Ammattiliitto Jyty: Hallitus kurittaa työttömiä – ”Onko tarkoitus romuttaa ansiosidonnainen työttömyysturva?”
Hallituksen esitys työttömyysturvalain muutoksista on etenemässä eduskunnassa. Ammattiliitto Jyty ei hyväksy ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan esitettyjä leikkauksia, jotka kohdistuvat erityisen kipeästi pienituloisiin.

Lakiesityksessä ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa heikennetään porrastaen, työssäoloehtoa pidennetään 12 kuukauteen ja työssäoloehto euroistetaan. Lisäksi omavastuupäivien määrää nostetaan viidestä seitsemään, työssäoloehdon kertyminen palkkatuetussa työssä lakkautetaan, lapsikorotukset poistetaan ja lomakorvaukset jaksotetaan.
– Hallituksen esittämien leikkausten jälkeen yhä useampi jäisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulkopuolelle tai ansiopäiväraha pienenisi niin paljon, että se ei riittäisi elämiseen esimerkiksi pienituloisissa lapsiperheissä. Työttömät voivat joutua tämän takia turvautumaan toimeentulotukeen, mikä tarkoittaa lisääntyneitä kustannuksia muussa sosiaaliturvassa, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.
– Leikkaukset työttömyysturvaan ovat sen verran rajuja, että täytyy kysyä, onko hallituksen tarkoitus romuttaa koko ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmä, Jytyn puheenjohtaja kysyy.
Ansiopäivärahan työssäoloehdon piteneminen vaikuttaisi epätyypillisissä työsuhteissa olevien, kuten osa-aikaisten ja määräaikaisten työttömyysturvaan. Työttömyysturvan suojaosan poistaminen puolestaan vähentäisi kannusteita ottaa vastaan tilapäistä työtä, kun palkkatulot leikkaavat heti työttömyysturvaa.
Samaan aikaan hallitus kaavailee useita heikennyksiä työsuhdeturvaan. Esimerkiksi vuoden mittaiselta määräaikaiselta työsopimukselta ei jatkossa edellytettäisi erityistä perustetta.
– Todennäköisesti työnantajien halu solmia toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita vähenee, mikä voi lisätä muun muassa raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Tämä kaikki heikentää entisestään työelämän tasa-arvoa, Voima huomauttaa.
Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn15.1.2025 15:59:24 EET | Tiedote
SPALin liittyminen Jytyyn vahvistaa pelastusalan ammattilaisten edunvalvontaa ja lujittaa Jytyn neuvotteluasemaa hyvinvointialueilla.
Jytyn mielestä laki suojelutyöstä ei ole tarpeen – kertoo 5 syytä miksi2.1.2025 11:52:10 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen lakiesityksen suojelutyöstä. Jyty pitää esitystä jälleen yhtenä työnantajien tarpeiden pohjalta tehtynä toimena, jonka tarkoituksena on rajata työtaisteluja.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.