Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Kymenlaakson Sähköverkon alueella vakavia vikoja sähköverkossa myrskyn jäljiltä

Jaa

Perjantain ja lauantain välisen yön myrskyrintama iski Kymenlaakson Sähköverkon alueelle vahvalla voimalla. Sähköttömiä talouksia oli aamulla kahdeksalta vajaa 5 000, yöllä pahimmillaan lähes 10 000. Keskijännitevikoja alueella on nyt aamulla 34. Viat ovat kohdistuneet rannikolle ja koillisverkkoon. Kaikkia vikapaikkoja ei saada korjattua lauantain aikana. Saaristoon ei päästä tällä hetkellä paikalle valitettavasti lainkaan.

Puiden kaatuminen on aiheuttanut vakavia vikoja: linjarakenteita ja pylväitä on poikki. Yön aikana maastossa on oltu rajaamassa vikoja, mutta vaarallisen säätilan vuoksi varsinaista viankorjausta ei yöllä päästy aloittamaan. Viankorjaus on käynnistynyt lauantaina aamulla ja sen kanssa edetään kaikkien käytettävissä olevien resurssien voimin.

Ennusteiden mukaan rannikon seudulle luvataan lisää kovia puuskia (yli 20m/s) lauantaina iltapäivästä alkaen. Yöksi puuskat ennusteiden mukaan rauhoittuvat ja tuuli voimistuu uudelleen sunnuntaina puolilta päivin.

Lisätietoa vikapaikkojen ilmoittamisesta ja häiriötiedotteista 

Pyydämme asiakkaita lähettämään tietoja vikapaikoista ensisijaisesti sähköisellä palvelulla: vikailmoitus.ksoy.fi/fi . Myös vikapalvelumme numero palvelee, mutta voi olla hyvin ruuhkainen, puh. 05 7780 222

Sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei tule itse koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä. Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin tulee pitää 20 metrin varoalue.

Voit lukea verkkosivuiltamme lisää tietoa ja ohjeita sähkökatkotilanteista: www.ksoy.fi/sahkoverkko/sahkokatkot/nain-varaudut-sahkokatkoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne MalmströmkäytönjohtajaKymenlaakson Sähköverkko Oy

Puh:040 674 4482

Kymenlaakson Sähköverkko Oy harjoittaa verkkoliiketoimintaa neljän maakunnan alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Uudellamaalla. Sähköverkomme on yli 13 000 kilometrin pituinen ja toimitamme sähköä koteihin ja yrityksiin yli 100 000 asiakkaalle. Tavoitteenamme on turvata häiriötön sähkönjakelu vuoden jokaisena päivänä. Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti entistä paremmaksi ja investoimme vuosittain noin 15 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja uudistamiseen. Kymenlaakson Sähköverkko Oy on Kymenlaakson Sähkö Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernissamme työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Toimipisteemme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye