Fanny Heinonen on Film Tampereen uusi ohjelmajohtaja
Tamperelainen Fanny Heinonen on aloittanut Film Tampereen ohjelmajohtajana osana Business Tampereen organisaatiota. Heinonen on toiminut Film Tampereen asiakasvastaavana kaksi vuotta ja ottaa nyt uuden haasteen innolla vastaan uskoen Tampereen elinvoimaisuuteen audiovisuaalisella alalla (av-ala) myös jatkossa.

”Olemme tehneet täällä Tampereella ihan valtavan hyvän pohjatyön yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Tuotantokannustin on tukenut hienosti av-alan paikallista palveluliiketoimintaa. Alan immateriaalioikeuksiin (IPR) keskittyvän liiketoiminnan kehittäminen on nyt tärkeä painopiste", Fanny Heinonen miettii ajankohtaisia haasteita tuoreeltaan nimityksen jälkeen.
”Kuinka voisimme kannustaa alan yrityksiä investoimaan ja olemaan kasvuhakuisia? Se houkuttelee kansainvälisiä kumppaneita ja pääomasijoittajia”, Heinonen pohtii.
Suomessa av-alan myyntiä on voitu kasvattaa, kun kotimaiset draamasarjat ovat menestyneet maailmalla ja tuotanto on saanut kansainvälistä rahoitusta. Merkittävässä roolissa ovat olleet myös kansainvälisten yhteistuotantojen mahdollistuminen ja jakelijoiden määrän kasvu. Tuotantokannustimilla on merkittävä rooli kasvussa. Niillä houkutellaan kansainvälisiä tuotantoja Suomeen, mikä kasvattaa osaamista ja työllisyyttä.
Tampereen seutu on kansainvälisesti kiinnostava tuotantoalue ja Film Tampere tukee vuosittain noin 20 alan tuotantoa. Ajankohtaisia ovat muun muassa Komisario Koskisen ja Elämäni biisi -tv-tuotantojen neljännet tuotantokaudet. Kansainvälisistä tuotannoista tuli ensi-iltaan tänä syksynä ruotsalaisnäyttelijä Tuva Novotnyn ja Peter Franzénin tähdittämä katastrofielokuva Avgrunden (SF Studios), jota kuvattiin Tampereen ohella mm. Las Palmasissa ja Ruotsissa Kiirunassa.
Tampereen seudulle AV-alan tuotantokannustimia on maksettu vuodesta 2018 alkaen noin 3,5 miljoonaa euroa ja suoraksi aluetaloudelliseksi hyödyksi on laskettu yli 30 miljoonaa euroa.
Film Tampereen myöntämä tuotantokannustin voi olla 10-15 prosenttia tuotannon Tampereen kaupunkiseudulla käytettävistä kuluista.
Tuotantokannustimien jatkuvuuden ja sisältöliiketoiminnan vahvistamisen ohessa Fanny Heinosta työllistää alan koulutuksen kehittäminen. Ensi vuodelle on suunnitteilla lisää uusia elokuva- ja tv-alan koulutuskokonaisuuksia, joita toteuttavat mm. Tampereen ammattioppilaitos Tredu ja Tampereen ammattikorkeakorkeakoulu (TAMK).
Fanny Heinonen uskoo pohjoismaiseen yhteystyöhön. (video)
Lisätiedot:
Harri Airaksinen, toimitusjohtaja, Business Tampere
harri.airaksinen@businesstampere.com
Fanny Heinonen, ohjelmajohtaja, Film Tampere
fanny.heinonen@businesstampere.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri AiraksinenToimitusjohtaja
Puh:+358 40 504 1215harri.airaksinen@businesstampere.comBusiness Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia Arenaan2.12.2025 12:47:41 EET | Uutinen
Startupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa sekä yhteistyö alan johtavien toimijoiden kanssa.
Yli 220 eurooppalaista asiantuntijaa etsii ratkaisuja puolustukseen siviiliteknologioista26.11.2025 15:54:33 EET | Tiedote
Puolustuksen tarpeisiin etsitään ratkaisuja siviiliteknologioista. Ilmiöön pureutuu ENDR Conference Tampere 2025 – Rapid Civilian Innovation Development and Dual-Use in European Defence, joka järjestetään Tampereella 2.–3.12.2025.
Tampereella tuomaroidut urheiludokumentit palkitaan kansainvälisessä Emmy-gaalassa New Yorkissa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella elokuussa järjestetty International Emmy Awards -tapahtuma huipentuu 24. marraskuuta New Yorkissa, kun urheiludokumentit palkitaan kansainvälisessä audiovisuaalisen alan huipputapahtumassa Emmy-gaalassa.
International Emmy® Sports Documentary Finalists Selected in Finland to Be Honored in New York20.11.2025 09:00:00 EET | Press release
Last August, Tampere became the first city in Finland to host an official International Emmy® Awards semifinal judging session. The sports documentary finalists selected by an international jury in Tampere will now see their journey conclude at the International Emmy® Awards Gala in New York on 24th November.
Euroopan puolijohdealueiden allianssin varapuheenjohtajuus siirtyi Pirkanmaalle, puheenjohtajuus tulossa 20277.11.2025 12:37:59 EET | Tiedote
Pirkanmaa toimii ensi vuonna Euroopan puolijohdealueiden allianssin (ESRA) varapuheenjohtajana. Puheenjohtajuus maakunnalle on tulossa vuonna 2027. Pirkanmaata edusti Barcelonassa 7.11. järjestetyssä puheenjohtajuuksien vaihtotilaisuudessa maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme