Deittailijan käsikirja on selviytymisopas deittailuun ja toisen ihmisen kohtaamiseen
Käytännönläheisessä deittailuoppaassa lähdetään liikkeelle omiin toiveisiin ja tarpeisiin tutustumisesta.

Tinderin selaamista, ghostaamista, ulkonäkökeskeisyyttä. Nykypäivän nopeatempoinen deittailukulttuuri sovellusviidakkoineen uuvuttaa helposti. Deittailussa on kuitenkin kyse myös paljon muusta kuin oikean sovelluksen valinnasta.
Tiina Svenskin uutuuskirja lähtee liikkeelle siitä, että tärkeintä on tuntea itsensä ennen kumppaniehdokkaaseen tutustumista. Millaista kumppania olet oikeastaan etsimässä? Mitä toivot suhteelta? Osaatko sanoa toiveesi ääneen, vai joutuuko deittikumppani lukemaan ajatuksesi? Kirja muun muassa esittelee erilaiset kiintymyssuhdemallit ja sisältää harjoituksia omien tunteiden tunnistamiseen ja nimeämiseen.
Toki Deittailijan käsikirjassa tutustutaan myös deittisovelluksiin ja pohditaan, kuinka niiden algoritmit ohjailevat valintojamme kumppania etsiessä.
Tiina Svensk on iisalmelaislähtöinen toimittaja, tuottaja, podcastaaja, tietokirjailija ja seksuaalikasvattaja. Hän on aikaisemmin julkaissut tietokirjan Ensimmäinen ero (Basam, 2020) ja juontanut suosittua Deiteillä-podcastia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera TossavainenViestintä ja markkinointi
Puh:040 728 0924veera.tossavainen@docendo.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Vuoden 2025 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Kaisa Vahteristolle teoksesta Nieltyjä esineitä2.12.2025 14:02:00 EET | Tiedote
Kaisa Vahteriston esikoisromaanille Nieltyjä esineitä (Kosmos, 2025) on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Palkinto on Kalevi Jäntin säätiön vuosittain nuorille kirjailijoille myöntämä tunnustus.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto Mariia Niskavaaralle teoksesta Ester, teurastaja13.11.2025 19:20:00 EET | Tiedote
Mariia Niskavaaran esikoisromaanille Ester, teurastaja (Kosmos, 2025) on myönnetty Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. Seitsemän finalistia valittiin yli sadan esikoisteoksen joukosta.
Kosmoksen kevään 2026 kirjakatalogi on julkaistu13.11.2025 14:01:00 EET | Tiedote
Kosmoksen kevään 2026 kirjat herättelevät digimaailman paljastuksilla ja kannustavat offline-kulttuuriin.
Kirja, jonka Meta yritti kieltää – Kosmos julkaisee Sarah Wynn-Williamsin muistelmateoksen Edesvastuutonta väkeä maaliskuussa 20267.11.2025 10:32:49 EET | Tiedote
Kosmos tuo keväällä 2026 suomalaisille lukijoille kansainvälisesti huomiota herättäneen Sarah Wynn-Williamsin muistelmateoksen Edesvastuutonta väkeä (Careless People, 2025).
Toisen asteen Nuori Aleksis -palkinto Oona Pohjolaiselle teoksesta Äkkimakea26.10.2025 10:19:54 EET | Tiedote
Oona Pohjolainen on valittu toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon saajaksi romaanillaan Äkkimakea (Kosmos, 2024). 1500 euron rahapalkinnon myöntää Äidinkielen opettajain liitto. Hanke on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä avustuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme