ELY-keskukset

Yksinyrittäjän ei tarvitse jäädä yksin

Jaa

Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10.2023 teemalla Mielenterveys on jokaisen oikeus. Yrittäjän talousapu ja Yrittäjän kriisikeskus haluavat muistuttaa erityisesti yksinyrittäjiä siitä, että heillä on oikeus avun saamiseen ja mielenterveys on olennainen osa yrityksen menestystä.

Parturi-kampaaja keskustelee asiakkaan kanssa kampauspöydän ja -tuotteiden edessä, alanurkassa logot.
Kuva: iStock/FlamingoImages

Yksinyrittäjä on yrityksensä tärkein voimavara. On tärkeää, että jokainen yrittäjä huolehtii jaksamisestaan ja mielenterveydestään ajoissa. Apua on saatavilla.

Suurin osa yrittäjistä on yksinyrittäjiä

Yksinyrittäjät kohtaavat usein onnistumiset ja vaikeudet yksin. Yllättävä kriisi elämässä tai taloudelliset vaikeudet on selätettävä yksin ja töiden jatkuttava niistä huolimatta. ”Tällä hetkellä yksinyrittäjiä huolettavat oma jaksaminen, asiakkaiden vähentyminen ja nousevat kustannukset. Moni meille soittaneista yksinyrittäjistä kokee olevansa aina töissä ja vapaa-ajan ja työn yhteensovittaminen takkuaa”, Virve Lähdesmäki Yrittäjän kriisikeskuksesta kertoo. 

Suomalaisista yrittäjistä 73 % on yksinyrittäjiä (Tilastokeskus 4/2023). Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäkyselyn (2022) mukaan yksinyrittäjät tekevät pitkää työviikkoa, yrittäjän sairastuessa sijaista on vaikea saada ja perhevapaiden pitäminen on hankalaa. Muun muassa nämä seikat saattavat johtaa siihen, että yksinyrittäjä uupuu ja sitä kautta yrityksen menestys on vaakalaudalla.

Apua on saatavilla helposti ja maksutta

Keskustelutukea ja neuvontaa on saatavilla helposti puhelimen välityksellä. Yrittäjän talousapu palvelee yrittäjiä talousasioissa ja Yrittäjän kriisikeskus elämän muutostilanteissa, kun omat voimat käyvät vähiin tai haluat lisätä hyvinvointiasi. Huolien kasaantuessa ei tarvitse jäädä yksin.

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä molempiin palveluihin ja suosittelevat niitä myös muille. Yrittäjän talousapu -palvelu sai vuonna 2023 asiakkailtaan arvosanan 4,4/5. ”Palautetta antaneista asiakkaista jopa lähes 70 % antoi palvelulle arvosanaksi täydet 5”, sanoo TE-asiakaspalvelukeskuksen kehityspäällikkö Jari Leskinen

”Meiltä apua hakeneet yrittäjät suosittelevat palveluamme. Saamamme palautteen mukaan yrittäjät kokivat, että oma toiveikkuus tulevasta kasvoi merkittävästi yhteydenoton jälkeen”, Virve Lähdesmäki kertoo. 

  • ”Soitin kun yritysasiat olivat vähän solmussa. Oli mahtavaa sparrata henkilön kanssa, joka osasi kysyä oikeat kysymykset ja sen perusteella saada eri näkökulma tilanteesta” -Yrittäjän talousapu -palvelun asiakas
  • ”Keskustelu auttoi vahvistamaan omia ajatuksia ja tunteita. En ole ennen ulkopuoliselle kertonut asioita ja helpotti saada henkistä tukea siihen. Se vahvistaa, kun huomaa ettei ole yksin eikä yksin ajatusten kanssa” - Yrittäjän kriisikeskuksen asiakas

Näin tavoitat Yrittäjän talousavun ja Yrittäjän kriisikeskuksen

  • Yrittäjän talousavun neuvontapalvelu:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Virve Lähdesmäki
Yrittäjän kriisikeskus
Hankepäällikkö
puh. 044 493 1764
virve.lahdesmaki@tukitalo.com

Jari Leskinen
kehityspäällikkö
Yrittäjän talousapu/TE-asiakaspalvelukeskus
puh. 040 5933 157
jari.s.leskinen@ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Hur mår våra havsområden?23.2.2024 12:18:49 EET | Tiedote

Under senhösten 2023 slutfördes uppdateringen av den statliga bedömningen av Finlands marina område "Havsmiljöns tillstånd i Finland 2024". Detta är en omfattande bedömning av experter av vad som är känt om det nuvarande tillståndet i våra havsområden. Detta informationspaket kan ses och vid behov kommenteras under knappt en månad, fram till 15 mars 2024. På hemsidan kan du enkelt sätta dig in i hela tillståndsbedömningen, från övergödning till miljögifter och från sjöfåglar till näringsvävarnas tillstånd.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye