyvinvoinnin ajantasainen tilannekuva keväältä 2023.  

Zekki Suomi -raportti tarjoaa nopeasti päivittyvää, ajantasaista tietoa siitä, miten nuoret oman hyvinvointinsa kokevat. Raportti perustuu Zekki-digipalvelun 15–25-vuotiaiksi itsensä ilmoittaneiden vastaajien tuottamaan tietoon. Verkkosivu on avoin ja anonyymi. Vastausasteikko on 0–10.  

Zekki Suomi -raportin tulokset ovat verrannollisia THL:n keväällä 2023 toteuttaman Kouluterveyskyselyn tuloksiin, joiden mukaan noin kaksi kolmasosaa toisella asteella opiskelevista nuorista oli tyytyväisiä elämäänsä. Joka neljäs nuori koki kuitenkin terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, ja lähes joka neljäs nuori kärsi masennusoireilusta. Yksinäisyyttä kokevia oli vajaa viidesosa.  

Zekki-kyselyyn vastanneiden hyvinvointi on jonkin verran keskimääräistä heikompi, sillä verkkopalvelua käyttävät useammin ne nuoret, jotka tarvitsevat tukea. 

Mikä Zekki-digipalvelu? 

Zekki-digipalvelu kysyy nuorilta, miten menee. Se on kansainvälisesti ja kansallisesti palkittu sosiaalinen innovaatio, joka yhdistää nuoret ja tukipalvelut. Samalla se tuottaa ajantasaista tietoa 15–25-vuotiaiden nuorten hyvinvoinnista kokonaishyvinvointia kartoittavan 3X10D-elämäntilannemittarin avulla. 

Zekki-palveluun tullaan joko suoraan tai nuorille tukea tarjoavien sivustojen kautta, joita on noin 150. Ikänsä ilmoittaneiden itsearvioita on Zekkiin tallentunut lähes 32 000 kappaletta. Kevään 2023 aikana Zekissä itsearvion teki yhteensä 7 527 nuorta, joista tyttöjä/naisia 4 553 ja poikia/miehiä 2 265 sekä muunsukupuolisia 304. Vastauksia on kaikilta hyvinvointialueilta ja 263 kunnasta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye