Tutkimus: Lisääntyvä ulkomaantyö haastaa työnantajia
Lisääntyvä ulkomaantyö pistää työnantajat pohtimaan muun muassa, minkä maan sosiaaliturvan piiriin työntekijä kuuluu. Huolta aiheuttaa osaavien työntekijöiden saatavuus ja riittävyys Suomessa, mikä kannustaa rekrytointeihin ulkomailta. Toisaalta maailmanpoliittinen tilanne hidastaa päätöksentekoa. Ilmarinen kartoitti kyselytutkimuksella työnantajien tarpeita koskien työperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälistä liikkuvuutta. Tavoitteena oli selvittää, minkälaisia haasteita työnantajat kohtaavat ulkomaantyön vakuuttamisessa.
Kysely lähetettiin sähköpostitse yhteensä 4 088 Ilmarisen ulkomaantyön asiakkaalle ja ulkomaantyön webinaariin ilmoittautuneelle. Lisäksi kyselyä pyydettiin välittämään eteenpäin kollegoille omassa organisaatiossa. Vastauksia saatiin 232 kpl. Vastaajista 99 % oli Suomen kansalaisia, joista 52 % aikoo palkata työntekijöitä lähivuosina ulkomailta. 54 % vastaajista kertoi, että heillä on tällä hetkellä työntekijöitä ulkomailla. Yli neljäsosa vastaajista edusti teollisuutta. Toimialoissa korostuivat myös muu palvelutoiminta, informaatio ja viestintä sekä rakentaminen. Vastaajista 34 % työskenteli yrityksessä, jossa on 50–199 työntekijää. Vastausaika oli 26.4.–24.5.2023. Lisäksi haastateltiin tarkemmin neljää vastaajaa.
Työntekijät ovat työnantajien mukaan useimmiten aiempaa tietoisempia muun muassa eri maiden sosiaaliturvan eroista, mikä haastaa työnantajaa pohtimaan ulkomailla työskentelyn kestoa. Suomen sosiaaliturva katkeaa, jos työskentely ulkomailla jatkuu yli viisi vuotta.
Eniten apua kaivataan kansainvälistä verotusta koskien
Vastaajista 53 % kertoi kaipaavansa apua kansainväliseen verotukseen liittyvissä asioissa. 41 % tarvitsee tukea tulorekisteriin liittyvissä kansainvälisissä asioissa ja niin ikään 40 % suomalaisen työntekijän työeläkevakuuttamiseen ulkomailla. 34 % vastaajista mainitsi myös kansainvälisen sosiaaliturvan EU-, ETA-maissa ja Sveitsissä, 31 % muut matkustukseen tai lakimuutoksiin liittyvät seikat ja 28 % ulkomaalaisen työntekijän työeläkevakuuttamisen Suomessa asioina, joihin heillä yrityksessä kaivataan ammattilaisten apua.
Mainintoja saivat lisäksi Kelan etuudet, kun työntekijä työskentelee ulkomailla (27 %), työperäisten oleskelulupien hakeminen (26 %) ja vapaaehtoinen TyEL-vakuuttaminen (22 %). Vakuutuspalkkaan liittyen apua kaivataan vakuutuspalkan määrittelyssä (18 %) ja sen ilmoittamisessa tulorekisteriin (10 %).
Eläkeyhtiön tarjoamat palvelut helpottavat asiakkaan työtä
Kyselyyn vastanneet työnantajat kokevat työssään helpoimmaksi niiden osa-alueiden hoitamisen, joihin he saavat apua työeläkeyhtiöltään. Näistä eniten mainintoja saivat kansainvälinen sosiaaliturva EU-maissa, ETA-maissa ja Sveitsissä (39 %), ulkomaalaisen työntekijän työeläkevakuuttaminen Suomessa (37 %) ja suomalaisen työntekijän työeläkevakuuttaminen ulkomailla (35 %).
Jopa 72 % hoitaa ulkomaantyön vakuutusasiat itse
Valtaosa (72 %) kertoo hoitavansa yrityksessään ulkomaantyön vakuuttamiseen liittyvät asiat itse. Tilitoimistoille asian on ulkoistanut 6 % vastaajista, kun puolestaan 23 % kääntyy muiden tahojen kuten vakuutusmeklarien, Eläketurvakeskuksen tai ulkopuolisten konsulttien puoleen.
Eniten ulkopuolisista toimijoista hyödynnetään verohallintoa (70 %) ja Kelaa (46 %). Suosittuja ovat myös maahanmuuttovirasto (36 %) ja kansainväliseen liikkuvuuteen erikoistuneet konsulttiyritykset (33 %). Apua haetaan myös Digi- ja väestötietovirastolta, ulkoministeriöstä sekä relokaatio-, viisumi- ja kulttuuripalveluita tarjoavilta yrityksiltä.
Vastaajilta kysyttiin, onko tietoa heidän mielestään saatavilla helposti koskien kansainvälistä liikkuvuutta. Kaikkien vastausten keskiarvo oli 2,8 (1 = täysin eri mieltä, 5 = täysin samaa mieltä).
Ohjeistus halutaan yhteen paikkaan
Vastaajat kokevat, että tietoa on tarjolla runsaasti, mutta se näyttäytyy pirstaloituneena ja on sijoitettu liian moneen paikkaan. Tämä puolestaan tekee asiaan perehtymisestä vaikeaa, kun sekavaksi koettu ohjeistus on keräiltävä itse sieltä täältä. Erityisesti kaivataan konkreettista käytännön ohjeistusta eri virastojen ja toimijoiden välisestä työnjaosta sekä niissä asioinnin järjestyksestä. Myös tieto muutoksista halutaan nopeasti ja ymmärrettävästi.
Palvelua toivotaan A1-dokumenttien hallinnoimisessa, viranomaisilmoitusten tekemisessä ja kansainvälisen verotuksen hoitamisessa. Lisäksi toivotaan ohjeistusta sosiaaliturvamaksujen maksamiseen muihin maihin sekä yhteystietoja eri maiden eläkelaitoksiin.
Yhtenä konkreettisena ratkaisuna esitettiin toive verkkosivustosta, josta työnantaja voisi tarkistaa kaikki huomioitavat asiat niin vakuuttamisen, verotuksen kuin sosiaaliturvan näkökulmasta. Ohjeistuksen tulisi sisältää myös marssijärjestys siitä, mitä tulee tehdä ja missä vaiheessa. Vastaajat toivovat myös tietopakettia, joka ohjeistasi verotuksessa, sosiaaliturvassa ja lupa-asioissa. Materiaalia toivotaan myös muiden maiden sosiaaliturvasta sekä siitä, miten se vertautuu kansainvälisesti ja Suomen järjestelmään nähden. Apua olisi hyvä olla saatavissa myös englanniksi.
Yhteyshenkilöt
Minna Hakkarainen, vakuutusjohtaja, p. 050 366 7467
Eija Niitynperä, ulkomaantyön palvelupäällikkö, p. 050 343 3182
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 58 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20258.5.2025 12:11:38 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi!
Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu5.5.2025 07:49:48 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.
Växthusgasutsläppen från Ilmarinens pensionsinvesteringar minskade avsevärt30.4.2025 15:43:13 EEST | Tiedote
Kolintensiteten i arbetspensionsbolaget Ilmarinens noterade placeringar minskade betydligt jämfört med 2020. Detta framgår av Ilmarinens första lagstadgade hållbarhetsrapport. – Vi har systematiskt vidtagit åtgärder enligt vår klimatfärdplan och detta har burit frukt, säger Karoliina Lindroos, Ilmarinens direktör för ansvarsfulla placeringar.
Greenhouse gas emissions of Ilmarinen’s pension investments decreased significantly30.4.2025 15:40:22 EEST | Tiedote
The carbon intensity of Ilmarinen’s listed investments decreased significantly from 2020. This is reflected in Ilmarinen’s first statutory sustainability report. “We have systematically implemented measures in line with our climate roadmap, and this has produced results,” says Karoliina Lindroos, Head of Responsible Investments at Ilmarinen.
The first quarter in Ilmarinen: Return on investments was 0.2 per cent, solvency was strong, and cost-effectiveness improved25.4.2025 13:08:57 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investments was 0.2 per cent, investment assets EUR 63.1 billion and solvency capital EUR 13.7 billion. Strong solvency enables the long-term investment of pension assets in an unstable market situation undermined by the trade war.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme