Vaasan kaupunki - Vasa stad

Wasa Station ei toteudu – katse on kuitenkin jo eteenpäin

Jaa

YIT on päättänyt luopua Wasa Station -hankkeesta. Kiinteistö- ja rakennusalan haastava markkinatilanne, sekä nykyinen korkotaso tekivät toteuttamisesta taloudellisesti kannattamatonta. Kaupunki on pettynyt päätöksestä, mutta suuntaa ajatukset jo vahvasti tulevaan. Elämyksiä tarjoavalle musiikkitalolle on edelleen tarve kasvavassa ja kansainvälisessä Vaasassa.

Wasa Stationin piti nousta keskustan kupeeseen vanhan matkakeskuksen tontille.
Wasa Stationin piti nousta keskustan kupeeseen vanhan matkakeskuksen tontille. Kuva: Mikael Matikainen

Wasa Stationin monitoimikortteliin oli tarkoitus tulla kaupungin rahoittama ja ylläpitämä musiikkitalo sekä YIT:n vastuulle kuuluvat urheilu- ja monitoimitilat, liiketilat sekä hotellista ja asuinhuoneistoista koostuva yli 20-kerroksinen tornitalo.

YIT valittiin korttelista järjestetyn kilpailun voittajaksi vuonna 2014. Suunnitelmia kehitettiin projektin aikana muuttuneen maailmantilanteen takia. Toteuttamissopimusta jatkettiin kahteen otteeseen ja viimeinen sopimusjakso päättyi 30.9.2023.

– Voidaan sanoa, että ajankohta tappoi hankkeen. Kiinteistö- ja rakennusalan haastavan markkinatilanteen, sekä nykyisen korkotason takia sopimusta ei valitettavasti päätetty jatkaa. Hankkeeseen on panostettu merkittävästi ja sitä on valmisteltu erittäin hyvässä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Harmittaa suuresti, että joudumme luopumaan hankkeesta, YIT:n aluepäällikkö Mikael Snellman kertoo.

Vaasan kaupunki lähtee nyt nopealla aikataululla selvittämään uusia vaihtoehtoja musiikkitalon toteuttamiseksi. Kasvava kansainvälinen kaupunki tarvitsee nykyaikaisen paikan kongresseille ja musiikkielämyksille, ja tämä tavoite on edelleen olemassa.

– Tarve ei ole kadonnut mihinkään, vaikka tämä hanke nyt kaatuikin. Vaasan väkiluku kasvaa ja se luo uskoa, että tänne kannattaa sijoittaa. Tulemme keskustelemaan jatkosuunnitelmista jo lähiviikkojen aikana, kertoo Markku Järvelä, kaupunkiympäristön toimialajohtaja.

– YIT:n päätös on tietysti meille pettymys, mutta ymmärrettävää tässä maailman ajassa. Olemme oppineet paljon tämän prosessin aikana, ja tehneet myös paljon selvitys- ja suunnittelutyötä erityisesti musiikkitalon osalta. Tämä työ ei mene hukkaan, vaan voimme hyödyntää sitä tulevan suunnittelussa, painottaa Christina Knookala, sivistystoimen toimialajohtaja.

Wasa Stationin piti nousta keskustan kupeeseen vanhan matkakeskuksen tontille. Myös tontin kohtaloon pureudutaan tarkemmin lähikuukausina.

– Tontilla on voimassa oleva kaava, joka mahdollistaa paljon rakentamista ja erilaista toimintaa, Järvelä toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimialajohtaja Markku Järvelä
puh. 040 135 4958
markku.jarvela@vaasa.fi

Toimialajohtaja Christina Knookala
puh. 040 556 5011
christina.knookala@vaasa.fi

Toimitilajohtaja Tapio Ollikainen
puh. 040 066 5090
tapio.ollikainen@vaasa.fi

Aluepäällikkö Mikael Snellman, YIT
puh. 040 7215 835
mikael.snellman@yit.fi

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye