Kauklahden asemanseutu uudistuu
Espoon Kauklahteen suunniteltu Lasihytin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos on menossa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Pääosin rantaradan eteläpuolelle sijoittuva uusi alue yhdistyy vanhaan Kauklahden keskusta-alueeseen. Tulevaisuudessa Lasihytin alueella asuu noin 4 000 asukasta.

Kaavahanke käynnistyi vuonna 2019 ja sillä haluttiin varmistaa alueen luontoarvojen ja uudisrakentamisen yhteensovittaminen. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen marraskuussa 2022. Kaupunginhallitus käsittelee hanketta kokouksessaan maanantaina 30.10.2023.
Lasihytin alueen asemakaavatyön tavoitteena on mahdollistaa Kauklahden asemanseudun monipuolinen kehitys. Alueelle osoitetaan uutta asumista ja luodaan edellytykset kaupunkiradan ulottamiselle Kauklahteen asti. Suunnittelussa on myös huomioitu alueen läpi virtaavan Espoonjoen luontoarvojen säilyttäminen.
Kaava-alueen kokonaispinta-ala on 48,2 hehtaaria. Suunnittelualue sijoittuu Kauklahteen Rantaradan molemmille puolille. Pääosa alueesta sijoittuu Kauklahden aseman eteläpuolelle rautatien ja Hyttimestarintien väliselle alueelle. Lännessä alue rajautuu Kauklahdenväylään ja pohjoisessa Hansatiehen. Idässä alue ulottuu noin 400 metriä Vantinportista itään asemakaavoittamattomalle pellolle Espoonjokilaaksossa.
”Lasihytin asemakaavalla edistetään Espoon monikeskuksista ja hyviin yhteyksiin perustuvaa kaupunkirakennetta”, toteaa kaupunkiympäristön toimiala johtaja Olli Isotalo.
Luonnonläheinen alue hyvillä kulkuyhteyksillä
Espoonjoki kulkee koko suunnittelualueen läpi, ja Espoonjokilaakso kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Tällä hetkellä Espoonjoen rannat ja lähiympäristö ovat avointa koillisosaa lukuun ottamatta luonnontilaista pensaikkoa ja metsikköä. Junaradan eteläpuolella sijaitsevat teollisuustontit ulottuvat nykyisin lähes jokiuomaan saakka.
Asemakaavan rakentumisen myötä nyt teollisuus- ja varastoalueena toiminut alue saadaan asukkaiden käyttöön. Asemakaava lisää myös Espoonjoen ja sen ranta-alueiden käyttömahdollisuuksia koko Kauklahden alueen asukkaille.
Asemakaavan muutos tuokin Espoonjoen lähemmäs alueen asukkaita.
”Espoonjoki saa Lasihytin alueella uuden merkityksen, kun joen molemmille puolille rakentuu monipuolisesti asuntoja, puistoalueita sekä palveluja”, kertoo projektinjohtaja Mikko Kivinen.
Espoonjoen rannat säilytetään pääosin luonnontilaisen kaltaisina ja kulku jokirannassa ohjataan uusille ulkoilureiteille sekä jokivarteen sijoittuville rakennetummille puistoalueille. Kaavassa velvoitetaan viivyttämään hulevesiä ja käsittelemään liikennöityjen alueiden hulevesiä myös laadullisesti ennen niiden purkamista tulvaherkkään Espoonjokeen. Näin vältetään hulevesien aiheuttamat haitat ympäristössä ja ehkäistään Espoonjoen tulvimista.
Myös alueen julkisen liikenteen kulkuyhteyksiä tullaan parantamaan. Radan eteläpuoleiselle alueelle on suunniteltu uusi joukkoliikenneterminaali tukemaan bussien ja junien vaihtoyhteyksiä. Terminaalin viereen on myös osoitettu liityntäpysäköintipaikkoja. Liikennesuunnittelussa huomioidaan myös Espoon kaupunkirata, jonka rakentamisen myötä Kauklahden asemalle tulee kaksi uutta raidetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiMikko Kivinenprojektinjohtaja
Puh:+358 43 824 9578mikko.kivinen@espoo.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme