Suomen Vuokranantajat ry

Valtaosa suomalaisista toivottaa lyhytaikaiset vuokralaiset tervetulleiksi omaan naapuriin – lainsäädännössä selkiytettävää

Jaa

Suomalaiset suhtautuvat asuntojen lyhytaikaiseen vuokraukseen positiivisesti, selviää tuoreesta kansalaiskyselystä. 53 % kyselyn vastaajista ilmoittaa hyväksyvänsä, että omassa taloyhtiössä tai naapurissa on asuntoja lyhytaikaisessa vuokrauksessa, kun vain 33 % vastaajista vastustaa tätä. Hallitusohjelman mukaan vaalikaudella varmistetaan lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset. Suomen Vuokranantajat ry:n lakiasiainjohtajan Tarik Ahsanullahin mukaan tavoitteeseen pääseminen edellyttää uutta lainsäädäntöä.

”Lyhytaikainen vuokraustoiminta esimerkiksi Airbnb:n kautta on puhuttanut alkusyksystä. Keskustelussa tulisi lähteä liikkeelle asumisen monimuotoisista tarpeista. Keikkatyöt, putkiremontit, opiskelijoiden työharjoittelut ja avioerot ovat kaikki lisääntyneet. Nämä ovat vain joitain esimerkkejä tilanteista, jolloin ihminen tarvitsee joustavaa lyhytaikaista asumista. Hotelli ei useinkaan ole tällaisiin tilanteisiin realistinen korvaava vaihtoehto. Yksipuolinen keskustelu salahotelleista polttariporukoiden bilekämppinä on kaukana lyhytvuokrauksen todellisesta arjesta ja tarpeista”, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah.

Suomen Vuokranantajat toteutti syyskuun lopussa Kantarin kautta kansalaiskyselyn, johon vastasi tuhat suomalaista. Vastaajilta kysyttiin, sopiiko heille, että heidän taloyhtiössään tai naapurissa on asuntoja lyhytaikaisessa vuokrauksessa. 53 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Vain 13 prosenttia ilmoitti olevansa täysin eri mieltä, ja 20 prosenttia jokseenkin eri mieltä. Alle 30-vuotiaista jopa neljä viidestä suhtautuu lyhytaikaiseen vuokraukseen myönteisesti.

”Uskon, että vastustajien joukossa yksi keskeinen tekijä on pelko asumishäiriöistä, kuten metelöinnistä tai roskaamisesta. On täysin selvää, ettei lyhytvuokrauksesta saa aiheutua muille asukkaille sen enempää häiriöitä kuin mitä normaalista kerrostaloasumisestakin aiheutuu. Olemmekin esittäneet myös taloyhtiöille nykyistä parempaa mahdollisuutta puuttua toiminnasta mahdollisesti aiheutuviin häiriöihin”, Ahsanullah valaisee.

Suomen Vuokranantajien mukaan lyhytaikainen vuokraustoiminta tulisi lähtökohtaisesti sallia aina silloin, kun kyseessä ei ole ammattimainen toiminta. Olennaisiin häiriöihin puuttumiseksi taloyhtiöt voisivat yhtiökokouksessaan määräenemmistöpäätöksellä kieltää toiminnan määräajaksi, Vuokranantajat ehdottaa.

Vähintään neljän viikon vuokraus määriteltävä aina asumiseksi

”Hallitusohjelman hyvää kirjausta lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytysten varmistamisesta tulee edistää määrätietoisesti lainsäädännöllä. Olemme Vuokranantajilla laatineet oman ehdotuksen kirjauksen toteuttamiseksi. Aivan ensimmäiseksi tulisi määritellä mitä tarkoitetaan lyhytaikaisella vuokrauksella”, Ahsanullah toteaa.   

Suomen Vuokranantajien mukaan yli 28 vuorokautta kestävä asuminen asuinhuoneistossa tulisi määritellä aina automaattisesti sallituksi ja tavanomaiseksi asuinkäytöksi.

”Tällä hetkellä laista tai oikeuskäytännöstä ei ole muodostunut selkeää rajanvetoa asumisen ja majoittumisen välille, joten rajanvetoa tehdään useissa käynnissä olevissa oikeusprosesseissa ympäri maan. Nykyisin vuokralaisen ja vuokranantajan uhkana on, että mikä tahansa alle kolmen kuukauden asuminen saatetaan tulkita kielletyksi salahotelliksi. Tilanne on absurdi. Yli neljä viikon pituinen kalustetun asunnon vuokraus ei voi missään nimessä olla enää verrattavissa hotellitoimintaan. Lyhytaikaisen vuokraustoiminnan säännöistä voidaan keskustella tarkemmin, kun lyhytaikaisuus on ensin määritelty”, Ahsanullah linjaa.

Lisätiedot:

Tarik Ahsanullah
lakiasiainjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
045 114 3854 / tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Hämeenlinna loikkaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin kuudenneksi – ohitti pääkaupunkiseudun3.7.2025 10:14:17 EEST | Tiedote

Hämeenlinna on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kuudenneksi. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Tampere menetti kärkipaikan Rovaniemelle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa3.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye