HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 10.10.2023

Jaa

HSL:n hallitus kokoontui etäyhteyksin 10. lokakuuta 2023 ja teki päätökset seuraavissa asioissa.

Lausunto käyttöiän päässä olevan raitiovaunukaluston korvaamisen hankesuunnitelmasta sekä pääkaupunkiseudun pikaraitioliikenteen kasvun mahdollistavasta raitiovaunuhankinnan hankesuunnitelmasta

Hallitus päätti antaa ehdolliset puoltavat lausunnot sekä raitiovaunukaluston korvaamisen että pikaraitioliikenteen kasvun mahdollistavan vaunuhankinnan hankintasuunnitelmista. Puoltamisen edellytyksenä on, että HSL, Kaupunkiliikenneyhtiö, Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki  pääsevät sopuun kaluston valmistuksen aikaisten kustannusten takaamisen sekä käytön aikaisten kustannusten määrittävistä sopimuksista. Lisäksi hallitus päätti valtuuttaa HSL:n toimitusjohtajan neuvottelemaan sopimuksista Kaupunkiliikenne Oy:n ja kaupunkien kanssa.

Linkki kokousasiaan

Osavuosikatsaus 2/2023

Osavuosikatsauksen ennusteen mukaan vuoden 2023 toimintatuottojen arvioidaan olevan 865,8 miljoonaa euroa, mikä on 4,2 miljoonaa euroa (0,5 %) talousarviossa arvioitua vähemmän. Lipputuloja arvioidaan kertyvän 376,1 miljoonaa euroa eli 4,9 miljoonaa euroa (1,3 %) talousarviossa ennakoitua vähemmän. HSL:n liikenteessä tehtyjen nousujen määrä on ennusteen mukaan noin 352 milj. nousuun, joka on hieman parempi kuin talousarviossa ennustettu 349 milj. nousijamäärää. Toimintakulut ovat arvion mukaan 842,9 miljoonaa euroa ja alittavat talousarvion 32,7 miljoonalla eurolla (3,7 %).

Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella
Linkki kokousasiaan

Strategia-tulosalueen lakkauttaminen

Hallitus päätti lakkauttaa strategia-tulosalueen sekä tulosalueen johtajan viran. Strategia-tuloalueeseen kuulunut liikennejärjestelmäyksikkö siirtyy liikenne-tulosalueelle ja strategiayksikkö hallinto-tulosalueelle.

Linkki kokousasiaan

Eron myöntäminen hallituksen jäsenelle ja uuden hallituksen jäsenen valinta

Hallitus päätti esittää yhtymäkokoukselle eron myöntämistä Sakari Rokkaselle hallituksen jäsenen tehtävästä kuntalain 70 § perusteella sekä uuden hallituksen jäsenen valitsemista jäljellä olevaksi kaudeksi.

Linkki kokousasiaan

Syysyhtymäkokouksen koolle kutsuminen 28.11.2023

Hallitus päätti kutsu syysyhtymäkokouksen koolle 28.11.2023 klo 9

Linkki kokousasiaan

Yhteyshenkilöt

Mika Nykänen, toimitusjohtaja, p. 09 4766 4040

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 400 työntekijää, ja liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2021 HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 238 miljoonaa, mikä on yli 60 % Suomessa tehdyistä joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta - http://www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote

HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.

HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote

Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.

HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote

HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye