Lastentautien tutkimussäätiöltä ennätykselliset yli 2,6 miljoonaa euroa alan tutkimukseen
5.10.2023 07:45:00 EEST | Lastentautien tutkimussäätiö sr | Tiedote
Lastentautien tutkimussäätiö on päättänyt yli 2,6 miljoonan euron rahoituksesta lasten terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvaan tieteelliseen tutkimukseen. Säätiö myönsi vuotuisia apurahoja ensi vuodelle enemmän kuin koskaan aiemmin. Tutkimusapurahoja sai yhteensä 103 tutkimusryhmää tai yksittäistä tutkijaa.

Eniten apurahoja – yhteensä noin 500 000 euroa - säätiö päätti jakaa endokrinologian ja diabetologian tutkimushankkeisiin. Lähes yhtä paljon apurahoja kohdistettiin lastenpsykiatrian ja neurologian tutkimukseen.
”Lasten ja nuorten mielenterveys ja hyvinvointi ovat viime vuosina nousseet lastenpsykiatrian tutkimuskohteiksi. Osittain myös Lastentautien tutkimussäätiön jakaman vuosikymmenten tuen ansiosta lääkärit ja tutkijat ovat voineet työskennellä maailman parhaissa tutkimuslaitoksissa. Näistä hankkeista saadut opit on voitu jalkauttaa Suomeen, jotta suomalaislapset saavat maailman parasta hoitoa. Tämä näkyy myös huippuluokan apurahahakemusten kasvuna”, sanoo Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman.
Koronan, sodan ja ilmastokriisin vaikutukset nuorten mielenterveyteen selvitetään yli 30 maassa
Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Souranderin tutkimusryhmä selvittää, kuinka Suomen lasten ja nuorten mielenterveys on kehittynyt pitkällä aikavälillä ja voivatko he nyt huonommin kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Hankkeessa hyödynnetään laajoja kysely- ja rekisteriaineistoja vuodesta 1989 lähtien. Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa hanketta 90 000 eurolla.
”Tavoitteenamme on selvittää, kuinka kriisit, kuten koronapandemia, Ukrainan sota tai ilmastokriisi vaikuttavat nuorten mielenterveyteen. Tutkimme myös, onko kännyköiden käytön lisääntyminen lisännyt ADHD-ongelmia”, sanoo professori Andre Sourander.
Souranderin tutkimusryhmän tavoitteena on lisäksi selvittää yhteistyössä yli 30 maan tutkijoiden kanssa, kuinka viime vuosien kriisit ovat vaikuttaneet nuorten mielenterveyteen muissa maissa: Aiheuttaako ilmastokriisi suurempaa ahdistusta maissa, joissa luonnonkatastrofit ovat jo arkipäivää, tai ahdistaako sota Ukrainassa enemmän suomalaisnuoria kuin Euroopan ulkopuolella asuvia.
Tutkimushankkeessa tuotetaan myös yhdessä ukrainalaisten tutkijakollegoiden kanssa digitaalinen alusta ukrainalaisvanhemmille pelokkaiden, ahdistuneiden ja traumatisoituneiden lasten ja nuorten tukemiseen sodan keskellä.
Apurahoja pitkäaikaiseen tutkimukseen
Suurin yksittäinen lastenpsykiatrian tutkimusapuraha, 120 000 euroa, myönnettiin Helsingin yliopiston dosentti, yliopistonlehtori Marjo Flyktin ryhmälle, joka vertailee psykiatristen hoitomenetelmien vaikuttavuutta ja muun muassa sitä, ketkä vakavasti oireilevista lapsista ja nuorista saavat apua lyhyistä interventioista.
Lastentautien tutkimussäätiö myönsi viidelle tutkimushankkeelle yli 100 000 euron monivuotiset hankeapurahat. Kuusi lastentautien tutkimushanketta sai noin 90 000 euron apurahan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tor Bergmanhallituksen puheenjohtajaLastentautien tutkimussäätiö
Puh:040 555 4414Andre Souranderlastenpsykiatrian professori, ylilääkäriTurun yliopisto
Puh:050 365 3447andre.sourander@utu.fiMarjo Flyktdosentti, yliopistonlehtoriHelsingin yliopisto
Puh:050 301 5679marjo.flykt@helsinki.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastentautien tutkimussäätiö sr
Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 hakuun maaliskuun alusta lähtien27.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 avautuvat haettavaksi 1. maaliskuuta. Vuodelle 2027 tarkoitettuja tutkimusapurahoja voi hakea koko maaliskuun ajan, ja hakuaika päättyy 31. maaliskuuta kello 23.59. Tutkimusapurahat on tarkoitettu lapsia ja nuoria koskevaan lääketieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnetään tutkimushankkeille, kliinikkotutkijoille osa-aikaiseen tutkimustyöhön, post doc -apurahoina ulkomailla tapahtuvaan tutkimustyöhön sekä väitöskirjan tekijöille. Apurahoilla tuetaan pitkäkestoisia tutkimusprojekteja sekä lastensairauksien erikoislääkäreiden ja lastensairauksiin erikoistuvien lääkäreiden pitkäjännitteistä tutkimustyötä. ”Kliininen tutkimus on keskeinen osa terveydenhuollon kehittämistä ja uusien hoitomuotojen syntyä. Kun julkinen rahoitus on pienentynyt, korostuu yksityisten säätiöiden rooli tutkimuksen mahdollistajina. Haluamme varmistaa, että tutkijoilla on mahdollisuus kehittää uusia ratkaisuja potilaiden hyväksi myös muuttuvassa rahoitustilant
Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa uuden, lasten ja nuorten hyvinvointiin keskittyvän professuurin28.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt viime vuosina, ja monet mittarit osoittavat, että kasvava joukko lapsia ja nuoria pärjää entistä huonommin. Lastentautien tutkimussäätiö haluaa perustehtävänsä mukaisesti tukea tämän kehityksen kääntämistä ja on päättänyt perustaa Suomeen lasten ja nuorten hyvinvointiin laaja-alaisesti keskittyvän professuurin.
Lastentautien tutkimussäätiöltä ennätykselliset lähes kolme miljoonaa euroa apurahoja tutkimukseen29.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Lastentautien tutkimussäätiö (LTS) on myöntänyt ensi vuodelle lähes kolme miljoonaa euroa apurahoja lasten terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvaan tieteelliseen tutkimukseen. Jaettu summa oli jälleen ennätyksellisen suuri.
Lastentautien tutkimussäätiön apurahoja haettiin euromääräisesti ennätysmäärä13.5.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Lastentautien tutkimussäätiön apurahahakemusten hakuaika päättyi maaliskuun lopussa. Vuoden 2026 työskentelyyn ja ensi vuonna toteutettaviin hankkeisiin haettujen apurahojen yhteissumma oli lähes kahdeksan miljoonaa euroa, kun aiempi ennätys edelliseltä vuodelta oli runsaat seitsemän miljoonaa euroa. Säätiön saamien hakemusten määrä pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 148 kappaletta. Puolet hakemuksista koski lastentautien tutkimushankkeiden rahoitusta ja puolet liittyi väitöskirjan laatimiseen tai väitöksen jälkeiseen jatkokoulutukseen ulkomailla ja työskentelyyn kotimaassa. Säätiön apurahalautakunta sekä klinikka- ja sektorirahastojen apurahalautakunnat arvioivat hakemukset touko-elokuussa 2025 ja tekevät esitykset myönnettävistä apurahoista säätiön hallitukselle, joka tekee päätökset syyskuun aikana. Päätöksistä ilmoitetaan kaikille hakijoille sähköpostitse syyskuun aikana. Apurahojen käyttöaika alkaa vuoden 2026 alusta. Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa lapsia ja nuoria koske
Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2026 hakuun maaliskuun alusta lähtien28.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2026 avautuvat haettavaksi 1. maaliskuuta. Vuodelle 2026 tarkoitettuja tutkimusapurahoja voi hakea koko maaliskuun ajan, ja hakuaika päättyy 31. maaliskuuta kello 23.59.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme