Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet edelleen vahvistuneet Itä-Suomessa

Jaa

Aluehallintovirastot ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekivät huhti-toukokuussa valtakunnallisen kyselyn ehkäisevästä päihdetyöstä. Kyselyn tulosten mukaan Itä-Suomen kunnissa ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat pysyneet samalla tasolla tai vahvistuneet verrattuna vuoteen 2020.

Itä-Suomen 44 kunnasta 43 vastasi kyselyyn, joka kartoitti kuntien ehkäisevän päihdetyön tilannetta ja rakenteita.

Kyselyssä ilmeni:

  • ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö löytyi 42 kunnasta. Vuonna 2020 yhdyshenkilöitä oli 39 kunnassa.
  • Ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain mukainen ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin oli nimetty nyt 39 kuntaan. Tilanne on huomattavasti kohentunut vuodesta 2020, jolloin vastaavia nimettyjä toimielimiä oli 31 kunnassa.
  • Myös ehkäisevää päihdetyötä käytännössä toimeenpanevien työryhmien määrä oli noussut ja työryhmiä löytyi 39 kunnasta. Vuonna 2020 toimeenpanevista työryhmistä ilmoitti 33 kuntaa.
  • Itä-Suomessa 39 kuntaa ilmoitti, että ehkäisevä päihdetyö sisältyi kunnan johonkin suunnitelmaan, joka huomioi kaikki ikäryhmät ja kolmessa kunnassa suunnitelma on valmisteilla. Suunnitelmien tilanne oli vastaavanlainen myös vuonna 2020. Ehkäisevä päihdetyö oli yleisimmin osa kunnan hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa.

Kyselyn pohjalta kunnat saavat ohjeita ehkäisevän päihdetyön järjestämiseen

Aluehallintovirasto ja THL toteuttivat ehkäisevän päihdetyön kyselyn huhti- toukokuussa 2023.  Kysely osoitettiin kuntien ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöille tai kuntien ehkäisevästä päihdetyöstä vastaaville. Erityisesti kysyttiin, ovatko kunnat nimenneet lakisääteisen ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavan toimielimen, toimiiko kunnassa tai seudulla ehkäisevää päihdetyötä toimeenpaneva monialainen työryhmä, koordinoiko ehkäisevää päihdetyötä nimetty yhdyshenkilö sekä miten ehkäisevä päihdetyö on sisällytetty osaksi kuntien toiminnan suunnittelua.

Saatuja tuloksia verrataan edelliseen kyselyyn, joka tehtiin vuonna 2020. Tulosten pohjalta sekä kansallisiin suosituksiin nojaten raportissa annetaan kunnille ehdotuksia ehkäisevän päihdetyön toteuttamiseen ja vahvistamiseen. 

Lisätietoja

Julkaisu 179 Ehkäisevä päihdetyö Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa vuonna 2023

Ehkäisevä päihdetyö kunnissa -kysely

THL, tutkimuksesta tiiviisti

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye