Nuuskan laiton maahantuonti romahtanut – muutos tapahtui nikotiinipussien myynnin vapauttamisen yhteydessä
3.10.2023 10:55:00 EEST | Tulli | Tiedote
Tulli on takavarikoinut tämän vuoden tammi–syyskuussa noin 700 kiloa nuuskaa, kun vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla takavarikoitiin noin 3 500 kiloa. Käänne takavarikointitilastoissa tapahtui keväällä. Samaan ajankohtaan ajoittui nikotiinipussien maahantuontikiellon poistuminen.

Tullin tekemät nuuskatakavarikoinnit ovat vähentyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Valvonta on yhtä kattavaa kuin aiemminkin, mutta salakuljetustapauksia on aikaisempaa vähemmän.
– Viime vuonna paljastimme useampia suuria nuuskan salakuljetustapauksia, mikä tietenkin näkyy kokonaistilastoissa. Myös tammi-syyskuun lukuja tarkasteltaessa muutos viime ja tämän vuoden osalta on huomattava. Tullin tekemät nuuskan haltuunotot ovatkin vähentyneet huomattavasti kuluvan vuoden aikana, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
– Ajallisesti voikin sanoa, että nuuskatakavarikoiden vähentyminen on tapahtunut samanaikaisesti nikotiinipussien myynnin vapautumisen kanssa, toteaa Sinkkonen.
Nikotiinipussien maahantuontikielto poistui huhtikuussa 2023.
Salakuljetettu nuuska kulkeutuu etelään – pohjoisessa monet tuovat nuuskaa omaan käyttöönsä laillisen maahantuonnin rajoissa
Mielikuva nuuskan salakuljetuksesta Torniossa ja muualla Ruotsin rajan läheisyydessä on olemassa, mutta tullirikosten osalta merkittävät salakuljetustapaukset tapahtuvat etelämmässä. Ruotsin rajan läheisyydessä asuvat ihmiset syyllistyvät harvoin nuuskan salakuljetukseen, sillä omaan henkilökohtaiseen käyttöön nuuskaa voi hakea tietyn määrän laillisesti. Salakuljetustapauksissa on usein kyse nuuskan levittämisestä muualle Suomeen.
– Tornion näkökulmasta nuuskatilanne näyttää siltä, että nuuskan salakuljettajiksi ovat jääneet vain ammattimaiset toimijat. Satunnaiset yrittäjät sen sijaan ovat vähentyneet, kertoo Tornion tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari.
Nuuskan laittomaan maahantuontiin liittyvät salakuljetustapaukset tutkitaankin pääosin Vaasa–Jyväskylä–Kuopio -akselin eteläpuolella.
Yleisin nuuskan salakuljetusreitti on yhä Ruotsin ja Suomen maarajan kautta, ja siitä edelleen muualle Suomeen käyttäjille. Länsirajan lisäksi toinen merkittävä nuuskan salakuljetusreitti kulkee laivaliikenteen mukana Etelä-Suomeen, osa nuuskasta kiertää jopa Keski-Euroopan kautta. Salakuljetuksissa hyödynnetään myös kaupallista rahtiliikennettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valvontajohtaja Hannu Sinkkonen
tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Satamien turvallisuuden ja yritysten kilpailukyvyn välille on haettava toimiva tasapaino29.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen Suomen satamissa on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Samaan aikaan, kun turvallisuutta parannetaan, on huolehdittava myös yritysten kilpailukyvyn säilymisestä. Satamaturvallisuutta parantava työryhmä keskusteli Tullin johdolla siitä, miten yritysten kilpailukyky voidaan huomioida satamaturvallisuutta kehitettäessä. Yhteistä näkemystä turvallisuuden vähimmäisvaatimuksista kartoitetaan satamatoimijoille tarkoitetulla kyselyllä.
EU:n 20. Venäjä-pakotepaketti hyväksytty – ammoniakille tuontikiintiö23.4.2026 21:53:00 EEST | Tiedote
EU jatkaa paineen lisäämistä Venäjää kohtaan heikentämällä Venäjän kykyä käydä hyökkäyssotaa Ukrainassa. EU:n Venäjän vastaisten pakotteiden 20. pakotepaketti on julkaistu. Uudet pakotteet tulevat voimaan 24.4.2026. Uusin paketti laajentaa jälleen tuonti- ja vientikieltolistoja, ja ammoniakin tuonnille asetetaan kiintiö.
Tulliuudistuksessa otettiin merkittävä askel kohti EU:n yhtenäisempää tullia16.4.2026 10:57:03 EEST | Tiedote
EU:n tullitoiminta yksinkertaistuu ja yhdenmukaistuu ennennäkemättömällä tavalla, kun tullitiedot annetaan jatkossa EU:n yhteiseen tullidatakeskukseen. Lisäksi EU:ssa sijaitsevissa tullivarastoissa on mahdollista tarkastaa entistä suurempia eriä EU:n ulkopuolelta tulevia verkkokauppalähetyksiä.
Viranomaisten pankkitietojentiedustelu tehostuu16.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuusta alkaen viranomaiset voivat tehdä saldo- ja tilitapahtumatietojen kyselyitä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän (PMJ) avulla. Muutos parantaa tietosuojaa ja -turvaa sekä tuo kustannussäästöjä. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä tehostaa myös rikostorjuntaa ja harmaan talouden torjuntaa.
Tulli uusi organisaationsa vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin1.4.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Tullin uusi organisaatio aloitti tänään 1.4.2026. Uusi organisaatio on muodostettu vahvistamaan Tullin turvallisuusviranomaisen roolia tässä muuttuvassa maailmantilanteessa. Samalla se tukee sujuvan ulkomaanliikenteen mahdollistamista säännösten mukaan toimiville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme