Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki alkaa toteuttaa uutta suunnitelmaa lumen merikaadosta luopumiseksi

Jaa

Kaupunki tavoittelee merikaadosta luopumisen lisäksi maavastaanoton kapasiteetin merkittävää nostoa, talvihoidon laadun parantamista sekä sen kustannusten hillitsemistä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kaupunginhallitus hyväksyi lumenhallinnan kehittämisen hankekokonaisuuden kokouksessaan 9. lokakuuta.

Lumen merivastaanottoa Hernesaaressa.
Lumen merivastaanottoa Hernesaaressa vuonna 2021. Suomen Ilmakuva Oy

Lumenvastaanoton kapasiteettia kasvatetaan lisäämällä maavastaanottopaikkojen, sulatuslaitteiden sekä lähivarastointipaikkojen määrää.

Nykyisin kapasiteetti on 200 000 lumikuormaa vuodessa. Lumitila vähenee merikaadosta luopumisen vuoksi sekä nykyisten maavastaanottopaikkojen poistuessa siten, että ilman toimenpiteitä vuonna 2033 lunta voitaisiin vastaanottaa noin neljäsosa nykyisestä määrästä, 50 000 vuosittaista kuormaa. Uusien vastaanottopaikkojen ja -menetelmien avulla vastaanottokapasiteetiksi tavoitellaan 230 000 kuormaa vuoteen 2033 mennessä. 

Lumen merikaato korvataan muilla menetelmillä 

Lumen merivastaanottoa on vähennetty Helsingissä 2000-luvun alussa merkittävästi, ja merivastaanottopaikkoja on jäljellä aiempien seisemän sijaan yksi. Helsinki tahtoo luopua viimeisestäkin merivastaanottopaikasta, joka sijaitsee Hernesaaressa.

Tavoitteena on, että merivastaanotto on käytössä ainoastaan runsaslumisten talvien varajärjestelynä silloin, kun muut menetelmät eivät riitä turvaamaan Helsingin toimintakykyä.  

Seuraavien kymmenen vuoden aikana Helsinki tavoittelee lumen maalle varastoimisen vastaanottopaikkojen lisäämistä kuudesta yhdeksään. Tämä lisäisi lumen vastaanoton kapasiteettia noin 30 000 kuormalla.

Hernesaaren lumen merivastaanottopaikka on tarkoitus korvata vähintään 21 pienehkön sulatuspaikan verkostolla, joka kykenisi sulattamaan yhteensä yli 35 000 kuormaa lunta talven aikana. Paikalliset sulatuspaikat myös lyhentäisivät lumen kuljetusmatkoja.

Myös kaksi isoa poistumassa olevaa lumensulatuslaitosta Kyläsaaressa ja Viikissä on tarkoitus korvata vaihtoehtoisin ratkaisuin joko lumen maavastaanottopaikoilla, pienemmillä sulatuspaikoilla tai kapasiteetiltaan suurilla lumen sulatus- ja puhdistuslaitoksilla. Nykyisistä isoista sulatuslaitoksista joudutaan luopumaan täydennysrakentamisen edetessä viimeistään 2040-luvulla. 

Vuoteen 2033 mennessä lumen lähivarastointipaikkojen määrää pyritään kasvattamaan kantakaupungissa vähintään 2 000 kadunvarsipysäköintipaikkaan. Niitä tullaan käyttämään lumen välivarastointiin tai mahdollisuuksien mukaan jopa siten, että lunta ei kuljeteta lainkaan pois, vaan sen annetaan sulaa paikallaan. Nykyäänkin Helsingissä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan kadunvarsipysäköintipaikkoja väliaikaiseen lumen kasaamiseen.

Lisäksi lumen talviaikaiseen lähivarastointikäyttöön on tarkoitus ottaa ajokaistoja, aukioita ynnä muuta soveltuvaa kaupunkitilaa. Pysäköintipaikkoja ja muuta kaupunkitilaa pidetään varattuna vain sen aikaa kun sitä tarvitaan lumenhallinnassa. 

Kaupunginhallituksen hyväksymä hankekokonaisuus koostuu viidestä hankkeesta, jotka etenevät omassa aikataulussaan. 

Hankkeilla tavoitellaan seuraavaa: 

1. Lumen maavastaanoton lisääminen 

Tavoite 2033: yhdeksän vastaanottopaikkaa ja yhteensä 120 000 lumikuorman kapasiteetti  
Nykytila 2023: kuusi vastaanottopaikka ja yhteensä 90 000 lumikuorman kapasiteetti 

2. Lumen sulatuspaikkojen lisääminen 

Tavoite 2033: 21 pientä sulatuspaikkaa, yhteensä yli 35 000 kuorman kapasiteetti  
Nykytila 2023: kaksi poistuvaa sulatuslaitosta, yhteensä alle 35 000 kuorman kapasiteetti 

3. Lumen lähivarastoinnin lisääminen 
 
Tavoite 2033: 2 000 parkkipaikkaa sekä muuta kaupunkitilaa lähivarastointiin, 2 000 kuorman kapasiteetti  
Nykytila 2023: 0 paikkaa, 0 kuorman kapasiteetti 

4. Lumen merivastaanotosta luopuminen
 
Tavoite 2033: merivastaanotto on käytössä vain runsaslumisina talvina  
Nykytila 2023: maksimissaan 60 000 kuorman kapasiteetti joka talvena 

5. Lumen innovatiiviset markkinat 
 
Tavoite 2033: lumen yksityistä vastaanottoa, hyötykäyttöä ja uutta liiketoimintaa 
Nykytila 2023: ei yksityistä vastaanottoa, ei hyötykäyttöä, ei erityistä liiketoimintaa 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tero Koppinen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
kunnossapito
puh. 09 310 78342
tero.koppinen@hel.fi

Erkki Sarvi
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
kunnossapito
puh. 09 310 23137
erkki.sarvi@hel.fi

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye