Isona Tulliin töihin? Tulli kertoo uramahdollisuuksista Lapin oppilaitoskiertueella
Tulli kiertää lokakuussa läntisen Lapin oppilaitoksissa esittelemässä tullityötä ja uramahdollisuuksia paikallisille nuorille. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa toteutetulla kiertueella halutaan luoda kiinnostusta turvallisuusviranomaisten työhön.
Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen työntekijät kiertävät 9.–13. lokakuuta läntisen Lapin oppilaitoksissa esittelemässä turvallisuusviranomaisten työmahdollisuuksia. Kiertueen aikana tapaamme paikallisia nuoria Kittilässä, Muoniossa, Enontekiössä ja Kolarissa.
– Nuoret ovat tulevaisuuden työntekijöitä ja haluamme luoda jo aikaisessa vaiheessa Tullista mielikuvaa kiinnostavana työpaikkana. Meillä on toimipaikkoja Ruotsin, Norjan ja Venäjän rajoilla, jotka voivat työllistää kiertueella tapaamiamme nuoria tulevaisuudessa, sanoo toimipaikkaosaston johtaja Maritta Haapasalmi.
Pohjoisen Suomen alueella on mahdollisuus päästä tekemään hyvin vaihtelevia työtehtäviä.
– Lapin alueella tehdään liikkuvaa valvontaa lentokentillä ja maastossa sekä tullivalvonta- ja tulliselvitystehtäviä rajanylityspaikoilla. Kielitaito esimerkiksi saamenkielissä on hyödyksi näissä tehtävissä. Lisäksi Tullissa on asiantuntijatyötä monen eri alan osaajalle, joille monipaikkainen työnteon mallimme mahdollistaa työn tekemisen yhtä lailla virkapaikalta, kotoa käsin tai vaikka vapaa-ajan asunnolta, kertoo tullipäällikkö Kari Hannu.
Viime vuonna vastaava kiertue poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa toteutettiin Ivalon, Inarin ja Utsjoen oppilaitoksissa.
Lokakuun oppilaitoskiertueen aikataulu:
- Kittilä maanantai 9.10.2023: Lapin koulutuskeskus Redu, Valtatie 82, Kittilä
Klo 10.00 Kittilän koulukeskus yläkoulu ja lukio, 7-9 luokkalaiset ja lukiolaiset
Klo 12.45 Lapin koulutuskeskus REDU, Kittilän toimintayksikkö - Muonio tiistai 10.10.2023:
Klo 10.00 Muonion yläkoulu ja lukio, 7-9 luokkalaiset ja lukiolaiset
Klo 13.00 Ammattiopisto Lappia - Enontekiö keskiviikko 11.10.2023:
Klo 10.00 Hetta, Enontekiön yläkoulu ja Enontekiön erälukio, 7-9 luokkalaiset ja lukiolaiset - Enontekiö torstai 12.10.2023:
Klo 10.00 Kilpisjärven koulu, ala- ja yläkoulu - Kolari perjantai 13.10.2023:
Klo 10.00 Kolarin yläkoulu ja lukio, 7-9 luokkalaiset ja lukiolaiset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.
Vähäarvoisten verkkokauppatilausten määrä Kiinasta edelleen korkea, vaikkakin vähentynyt viime syksyn ostopiikistä30.4.2025 08:42:25 EEST | Tiedote
Tammi-maaliskuussa suomalaiset tilasivat EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista enintään 150 euron arvoisia tavaroita 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa. Eniten tavaroita tilattiin yhä Kiinasta, ja joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Tulli epäilee ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen toimijaa säännöstelyrikoksesta17.4.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Tullin talousrikostutkinnassa on tehty esitutkintaa tapauksesta, jossa suomalaisen ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen arkistomateriaalia on yritetty viedä Venäjälle. Esitutkinta aloitettiin Tullin tarkastushavaintojen ja ulkoministeriöstä saadun lausunnon perusteella.
Tullin nimissä lähetetty huijausviestejä – älä avaa linkkiä15.4.2025 09:19:41 EEST | Tiedote
Tullin nimissä lähetetään tällä hetkellä paljon huijausviestejä. Huijausviestiksi viestin tunnistaa esimerkiksi siitä, että Tullin lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.
Tulli vahva sisäisen turvallisuuden toimija harmaan talouden torjunnassa10.4.2025 15:22:49 EEST | Tiedote
Viranomaisten harmaan talouden torjuntatilastot vuodelta 2024 julkaistu. Tulli tutki viime vuonna yhteensä 404 veropetosta, joista merkittävin osa liittyi tupakkatuotteiden salakuljetukseen. Erityisesti savukkeiden salakuljetustapaukset ja takavarikkomäärät kasvoivat merkittävästi vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme