Tulli

Nuuskan laiton maahantuonti romahtanut – muutos tapahtui nikotiinipussien myynnin vapauttamisen yhteydessä

Jaa

Tulli on takavarikoinut tämän vuoden tammi–syyskuussa noin 700 kiloa nuuskaa, kun vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla takavarikoitiin noin 3 500 kiloa. Käänne takavarikointitilastoissa tapahtui keväällä. Samaan ajankohtaan ajoittui nikotiinipussien maahantuontikiellon poistuminen.

Nuuskatakavarikot tammi–syyskuussa 2019–2023
Nuuskatakavarikot tammi–syyskuussa 2019–2023

Tullin tekemät nuuskatakavarikoinnit ovat vähentyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Valvonta on yhtä kattavaa kuin aiemminkin, mutta salakuljetustapauksia on aikaisempaa vähemmän.

– Viime vuonna paljastimme useampia suuria nuuskan salakuljetustapauksia, mikä tietenkin näkyy kokonaistilastoissa. Myös tammi-syyskuun lukuja tarkasteltaessa muutos viime ja tämän vuoden osalta on huomattava. Tullin tekemät nuuskan haltuunotot ovatkin vähentyneet huomattavasti kuluvan vuoden aikana, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

– Ajallisesti voikin sanoa, että nuuskatakavarikoiden vähentyminen on tapahtunut samanaikaisesti nikotiinipussien myynnin vapautumisen kanssa, toteaa Sinkkonen.
Nikotiinipussien maahantuontikielto poistui huhtikuussa 2023.

Salakuljetettu nuuska kulkeutuu etelään – pohjoisessa monet tuovat nuuskaa omaan käyttöönsä laillisen maahantuonnin rajoissa

Mielikuva nuuskan salakuljetuksesta Torniossa ja muualla Ruotsin rajan läheisyydessä on olemassa, mutta tullirikosten osalta merkittävät salakuljetustapaukset tapahtuvat etelämmässä. Ruotsin rajan läheisyydessä asuvat ihmiset syyllistyvät harvoin nuuskan salakuljetukseen, sillä omaan henkilökohtaiseen käyttöön nuuskaa voi hakea tietyn määrän laillisesti. Salakuljetustapauksissa on usein kyse nuuskan levittämisestä muualle Suomeen.

– Tornion näkökulmasta nuuskatilanne näyttää siltä, että nuuskan salakuljettajiksi ovat jääneet vain ammattimaiset toimijat. Satunnaiset yrittäjät sen sijaan ovat vähentyneet, kertoo Tornion tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari.

Nuuskan laittomaan maahantuontiin liittyvät salakuljetustapaukset tutkitaankin pääosin Vaasa–Jyväskylä–Kuopio -akselin eteläpuolella.

Yleisin nuuskan salakuljetusreitti on yhä Ruotsin ja Suomen maarajan kautta, ja siitä edelleen muualle Suomeen käyttäjille. Länsirajan lisäksi toinen merkittävä nuuskan salakuljetusreitti kulkee laivaliikenteen mukana Etelä-Suomeen, osa nuuskasta kiertää jopa Keski-Euroopan kautta. Salakuljetuksissa hyödynnetään myös kaupallista rahtiliikennettä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

valvontajohtaja Hannu Sinkkonen
tutkintayksikön päällikkö Tuomo Kunnari
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi

Tietoja julkaisijasta

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Ulkomaille koiran kanssa? Huolehdi lemmikin passi ja rokotus kuntoon, niin paluu Suomeen onnistuu ongelmitta23.4.2024 07:58:00 EEST | Tiedote

Huomenna vietetään Koiranpäivää. Vuosittainen valtakunnallinen teemapäivä kannustaa koiranomistajia viettämään mukava päivä koiransa kanssa. Monesti rakas lemmikki on myös matkakumppani. Koiranomistajan vastuulla on selvittää Suomeen paluuseen liittyvät vaatimukset jo ennen ulkomaille lähtöä. Kun vaadittavat rokotukset, lääkitykset ja asiakirjat ovat kunnossa, kotiinpaluu sujuu ongelmitta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye