Louen kyläkauppapalvelut jatkuvat – Arina jatkaa ABC-polttonestepalvelua
9.10.2023 09:15:00 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Tervolan kunnan Louen kyläläisten kauppapalvelut ovat olleet uhattuina. Osuuskauppa Arina selvitti keväällä muutosneuvotteluilla Sale-lähikaupan tulevaisuutta vuonna 1970 rakennetussa ja 2004 remontoidussa kauppakiinteistössä.

Palvelujen jatkuvuudesta huolestuneet kyläläiset keräsivät adressin kyläkaupan tulevaisuuden puolesta ja Tervolan kunta vetosi Arinaan kauppapalvelujen jatkamiseksi. Kesän aikana on tutkittu eri mahdollisuuksia kyläläisten palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi. Nyt kauppapalvelut jatkossakin mahdollistava ratkaisu on kaikkien osapuolten iloksi löytynyt.
– Kyläkauppapalvelut jatkuvat Louen kylällä pohjoissuomalaisella yhteistyöllä, palvellen myös Tervolan kunnan pohjoisosien lähikylien asukkaita ja 4-tien kulkijoita. Arina jatkaa Sale-lähikaupalla vuodenvaihteeseen, jonka jälkeen liikepaikka siirtyy perjantaina allekirjoitetulla kauppakirjalla paikallisen perustettavan yhtiön nimiin. Olen erittäin tyytyväinen, että tällä yhteistyöllä kyläkauppapalvelut säilyvät. Kaupan myötä osuuskauppa jatkaa Louen kyläkaupan pihalla ABC-polttonestepalvelulla sekä Tervolan kuntakeskuksessa Sale-lähikaupalla, kertoo Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola.
– Kun Arina keväällä kertoi tiedotustilaisuudessa Louen kyläkaupan mahdollisesta lakkauttamisesta, kyläläiset järkyttyivät. Päätimme, että mehän emme luovuta. Muutama puhelu, pari palaveria ja uusi strategia kyläkaupan jatkumiselle alkoi muodostumaan. Perustimme Louen Kehitys Oy -yhtiön, jonka pääajatuksena on antaa uudelle kauppiasyrittäjälle helppo mahdollisuus jatkaa kaupantekoa Louella. Kaupan toiminta jatkuu toistaiseksi vanhassa kiinteistössä, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat uuden kauppa-/liikekiinteistön rakentamisessa. Tällöin löytyisi tiloja myös muille mahdollisille yrityksille, kertovat Janne Jurva ja Tommi Kaarninen Louen Kehitys Oy:stä.
Yhteyshenkilöt
Reima Loukkolatoimitusjohtaja
Puh:+358 50 595 1972reima.loukkola@sok.fiJanne JurvaLouen Kehitys Oy
Puh:040 418 2221janne.jurva@gmail.comTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti yli 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Noin 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, ABC-liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme