Commu

Suomalainen auttamisen sovellus voitti Norjan suurimman yrityskilpailun

Jaa

Suomalainen, kolmen nuoren rakentama auttamisen sovellus Commu on voittanut Oslo Innovation Weekin 100 Pitches -kilpailun. Commu nousi voittajaksi yli 400 kansainvälisen startupin joukosta.Tuomaristoa johtanut, Norjan suurimman pankin DNB:n johtaja Rikard Søreng sanoo, että tuomaristo oli päätöksessään yksimielinen.

Commu voitti Norjan suurimman yrityskilpailun.
Commu voitti Norjan suurimman yrityskilpailun.

Commu on auttamisen sovellus, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Sovelluksella on jo yli 50,000 käyttäjää ympäri Suomen ja sillä on toimintaa myös Norjassa ja Saksassa. Commun kasvuvauhti ja missio herätti myös kansainvälisen tuomariston kiinnostuksen ja johti 200,000 Norjan kruunun pääpalkinnon voittoon Oslossa.

“Commulla on iso tavoite ja heidän toimintansa tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle. He ovat lähellä osoittaa, että heillä on tuote, jota markkinat haluavat. Tiimi osoittaa, että he voivat tuottaa tuloksia, ja perustaja Karoliina Kauhanen toimitti myös erittäin vakuuttavan esittelyn”, Søreng sanoo.

Tuomaristoon kuuluivat myös Atomico -sijoitusyhtiössä sijoittajana toimiva Amanda Hultman ja Entrepedia AS:n toimitusjohtaja Geir Førre. 

Suomalainen auttaminen ja hyvät teot kiinnostavat ulkomailla

Commun perustanut Karoliina Kauhanen iloitsee kansainvälisestä tunnustuksesta. Voitto tuli täysin yllätyksenä.

“Tämä voitto on kovan työn tulos ja hieno saavutus sekä meille että myös koko Suomen startup -kentälle”, Kauhanen kertoo. “Commun voitto näyttää, että suomalaiselle innovaatiolle on kysyntää ja kiinnostusta ulkomailla. Kannattaa tehdä hyviä tekoja!”

Kauhasen ja perustajakollegoiden, Sami Ekmarkin ja Ronnie Nygrenin, tavoite on tehdä auttamisesta ja avun pyytämisestä mahdollisimman helppoa. Kauhasen mukaan Commu heijastelee yhteiskunnan tilannetta. Tällä hetkellä eniten apua pyydetään ja annetaan vertaistukeen ja juttuseuraan, ruoka-apuun sekä myös arjessa auttamiseen kuten lemmikkien hoitoon ja talkoisiin. Sovellus on maksuton yksityiskäyttäjille ladata ja käyttää.

“Olemme Yhteiskunnallinen yritys. Commun maksuttomuuden yksityiskäyttäjille mahdollistavat asiakkaamme kunnat ja yritykset”, Kauhanen kertoo. “Jo 5 kuntaa tarjoaa Commua asukkailleen turvallisena tapana tutustua. Tämän lisäksi yli 10 yritystä on tehnyt yritysvapaaehtoisuuden tempauksia ja hyviä tekoja yhteistyössä. Järjestämme tänäkin vuonna Suomen suurimman auttamisen tapahtuman #1000tekoa marraskuussa, johon olemme saaneet hienosti mukaan yrityskumppaneita.”

Commu on sovellus, joka ladataan älypuhelimelle Google Play -kaupasta tai App Storesta. Latauksen jälkeen maksuton tili, jonka jälkeen sovelluksessa voi pyytää apua tai tarjoutua auttamaan lähialueensa ihmisiä. Sovelluksen kautta voi viestiä lähiyhteisön asukkaiden kanssa turvallisesti, eikä esimerkiksi Facebook -profiilia tai puhelinnumeroa tarvitse jakaa. Halutessaan Commussa voi vahvistaa henkilöllisyytensä pankkitunnistautumisella tai Mobiilivarmenteella, mikä vahvistaa käyttäjien keskinäistä luottamusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Commu voitti Norjan suurimman yrityskilpailun.
Commu voitti Norjan suurimman yrityskilpailun.
Lataa
Commun valitsi voittajaksi DNB:n johtaja Rikard Søreng, Atomicon Amanda Hultman ja Entrepedia AS:n toimitusjohtaja Geir Førre.
Commun valitsi voittajaksi DNB:n johtaja Rikard Søreng, Atomicon Amanda Hultman ja Entrepedia AS:n toimitusjohtaja Geir Førre.
Lataa
Commun perustanut Karoliina Kauhanen juhlii voittoa Oslossa DNB NXT -tapahtumassa.
Commun perustanut Karoliina Kauhanen juhlii voittoa Oslossa DNB NXT -tapahtumassa.
Lataa
Commun valitsi voittajaksi DNB:n johtaja Rikard Søreng, Atomicon Amanda Hultman ja Entrepedia AS:n toimitusjohtaja Geir Førre.
Commun valitsi voittajaksi DNB:n johtaja Rikard Søreng, Atomicon Amanda Hultman ja Entrepedia AS:n toimitusjohtaja Geir Førre.
Lataa

Linkit

Commu on Suomen suurin auttamisen tori

Commu on Suomen suurin auttamisen alusta, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Commussa yksityishenkilöt voivat auttaa ja pyytää apua naapurustoissaan ja luoda sosiaalisia turvaverkostoja helposti ja turvallisesti. Yhdistyksille Commu on työkalu vapaaehtoisten löytämiseen ja toiminnan organisointiin. Yrityksille Commu tarjoaa helpon tavan saavuttaa sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteet ja vahvistaa tiimejä, vapaaehtoistoiminnan kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Commu

Yksi päivä, tuhat hyvää tekoa - Hyvän tekemiselle on huutava tarve5.5.2025 09:12:53 EEST | Tiedote

Auttamisen sovellus Commu yhteistyökumppaneineen kokoaa yhteen avun tarvitsijat ja antajat, tarjoten konkreettista tukea ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä tällä hetkellä eniten kaipaavat. Lauantaina 10.5.2025 Tampere-talolla jaetaan 1000 ruokakassia, tarjotaan 500 maksutonta lounasta sekä annetaan käytännön neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin. Tapahtuma varattiin loppuun alle 24 tunnissa.

A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time5.5.2025 09:12:53 EEST | Press release

Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.

Vesanto vahvistaa yhteisöllisyyttä - uusi sovellus yhdistää avun tarvitsijat ja tarjoajat23.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Vesannon kunta ja kotimainen Commu -sovellus aloittavat yhteistyön edistääkseen paikallista yhteisöllisyyttä ja helpottaakseen arjen avun tarjoamista ja pyytämistä. Naapuriapu ja yhdessä tekeminen ovat tärkeä osa kuntalaisten hyvinvointia, ja Commun avulla avun löytäminen ja antaminen on entistä vaivattomampaa. Sovelluksen myötä Vesannon asukkaat voivat jakaa osaamistaan, antaa aikaansa ja löytää apua arjen tarpeisiin.

1000 ruokakassia, 500 ilmaista lounasta ja tuhansia hyviä tekoja - Tampereella järjestetään viimeinen #1000tekoa15.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Suomen suurin auttamisen tapahtuma, #1000tekoa, saapuu viimeistä kertaa Tampereelle. Lauantaina 10. toukokuuta 2025 Tampere-talolla järjestettävä tapahtuma tarjoaa konkreettista apua ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Tapahtumassa jaetaan 1000 ruokakassia ja tarjotaan 500 maksutonta lounasta sekä neuvontaa eri elämäntilanteisiin. Näillä näkymin tapahtuma järjestetään viimeistä kertaa, joten sen merkitys on nyt suurempi kuin koskaan.

A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time15.4.2025 07:45:00 EEST | Press release

Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye