Subutex-lääkäri Pentti Karvonen – rikollinen vai hyväntekijä?
9.10.2023 14:14:49 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Aki Ollikainen kirjoitti henkilökuvan miehestä, joka toi Subutexin Suomeen. Pentti Karvonen on edelleen sitä mieltä, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja.

Subutex-tohtorina tunnetuksi tullut lääkäri Pentti Karvonen ajautui lain harmaalle alueelle, kun Suomen valtion virallinen, toimimaton huumepolitiikka ja Karvosen oma lääkärinetiikka joutuivat törmäyskurssille. Karvonen sai vuosituhannen taitteessa useita syytteitä huumausainerikoksista. Viranomaistaholta löytyi kuitenkin ymmärrystä Karvosen toiminnalle. Hänen asiaansa käsiteltiin jopa eduskunnan istuntosalissa. Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta.
”Karvosen istuessa Pasilan tutkintavankilassa Helsingin huumepoliisin silloinen päällikkö Paavo Selin tuli tapaamaan Karvosta henkilökohtaisesti selliin viimeisenä kuulustelupäivänä.
Selin kertoi, että poliisi ei pysty taltuttamaan huumeongelmaa kontrollipoliittisin keinoin. Tämän vuoksi oli erittäin tärkeää, että yhteiskunnassamme oli sellaisia lääkäreitä, jotka ovat todella ruvenneet hoitamaan huumeongelmaa.”
Pentti Karvosen oikeustaistelut huipentuivat ehdottomaan vankeustuomioon vuonna 2002. Reilun vuoden aikana hän ehti istua viidessä eri vankilassa. Pisimpään hän suoritti tuomiotaan legendaarisessa Sörkän vankilassa.
”Voimakasrakenteinen mies tuli aivan kasvojeni eteen. Hän sanoi rauhallisella äänellä, että hän tulee suorittamaan minulle niin sanotun Sörkän kasteen. Hän kertoi ottavansa minua rinnuksista kiinni, potkaisevansa jalat pois altani, laskevansa minut lattialle, istuvansa päälleni ja antavansa avokämmenellä pari lyöntiä poskiini. Näin tapahtuikin enkä ollut yhtään peloissani taikka järkyttynyt, kun minulle tämä rituaali kerrottiin etukäteen.”
”Kerran vankilan johtoryhmä kyseli Karvoselta, miten tämä oli Sörkässä viihtynyt? Karvonen vastasi viihtyneensä hyvin. Johtoryhmä arveli Karvosen olevan ainoa, joka oli kertonut viihtyvänsä.”
Narkomaanin äidin kanssa käyty keskustelu oli herätys
Mikä oikein sai hyväpalkkaisessa virassa olleen lääkärin siirtymään toivottomina tapauksina pidettyjen potilaiden hoitajaksi, välillä omalla kustannuksellaankin?
”Valittuani ammatikseni lääketieteen olen joutunut kymmenien vuosien aikana toistuvasti kysymään itseltäni olisiko minun pitänyt erikoistua isäni toiveen mukaisesti silmälääkäriksi tai vaikka päihdetyötä tekeväksi yleislääkäriksi eikä narkomaanien Jeesukseksi.”
1990-luvun alussa Karvosen vastaanotolle saapui nainen, jonka poika oli pahasti opiaattiriippuvainen. Äidin kanssa käyty keskustelu oli viimeinen sysäys Karvosen elämäntehtävälle.
”Siellä huoneessa oma poika oli ja eleli, kävi vessassa horjumalla, melkein konttaamalla. Ja taas viikonloppuisin raahautui ulos, ja oli ulkona muutaman päivän kerrallaan, äiti kuvaili Karvoselle. Hän sai pelätä koko ajan, että poika oli kuollut. Ja kun poika palasi takaisin, oli hän entistä surkeammassa kunnossa.
Viimein äiti armahti sairaan poikansa ja lähti kiertämään lääkäriltä toiselle, suorastaan kerjäämään, että lääkärit antaisivat pojalle Temgesic-lääkettä, sillä se parantaa pojan oloa.”
Raahen tapaus nosti Karvosen otsikoihin
Karvosen potilaiden kautta hänen määräämiään Subutex- ja Temgesic-lääkkeitä ajautui myös katukauppaan. Vaikka buprenorfiini oli opiaattina heroiiniin verrattuna turvallinen, sekakäyttö aiheutti ongelmia. 1990-luvun lopulla Raahe sai mainetta Suomen Subutex-pääkaupunkina, kun ainetta kulkeutui pohjoiseen Karvosen potilaiden matkassa.
”Raahessa huomattiin vähitellen Subutex-buumi. Narkomaanit käyttivät ainetta piikittämällä sitä suoraan suoneen, ja Raahen apteekit alkoivat rajoittaa puhtaiden pistovälineiden myyntiä. Tarkoitus oli vähentää Subutexin piikittämistä, mutta ratkaisu vain pahensi ongelmaa. Likaisten piikkien käyttämisen seurauksena Raahessa alkoi levitä C-hepatiitti. Media tarttui aiheeseen, ja Raahe sai kyseenalaisen maineen Subutex-kaupunkina. Samalla myös Pentti Karvosen nimi nousi otsikoihin.”
Opiaattien suhteen Suomesta on tullut Euroopan kummajainen, jossa ei ole enää heroinisteja kuin pieni kourallinen. Tärkein laillisesti ja laittomasti käytetty opiaatti on heroiinin sijaan buprenorfiini.
Kirja on nyt saatavilla kirjakaupoista sekä e- ja äänikirjapalveluista. Äänikirjan lukee Mikko Leskelä.
Pentti Karvonen ja Aki Ollikainen kertovat kirjasta torstaina 26.10. klo 15.30 Helsingin Kirjamessujen Suomenlinna-salissa. Heitä haastattelee toimittaja Laura Juntunen, jonka viime vuonna ilmestynyt kirja Subutex-kaupungin kasvatit on ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi.
Kirjailija Aki Ollikainen on saanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja ollut Finlandia-ehdokkaana. Ollikaiselta on ilmestynyt neljä omaa romaania sekä yksi lastenkirja ja yhdessä Milla Ollikaisen kanssa kirjoitetut dekkarit Kontti (2021) ja Kiikku (2022). Vuonna 2021 Ollikaiselta ilmestyi myös elämäkerta Fuck you Liivik yhdessä Siim Liivikin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2023 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Uutuuskirja osoittaa, että Suomi on jo informaatiosodan kohde9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat Pasi Eronen Watt ja Juha-Antero Puistola näyttävät kirjassaan Valheiden sota, miten kolmen suurvallan kiihtyvä informaatiosota on hiipinyt keskelle arkeamme. Kuka voittaa valheiden sodan, ja mitä Suomen pitäisi tehdä?
Arne Dahlin kiitetty NOVA-sarja jatkuu3.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ylistäviä arvioita saaneen dekkarisarjan toisessa osassa Tukholman keskustaan ilmestyy kreikkalaista jumalaa esittävä patsas, joka sateen jälkeen paljastuu ruumiiksi. Pian taideteoksia alkaa ilmestyä lisää. Ruotsalaisen Arne Dahlin kirjoja on myyty yli 5 miljoonaa kappaletta ja käännetty 32 kielelle.
Ville-Juhani Sutisen romaani valottaa nykyisen luksuslomakohteen synkkää historiaa ja suomalaisten kytköstä orjakauppaan2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
1700-luvun lopulle ajoittuvassa Kiirastulesta-romaanissa päähenkilö Rasti lähtee köyhän Suomen syrjäseudulta etsimään parempaa elämää ja ajautuu Ruotsin siirtomaahan Saint-Barthélemyyn Karibialle. Siellä hän tempautuu osaksi orjakaupan julmaa koneistoa.
Uutuuskirja avaa taustakeskusteluja Suomen ydinaselinjauksista25.5.2026 13:21:50 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja tietokirjailija Kimmo Kiljusen teos Rajalla – Suomen selviytymistarina käy läpi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kautta aikojen. Kirjassa myös avataan Suomen ydinaselinjauksiin ja ydinenergialain muutoksiin liittyviä keskusteluja, joita tasavallan presidentin ja pääministerin kanssa käytiin tehtäessä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Ari Heinilän uutuuskirja näyttää, että Itämeri on suuri seikkailu25.5.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Elokuvantekijä ja itse oppinut Itämeri-tutkija Ari Heinilä on sukeltanut monilla maailman merillä ja seikkaillut mitä eksoottisimmissa paikoissa. Jännittävimmät seikkailut hän kuitenkin löysi lähivesistään Itämereltä. Minun mereni -valokuvateos kutsuu mukaan nauttimaan kotimerestämme luontoa kunnioittaen ja esittelee myös konkreettisia ratkaisuja Itämeren tilan parantamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


