Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen kuntien ehkäisevän päihdetyön rakenteissa on havaittavissa lievää myönteistä kehitystä

Jaa

Aluehallintovirastot ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttivat keväällä 2023 kyselyn ehkäisevästä päihdetyöstä. Kaikki Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen 62 kuntaa vastasivat kyselyyn. Kyselyssä kartoitettiin kuntien ehkäisevän päihdetyön tilannetta ja rakenteita.

Kysely osoitettiin kuntien ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöille tai toiminnasta vastaaville. Kyselyssä selvitettiin, ovatko kunnat (n=62) nimenneet lakisääteisen ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavan toimielimen, toimiiko kunnassa tai alueella ehkäisevää päihdetyötä toimeenpaneva monialainen työryhmä, koordinoiko ehkäisevää päihdetyötä nimetty yhdyshenkilö sekä miten ehkäisevä päihdetyö on sisällytetty osaksi kuntien toiminnan suunnittelua.

Saatuja tuloksia verrataan edellisen, vuonna 2020 tehdyn kyselyn tuloksiin. Näiden tulosten pohjalta sekä kansallisiin suosituksiin nojaten raportissa annetaan kunnille ohjeita ehkäisevän päihdetyön järjestämiseen ja toteuttamiseen.

Etelä-Suomen kunnissa on keskimääristä parempi tilanne

Kuntien ehkäisevän päihdetyön rakenteissa on pääpiirteittäin havaittavissa lievää myönteistä kehitystä vuoden 2020 selvityksen tilanteeseen verrattuna. Ehkäisevän päihdetyön rakenteiden tilanne on jopa parempi kuin koko maassa keskimäärin, vaikkakin hyvinvointialueiden välillä on tässä eroa.

Kysely osoitti seuraavaa:

  • Kunnista 89 % (55 kuntaa) on nimennyt kunnallisen tai seudullisen ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilön. Lisäksi viidessä prosentissa kunnista (3 kuntaa) toimii yhdyshenkilö, mutta ei virallisesti nimettynä. Kuudessa prosentissa kunnista (4 kuntaa) ei ole lainkaan ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöä.
  • Ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin on nimetty tai toimielin on valtuuttanut ehkäisevän päihdetyön käytännön toteuttamisen jollekin monialaiselle kunnalliselle tai seudulliselle työryhmälle 90 %:ssa (56 kuntaa). Kahdeksan prosenttia kunnista (5 kuntaa) on sellaisia, joista lakisääteinen ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavaa toimielin tai toimielimen valtuuttama työryhmä puuttuu.
  • Kaikki ikäryhmät kattava ehkäisevää päihdetyötä toimeenpaneva monialainen työryhmä löytyy 84 %:ssa (52 kuntaa) toimialueen kunnista joko kunnallisena tai seudullisena. Lisäksi viidessä prosentissa (3 kuntaa) toimii ehkäisevää päihdetyötä toimeenpaneva monialainen työryhmä, jonka toiminta kattaa vain osan ikäryhmistä. 11 %:ssa kunnista (7 kuntaa) ei toimi ehkäisevää päihdetyötä toimeenpanevaa monialaista työryhmää.
  • 94 % kunnista (58 kuntaa) ilmoittaa laatineensa tai päivittäneensä joko kunnallisen tai seudullisen ehkäisevän päihdetyön suunnitelman tai vastaavan, ehkäisevän päihdetyön sisältävän hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tai jonkin muun toimintasuunnitelman, johon ehkäisevä päihdetyö on sisällytetty ja joka kattaa toiminnassaan kaikki ikäryhmät. Kuudessa prosentissa kunnista (4 kuntaa) on valmisteilla kunnallinen tai seudullinen toimintasuunnitelma tai nykyinen suunnitelma kattaa vain osan ikäryhmistä.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye