Kaupunginhallitus: Budjettikehys ja ensi vuoden veroprosentit käsittelyssä ensi viikolla
Kaupunginhallitus päätti jättää tämän päivän kokouksessaan pöydälle ensi vuoden tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien käsittelyn. Pöydälle jätettiin myös vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2025–2026 taloussuunnitelman kehyksen käsittely. Kaupunginhallitus käsittelee asiat ylimääräisessä kokouksessa 16.10.2023.
Työllisyysalueen muodostamista ja yhteistä toimielintä koskeva yhteistoimintasopimus Espoon kaupungin ja Kauniaisten kaupungin välillä
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy työllisyysalueen muodostamista ja yhteistä toimielintä koskevan yhteistoimintasopimuksen Espoon kaupungin ja Kaunaisten kaupungin välillä. Työvoimapalvelut siirtyvät kunnille ja niiden muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025. Kaupunginhallituksen päätöksen 28.8.2023 mukaisesti valmistelua on jatkettu vastuukuntamallin pohjalta. Kauniaisten kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa 4.9.2023. Työllisyysalueen kuntien on toimitettava sopimus työvoimaviranomaisen tehtävää hoitamaan perustettavasta yhteisestä toimielimestä sekä työvoimapalvelujen järjestämisestä kertova suunnitelma työ- ja elinkeinoministeriöön 31.10.2023 mennessä.
Espoo mukaan eurooppalaiseen Green City Accord -verkostoon
Kaupunginhallitus päätti, että Espoon kaupunki allekirjoittaa kansainvälisen Green City Accord -sitoumuksen, joka edistää EU:n kaupunkiympäristöjen vehreyttä, puhtautta ja terveellisyyttä sekä ympäristödirektiivien toimeenpanoa. Kaupunginhallitus päätti myös, että Espoon kaupunki liittyy kotimaiseen Luontoviisaat kunnat -verkostoon, joka edistää toimia luontokadon hillitsemiseksi.
Green City Accord (GCA) on Euroopan komission aloitteesta syntynyt verkosto, jonka tavoitteena on edistää kaupunkiympäristöjen vehreyttä, puhtautta ja terveellisyyttä EU:n alueella. Green City Accordin allekirjoittamalla eurooppalaiset kaupungit sitoutuvat etsimään ratkaisuja kiireellisimpiin ympäristöhaasteisiin ja edistämään ekologista kestävyyttä. Sitoumuksella edistetään myös EU:n ympäristödirektiivien toimeenpanoa.
Allekirjoittamalla sitoumuksen kaupunki sitoutuu edistämään ympäristöasioita viidellä eri osa-alueella:
- Ilmanlaadun parantaminen
- Vedenlaadun parantaminen ja vedenkäytön tehostaminen
- Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja edistäminen
- Kiertotalouden edistäminen
- Melun vähentäminen
Luontoviisaat kunnat on Suomen ympäristökeskuksen ja Kuntaliiton perustama verkosto, jonka tavoitteena on tehostaa kuntien luontokadon hillintätoimia ja linjauksia, joilla kunta sitoutuu vähentämään oman toimintansa luontoa heikentäviä vaikutuksia ja edistämään luonnon monimuotoisuutta. Verkosto on avoin kaikille suomalaisille kunnille, jotka ovat kiinnostuneita luontokadon pysäyttämisen vauhdittamisesta.
Äänestyspaikat vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa
Kaupunginhallitus päätti vuoden 2024 presidentinvaalin, mahdollisen toisen vaalin ja europarlamenttivaalien vaalipäivien äänestyspaikat sekä yleiset ennakkoäänestyspaikat Espoossa. Presidentinvaalin vaalipäivä on 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on 11.2.2024. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on 9.6.2024.
Asia 5 Valtuuston jäsenen eronpyyntö jätettiin pöydälle.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käynnisti kautensa8.9.2025 13:58:24 EEST | Tiedote
Kaupunginhalituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto kokoontui 8.9.2025 ensimmäistä kertaa uuden valtuustokauden mukaisella kokoonpanolla. Jaoston puheenjohtajana toimii Markku Sistonen (SDP).
Suomen suurimpien kaupunkien johtajat sitoutuvat luontokadon torjuntaan – Espoon Luontofoorumissa 600 osallistujaa5.9.2025 15:20:28 EEST | Tiedote
Suomen kymmenen suurinta kaupunkia sitoutuvat yhdessä luontokadon pysäyttämiseen. Kaupunginjohtajat ja pormestarit kokoontuivat 5.9.2025 Espoon Luontofoorumissa ja päivittivät kaupunkien yhteisen julkilausuman luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rakennusteollisuuden ja suurimpien kaupunkien yhteinen yhteistyöasiakirja.
Aluetalousselvitys: energiajärjestelmän investoinnit edistävät Espoon ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää4.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Espoon nopea väestönkasvu sekä liikenteen ja kaukolämmön sähköistyminen asettavat uusia vaatimuksia kaupungin energiajärjestelmälle. Energiajärjestelmä on keskeinen osa kaupunkien elinvoimaisuutta – se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja varmistaa sujuvan arjen niin asukkaille, yrityksille kuin muillekin toimijoille. Jos esimerkiksi sähköverkon kapasiteetti ei vastaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, se voi hidastaa uusien toimijoiden liittymistä energiaverkkoon tai sähköautojen latausmahdollisuuksien lisäämistä.
Kommunerna längs Västbanan gör sig klara för beslutsfattande3.9.2025 10:02:24 EEST | Pressmeddelande
Västbanan Ab:s delägarkommuner Åbo, Esbo, Salo, Vichtis och Kyrkslätt börjar bereda sitt beslutsfattande för finansieringen av banprojektet Västbanan och godkännandet av aktieägaravtalet. Kommunerna har fört aktieägarförhandlingar med staten, i vilka en överenskommelse om projektets finansiella förpliktelser har ingått.
Länsiradan kunnat valmistautuvat päätöksentekoon3.9.2025 10:02:24 EEST | Tiedote
Länsirata Oy:n osakaskunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ryhtyvät valmistelemaan omaa päätöksentekoaan Länsirata-hankkeen rahoituksesta ja osakassopimuksen hyväksymisestä. Kunnat ovat käyneet valtion kanssa osakassopimusneuvotteluja, joihin on sisältynyt hankkeen rahoitusvastuista sopiminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme