Tutkimus: Lääkemenot hillittävissä lisäämällä kuluttajan vastuuta

Kansaneläkelaitoksen maksamat lääkekorvaukset kasvavat vuosi vuodelta. Vuonna 2022 Kela maksoi lääkekorvauksia yhteensä 1,8 miljardia euroa. Kelan maksamat lääkekorvaukset ovat kaksinkertaistuneet kahdessakymmenessä vuodessa. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean mukaan rinnakkaisvalmisteet voivat olla jopa 70–90 % edullisempia kuin alkuperäisvalmisteet. Lääkevaihto voidaan kuitenkin tehdä apteekissa vain asiakkaan suostumuksella.  

VATT:n, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston, Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n, ja THL:n tutkijoiden tuoreessa tutkimuksessa selvitetään lääkevaihto- ja viitehintajärjestelmien vaikutuksia lääkemenoihin ja lääkkeiden saatavuuteen Pohjoismaissa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten muutokset sääntelyjärjestelmissä vaikuttavat päiväannoskohtaisiin lääkemenoihin, lääkkeiden hintoihin ja muihin markkinatulemiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuluttajan taloudellisiin kannustimiin vaikuttavilla sääntelytoimilla on saavutettu merkittäviä säästöjä lääkkeiden saatavuutta vaarantamatta.  

"Tulosten perusteella Suomen viitehintajärjestelmä on tuonut merkittäviä säästöjä lääkemenoihin, mutta nykyistä järjestelmää on mahdollista kehittää kasvattamalla kuluttajien taloudellisia kannustimia sekä ohjaamalla valintoja nykyistä vahvemmin halvimpiin vaihtoehtoihin. Sääntelyn kehittämisessä tulee samalla huolehtia, ettei lääkkeiden saatavuus vaarannu", sanoo erikoistutkija Markku Siikanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

Taloudelliset kannustimet ohjaavat kysyntää edullisimpiin rinnakkaisvalmisteisiin 

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on 1990-luvulta alkaen hyödynnetty kuluttajien valintojen ohjaamista yhtenä keinona hillitä lääkemenoja. Vuonna 2003 Suomessa otettiin käyttöön lääkevaihto (geneerinen substituutio), jonka myötä apteekki on voinut asiakkaan suostumuksella vaihtaa lääkärin määräämän lääkevalmisteen yhteen halvimmista valmisteista, ellei lääkäri ole kieltänyt lääkevaihtoa. Tutkimuksen mukaan muutoksella ei ollut merkittäviä vaikutuksia päiväannoskohtaisiin lääkemenoihin. 

Vuonna 2009 Suomessa lääkevaihtoa täydennettiin viitehintajärjestelmällä, jossa lääkkeelle on määritelty ylin hinta (viitehinta), josta korvaus voidaan maksaa. Jos kuluttajan valitseman lääkkeen hinta on viitehintaa kalliimpi, hän joutuu maksamaan omavastuun lisäksi viitehinnan ylittävän osuuden täysin omista varoistaan. Uudistuksen myötä päiväannoskohtaiset lääkemenot laskivat 13 prosenttia, vaikuttamatta lääkkeiden saatavuuteen. 

"Tutkimuksemme osoittaa, että kuluttajalle asetetuilla taloudellisilla kannustimilla on merkitystä. Pohjoismaissa sosiaaliturvaan sisältyy kattava lääkekorvausjärjestelmä, joka voi heikentää kuluttajien halukkuutta suostua lääkevaihtoon, ellei järjestelmä erikseen kannusta kuluttajia valitsemaan edullisia tuotteita", sanoo Markku Siikanen.  

Taloudellisten kannustimien kehittäminen voisi tuoda lisää säästöjä 

Tutkimuksessa tarkastellaan kuutta erilaista kuluttajien valintoihin vaikuttavaa ohjauskeinoa pohjoismaisilla lääkemarkkinoilla. Tarkastelujakson aikana kaikissa Pohjoismaissa on käytössä apteekissa toteutettava lääkevaihto. Käytössä olleet ohjauksen muodot vaihtelevat hintatiedon jakamisesta erilaisiin taloudellisiin kannustimiin. Taloudellisten kannustimien tiukkuus riippuu pitkälti siitä, mitä kuluttajan saamalla lääkekorvaukselle tapahtuu, mikäli valinta ei kohdistu halvimpaan tai halvimpiin tuotteisiin.   

Suomessa vuodesta 2009 käytössä olevassa viitehintajärjestelmässä asiakkaan pitää itse maksaa valitsemansa tuotteen ja viitehinnan välinen erotus. Ruotsissa on vuodesta 2009 alkaen ollut käytössä kuukausittaisiin huutokauppoihin perustuva viitehintajärjestelmä, jossa pääsääntöisesti vain huutokaupan voittanut tuote korvataan. 

Ruotsissa käyttöönotettu viitehintajärjestelmä pienensi päiväannoskohtaisia lääkemenoja 29 prosenttia vaikuttamatta lääkkeiden saatavuuteen tarkastellulla aikavälillä (36 kuukautta). Suurin osa säästöistä selittynee kuluttajien käytöksessä tapahtuneella muutoksella, sillä muutoksen vaikutus lääkkeiden keskimääräisiin tukkuhintoihin on menovaikutusta selkeästi pienempi.  

"Tutkimuksemme osoittaa, että säästöjen taustalla on pääasiassa muutos kuluttajien käyttäytymisessä ja vain vähäisemmässä määrin yritysten välisen hintakilpailun kiristyminen. Tästä syystä sääntelyjärjestelmiä arvioidessa tulisi huomio kiinnittää erityisesti kustannussäästöihin ja muihin markkinatulemiin, eikä ainoastaan hintamuutoksiin", sanoo Markku Siikanen. 

Tarkastelussa pohjoismaisten lääkemarkkinoiden sääntelyreformit 

Tutkimuksessa verrataan samoja lääkemarkkinoita Pohjoismaissa (pl. Islanti). Vertailemalla reformin toteuttavaa maata toiseen maahan, jossa ei tapahdu muutoksia tutkitun sääntelymuutoksen ajankohtana, saadaan luotua luotettava tutkimusasetelma, jossa sääntelymuutoksen vaikutuksia päiväannoskohtaisiin lääkemenoihin, hintoihin ja muihin markkinatulemiin voidaan uskottavasti arvioida.  Tutkimuksessa analysoidaan yhteensä kuutta erilaista sääntelyreformia.  

Tutkimuksessa tarkastellaan yksittäisten tuotteiden sijaan samaa vaikuttavaa ainetta sisältävien lääkkeiden markkinoita. Tarkasteluun sisällytetyissä otoksissa markkinoiden lukumäärä vaihtelee 15–112 markkinan välillä, jotka kattavat noin 3,5–26 prosenttia tarkastellun valtion apteekkilääkemarkkinan kokonaismyynnistä. Aineistona käytetään laajoja lääkkeiden tukkumyyntiaineistoja Pohjoismaista.