Tullikoira löysi 12 kilon kannabislähetyksen – koirien avulla paljastuu suuriakin salakuljetuskokonaisuuksia
Tulli on tutkinut suuren kannabiserän maahantuontia, joka paljastui heinäkuussa 2023 tullivalvonnan yhteydessä Vantaalla. Tullikoira auttoi paikallistamaan huumelähetyksen. Koirat ovatkin loistava tuki tullirikosten tutkinnassa.

Tulli suoritti valvontaa Vantaalla sijaitsevan logistiikkayrityksen tiloissa heinäkuussa 2023, kun virkahuumekoira Hessu merkitsi ulkomailta saapuneen epäilyttävän lähetyksen. Pakettia tarkemmin tutkittaessa sen sisällöksi paljastui noin 12 kg kannabiskasvin kukintoa. Takavarikoidun huumausaine-erän arvo olisi katukaupassa ollut noin 240 000 euroa.
– Usein teemme Hessun kanssa valvontaa tavarantarkastusryhmän mukana rahti- ja pikarahtiliikenteessä. Näin tässäkin tapauksessa. Kollega pyysi koirapartiota mukaan eräälle tietylle varastolle. Tällä kertaa Hessu sai hajun jo varastohäkin ovella ja meni suoraan lähetyksen luokse, joten siitä arvelin, että taidetaan olla isomman jutun äärellä, kertoo Hessun ohjaaja Jani Laiho.
Huumekoira on tietyissä tullivalvonta- ja esitutkintatehtävissä erinomainen apu eikä sen työpanos ole korvattavissa muilla menetelmillä. Tällä kertaa tietopohjaisen riskianalyysin pohjalta tullivalvontaa suorittanut partio paljastikin huomattavan suuren huumausaine-erän, jonka oli tarkoitus saapua Suomen laittomille huumausainemarkkinoille.
– Posti- ja kumipyöräliikenteen valvonnassa tullikoirat ovat erinomaisena tukena ja usein koiran löydökset johtavat suurempienkin salakuljetuskokonaisuuksien jäljille. Tullirikostutkinnan näkökulmasta on hyvä, että meillä on mahdollisimman laajasti eri valvontakeinoja käytössämme, jotta pystymme pysäyttämään laittomien aineiden ja tuotteiden liikkumisen rajan yli mahdollisimman tehokkaasti, painottaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Vantaalla paljastanutta huumeiden maahantuontia on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä huumausainerikos. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä ja sen tutkinnasta ovat vastanneet Tullin rikostutkinnan Helsingin ja Tampereen yksiköt. Esitutkinta on valmistunut ja siirtynyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Tiedotteen kuvat Tullin mediapankissa.
Virkahuumekoirien SM-kisat käydään tällä viikolla Torniossa.
Vuodesta 2017 huumekoirana työskennellyt Hessu on rahti- ja postiliikenne-etsintöihin sekä matkustaja- ja matkatavaravalvontaan erikoistunut labradorinnoutaja, joka on palkittu vuoden 2022 tullikoirana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valvontajohtaja Hannu Sinkkonen
haastattelupyynnöt Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.
Vähäarvoisten verkkokauppatilausten määrä Kiinasta edelleen korkea, vaikkakin vähentynyt viime syksyn ostopiikistä30.4.2025 08:42:25 EEST | Tiedote
Tammi-maaliskuussa suomalaiset tilasivat EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista enintään 150 euron arvoisia tavaroita 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa. Eniten tavaroita tilattiin yhä Kiinasta, ja joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Tulli epäilee ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen toimijaa säännöstelyrikoksesta17.4.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Tullin talousrikostutkinnassa on tehty esitutkintaa tapauksesta, jossa suomalaisen ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen arkistomateriaalia on yritetty viedä Venäjälle. Esitutkinta aloitettiin Tullin tarkastushavaintojen ja ulkoministeriöstä saadun lausunnon perusteella.
Tullin nimissä lähetetty huijausviestejä – älä avaa linkkiä15.4.2025 09:19:41 EEST | Tiedote
Tullin nimissä lähetetään tällä hetkellä paljon huijausviestejä. Huijausviestiksi viestin tunnistaa esimerkiksi siitä, että Tullin lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.
Tulli vahva sisäisen turvallisuuden toimija harmaan talouden torjunnassa10.4.2025 15:22:49 EEST | Tiedote
Viranomaisten harmaan talouden torjuntatilastot vuodelta 2024 julkaistu. Tulli tutki viime vuonna yhteensä 404 veropetosta, joista merkittävin osa liittyi tupakkatuotteiden salakuljetukseen. Erityisesti savukkeiden salakuljetustapaukset ja takavarikkomäärät kasvoivat merkittävästi vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme