Raahen Prismakeskuksen investointi varmistui
5.10.2023 14:45:50 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arinan hallitus vahvisti perjantaina 29.9.2023 pidetyssä kokouksessa investointipäätöksen Raaheen rakennettavasta Prismakeskuksesta. Rakentamaan toivotaan päästävän keväällä 2024 ja suunnitelman mukaan Prisman avajaisia vietettäisiin loppuvuodesta 2025. Toteutuessaan investointi on n. 30 miljoonaa euroa.

Prismakeskus Mettalanmäelle – keskustaan S-market
Arina on jo aiemmin hankkinut omistukseensa Raahen Portti Oy -yhtiön koko osakekannan. Raahen Portti Oy omistaa Mettalanmäellä sijaitsevan liiketontin. Raahen Portti Oy on lisäksi sopinut Raahen kaupungin kanssa lisämääräalan hankinnasta Mettalanmäeltä. Nyt odotetaan asemakaavasta poikkeamis- ja rakennuslupien etenemistä sekä lisämääräalan kaupan toteutumista.
– Lupaprosessien valmistumista odotellessa varaudumme jo rakentamiseen rakennuksen suunnittelulla ja urakoiden kilpailutuksella. Kyseessä on iso projekti, jonka työllistämisvaikutus talousalueella tulee olemaan arviolta 50 henkilötyövuotta, kertoo Osuuskauppa Arinan marketkaupan ryhmäpäällikkö Tarmo Kokkola.
– Prismakeskuksen rakentaminen ja nykyisen keskustan Prisman uudistaminen laajalla valikoimalla palvelevaksi, nykyaikaiseksi S-marketiksi ovat merkittäviä panostuksia Arinalle ja talousalueelle. Uskomme, että uusi Prismakeskus lisää Raahen alueen vetovoimaa entisestään ja tulee palvelemaan myös Valtatiellä 8 matkustavia. Samalla olemme sitoutuneet olemaan mukana Raahen keskustan kehittämisessä ja haluamme Prisman lisäksi tarjota myös keskustassa asioiville laadukkaan ruokakaupan. Tähän tarpeeseen nykyaikainen S-market pystyy vastamaan loistavasti, Kokkola lisää.
Kesän aikana Mettalanmäen alueella tehtiin lepakkoselvitys, jonka kolmen maastokäynnin yhteydessä havaittiin yksittäinen saalistava yksilö. Selvityksissä ei käynyt ilmi, että alueella olisi lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ja todettu lepakkohavainto on luokiteltu luokkaan ”III, muu lepakoiden käyttämä alue.” Rakennettavan Prismakeskuksen suunnitelmaan on jätetty puistomainen suojavyöhyke rakennusalueen ja lepakkohavaintopaikan sekä erillisen saalistusalueen väliin.
Prismakeskukseen monipuoliset palvelut
Mettalanmäelle avattava Prisma mahdollistaa laajat valikoimat, lähiseudun edullisimman ostoskorin sekä monipuoliset palvelut. Nykyinen Prisma avattiin vuonna 2007, sen toimittua aiemmin S-markettina, ja nyt seinät ovat tulleet vastaan.
– Uudessa Prismakeskuksessa voimme vastata raahelaisten ja lähiseudun asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin monipuolisemmalla tuote- ja palveluvalikoimalla, edullista hintaa unohtamatta. Uuden Prisman myötä voimme tuoda Raaheen toivotun ruoan verkkokaupan ja laajentaa Asiakasomistapalvelu ja S-Pankki-pistettä nykyisestä. Pelkästään Prisman ja ruoan verkkokaupan osalta lisärekrytoinnin tarve tulee olemaan noin 50 uudelle työntekijälle, Kokkola toteaa.
Mikäli Prismakeskus päästään rakentamaan, mahdollistaa se Raaheen myös muita palveluita sekä Arinalta että muilta toimijoilta.
– Lähiseudun asiakkaat ovat toivoneet jo pitkään Raaheen Arinan ravintolapalveluita. Suunnitelmamme on avata Prismakeskukseen Ravintolamaailma, joka koostuu Pizza & Buffa -ravintolasta sekä kahvila Pressosta. Lisäksi Prismakeskukseen avattaisiin suurta suosiota Oulun, Kempeleen, Kemin ja Rovaniemen seuduilla nauttiva Tälläämö-ketjun parturi-kampaamo ja kauneushoitola. Piha-alueelle avattaisiin ABC-polttoneste- ja ABC-latausasemat sekä ABC CarWash. Näihin toimipaikkoihin tullaan rekrytoimaan 25 uutta työntekijää, sanoo Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Prismakeskukseen rakennetaan tiloja myös muille toimijoille, jolloin palvelutarjonta paranee entisestään. Haluamme helpottaa asiakkaidemme elämää tarjoamalla monipuoliset palvelut yhden katon alla, Kokkola toteaa.
Yhteyshenkilöt
Tarmo Kokkolaryhmäpäällikkö, Prismajohtaja
Puh:+358 44 788 5693tarmo.kokkola@sok.fiUlla Peltoniemitoimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa
Puh:+358 500 516 855ulla.peltoniemi@sok.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti yli 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Noin 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, ABC-liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Asiakasomistajat valitsivat tuen saajat – Arinan 211 228 euron tuki koskettaa lähes 250 000 lapsen ja nuoren arkea2.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Arinan asiakasomistajat ovat valinneet vuoden 2026 Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuen saajat. Joulukuussa 150 yhteisöä eri puolilla Arinan toimialuetta saa yhteensä 211 228 euroa tukea. Näiden yhteisöjen kautta tuen välillinen vaikutus ulottuu lähes 250 000 lapseen ja nuoreen eri puolilla pohjoista. Äänestyksessä annettiin yhteensä 15 985 ääntä.
Valkeaan avautuu viisi uutta ravintolaa – uuden ravintolamaailma Hehkun rakentaminen käynnistyy6.10.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean uuteen ravintolamaailma Hehkuun avautuu viisi ravintolaa, joista neljän kanssa on jo solmittu vuokrasopimukset. Ravintolamaailman rakennustyöt ovat käynnistymässä, ja Kesäkadun varrelle rakentuvan ravintolakokonaisuuden arvioidaan valmistuvan syksyllä 2027.
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme