Hartelan TA-yhtiöille rakentama Joutsenmerkki-kohde valmistui Lietoon
Hartelan Liedon keskustaan rakentama asumisoikeuskerrostalo valmistui Lietoon. Simpukkatie 17 on Hartelan ja TA-yhtiöiden ensimmäinen Joutsenmerkki-kohde. Kohde on samalla koko Varsinais-Suomen ensimmäinen asuinkerrostalo, jolle on myönnetty Joutsenmerkki.

Pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin edellytyksenä on tiukkojen kriteerien täyttäminen suunnittelupöydältä rakennuksen viimeistelyyn. Kriteerit on laadittu elinkaarinäkökulmasta tavoitteena varmistaa vähäpäästöisyys rakentamisen, käytön ja lopulta materiaalien kierrätyksen ajalta. Viihtyvyyteen kiinnitetään myös huomiota, etenkin päivänvalon määrän osalta.
Simpukkatiellä Joutsenmerkin kriteerien täyttäminen tarkoittaa mm. A-energialuokan rakennusta, valaistuksen tarveohjausta sekä energiatehokkaita kodinkoneita ja saniteettikalusteita asunnoissa. Jätteiden lajitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Liikkumisen näkökulmasta ympäristöystävällisiä toimenpiteitä on polkupyörien säilytystä varten sisätiloihin sijoitettu ulkoiluvälinevarasto runkolukittavine polkupyörätelinein sekä pyöräverstas, jossa oman pyörän voi huoltaa. Kohteessa on myös sähköauton latauspaikkoja.
”TA-yhtiöt on yksi Hartelan pitkäaikaisimmista ja merkittävimmistä asiakkaista. Yhteistyötä on tehty vuosien saatossa toteuttamalla kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja kerros- ja rivitalokohteina eri puolille Suomea. On hienoa, että yhteistyön tuloksena olemme nyt toteuttaneet Varsinais-Suomen ensimmäisen Joutsenmerkityn kerrostalon”, sanoo projektipäällikkö Juuso-Antti Simpanen Hartelasta.
”Hienoa jatkaa yhteistyötä Joutsenmerkki-kohteella Hartelan kanssa. Meille Joutsenmerkki osoittaa jatkuvuutta vastuullisen tekemisen kehittämisenä. Lisäksi kohteen lainanantajamme Kuntarahoitus on huomioinut Joutsenmerkin myöntäessään meille vihreän rahoituksen lainaa kohteelle”, sanoo aluejohtaja Matti Keitilä TA:sta.
Merkin saamiseksi on täytettävä kaikki pakolliset vaatimukset ja valinnaisia pistevaatimuksia, joista vaaditun pistemäärän rakentaja voi saavuttaa haluamillaan kestävillä toimenpiteillä. Painopisteitä ovat energiatehokkuus, materiaalivalinnat, kemikaalit ja kiertotalous. Joutsenmerkin myöntäjä Ympäristömerkintä Suomi Oy tarkistaa kaikkien vaatimusten täyttymisen ja suorittaa kohteessa tarkastuskäyntejä jo rakennushankkeen aikana.
”Rakentajan näkökulmasta kaikki lähtee liikkeelle jo suunnitteluvaiheesta. Arvioimme tarkkaan, mitä materiaaleja käytämme ja mitä A-energialuokka rakentamiselta vaatii. On tärkeää, että kaikki hankkeen osapuolet suunnittelijoista aliurakoitsijoihin ja tavarantoimittajiin ymmärtävät, mitä Joutsenmerkkihanke tarkoittaa ja sitoutuvat hankkeen ympäristötavoitteisiin. Meidän näkökulmastamme tavoitteiden täyttyminen on suunnitteluohjauksen, hankinnan ja tuotannon tiivistä yhteistyötä”, Juuso-Antti Simpanen kertoo.
”Hartela vastasi erittäin onnistuneesti TA-yhtiöiden pyyntöön rakennuttaa Joutsenmerkitty kerrostalo, vaikka heillä ei ollut aiempaa kokemusta Joutsenmerkki-rakentamisesta. Toivomme tämän näyttävän suuntaa niin muille rakentajille kuin rakennuttajillekin", Joutsenmerkin asiantuntija Oona Saarinen sanoo.
Joutsenmerkitty rakentaminen on yleistynyt nopeasti kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa Joutsenmerkittyjä kohteita on muutamia kymmeniä, joista suurin osa on rakennettu viimeisen muutaman vuoden aikana. Parinkymmenen asuintalon lisäksi Suomeen on valmistunut kuusi Joutsenmerkittyä koulua ja kolme päiväkotia.
Lisätiedot:
Hartela: projektipäällikkö Juuso-Antti Simpanen, juuso-antti.simpanen@hartela.fi, 050 5124 895
TA: aluejohtaja Matti Keitilä, matti.keitila@ta.fi, 050 5595 318
Joutsenmerkki: asiantuntija Oona Saarinen, oona.saarinen@ecolabel.fi, 050 513 8018
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan29.8.2025 09:45:40 EEST | Tiedote
Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta A-energialuokan kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan, osoitteeseen Rahikuja 1.
Muutoksia Hartelan hallituksessa20.8.2025 13:58:22 EEST | Tiedote
Hallituksen pitkäaikainen jäsen Maarit Hartela-Varkki jättää tehtävänsä Hartelan hallituksessa. Samalla hallituksen uudeksi jäseneksi on nimitetty Kari Varkki.
Hartela aloittaa uuden RS-kohteen Järvenpään Pöytäalhossa – puolet kohteen asunnoista myytyjä tai varattuja11.8.2025 08:52:32 EEST | Tiedote
Hartela jatkaa omaperusteista asuntotuotantoaan Järvenpäässä käynnistämällä uuden RS-muotoisen omistusasuntokohteen rakentamisen Pöytäalhon kaupunginosaan. Asunto Oy Järvenpään Pormestarinkulma nousee erinomaiselle sijainnille, omalle tontilleen Valtuustonkatu 10:een, palveluiden ja liikenneyhteyksien läheisyyteen.
Hartela rakentaa TA:lle kaksi asumisoikeuskerrostaloa Järvenpäähän ja Lahteen25.6.2025 09:12:28 EEST | Tiedote
Hartela rakentaa TA-Yhtiöille kaksi modernia ja energiatehokasta asumisoikeuskerrostaloa Järvenpäähän ja Lahteen. Keskeisille paikoille nousevat talot valmistuvat ensi vuoden aikana ja tarjoavat asukkailleen viihtyisää ja kohtuuhintaista asumista.
Hartela toteuttaa hoivahankkeen Attendolle Kirkkonummen Masalaan18.6.2025 13:03:18 EEST | Tiedote
Attendo ja Hartela aloittavat yhteistyössä uuden Attendo-kodin rakentamisen Kirkkonummen Masalaan. Hanke vastaa alueen kasvavaan asumispalveluiden tarpeeseen ja sen suunnittelussa painottuvat esteettömyys, turvallisuus ja energiatehokkuus. Kodin arvioidaan valmistuvan syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme