Elävän perinnön Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailun voittajaksi kuva perinnesaunottajasta
Ensimmäistä kertaa järjestetty Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailu keskittyi elävän kulttuuriperinnön tallentamiseen. Kilpailuun lähetettiin 166 valokuvaa, jotka esittelevät aineetonta kulttuuriperintöä ympäri Suomen. Kilpailun voitti Ville Kurki kuvallaan perinnesaunottajasta. Kilpailun järjestivät Museovirasto ja Wikimedia Suomi yhteistyössä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa

Voittajakuva on valokuvaaja Ville Kurjen tunnelmallinen otos perinnesaunottaja Kaisu Mokkilasta työssään. Kuvassa on talletettu maaginen ja ikiaikainen hetki kauniilla tavalla. Se edustaa suomalaista, kaikille tuttua perinnettä. Toisaalta perinnesaunottaminen on vanha mutta nousussa oleva perinteen muoto. Muut neljä palkittua kuvaa esittelevät puuveneillä purjehtimista, demoskeneä, kaustislaista viulunsoittoa ja lautanauhan punomista.
Kilpailussa korostettiin elävän perinnön vaalimisen merkitystä, ja saapuneissa kuvissa näkyy vahvasti yhteisöllisyys ja aineettoman kulttuuriperinnön elinvoimaisuus Suomessa. Kuvakilpailun myötä syntynyt elävää perintöä esittelevä kuvapankki on myös arvokas resurssi aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen. Valokuvakilpailun sato on vapaasti käytettävissä Wikimedia Commonsin sivuilla.
”Wikimedian alustat ovat hieno, kaikkien käytössä olevan mahdollisuus tehdä elävää ja paikallista kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi. Elävän perinnön wikiluetteloa olemme koonneet vuodesta 2016, ja tällä hetkellä mukana on yli 400 yhteisöä. Kuvat Wikimedia Commonsissa täydentävät hienosti tätä kokonaisuutta”, sanoo Museoviraston erikoisasiantuntija Leena Marsio.
Valokuvaamisen yhteydessä koostettiin aineettomasta kulttuuriperinnöstä tietokanta Wikidataan. Siellä kulttuuriperintö on esitetty tiedon kohteiden sekä niiden välisten suhteiden verkostona.
”Oli hienoa saada työskennellä kotiseutuyhdistysten kanssa. On tärkeää, että kulttuuriperintöä aktiivisesti käytetään ja sovelletaan ja että sitä dokumentoidaan, jotta se säilyy elinvoimaisena ja kehittyy”, iloitsee Wikimedia Suomen Kimmo Virtanen.
Kilpailu oli osa kansainvälistä Wiki Loves Living Heritage -kampanjaa, joka juhlistaa 20-vuotiasta Unescon yleissopimusta. Euroopan-laajuiseen kilpailuun saapui yli 1 500 kuvaa, ja parhaat niistä palkitaan lokakuun aikana. Suomen-kilpailun viisi parasta kuvaa osallistuvat myös tähän kansainväliseen kilpailuun. Kilpailu sai innoituksensa Wiki Loves Monuments -kuvakilpailusta, jota Wikimedia Suomi ja Museovirasto ovat järjestäneen vaihtuvien kumppanien kanssa jo useamman vuoden.
Suomessa juhlitaan myös kymmenvuotista taivalta Unescon yleissopimuksen jäsenmaana. Kampanja toteutettiin osana elävän perinnön teemavuotta ja Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, joiden teemana vuonna 2023 on elävä perintö.
Yhteyshenkilöt
Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio@museovirasto.fi, +358 29533 6017
Kimmo Virtanen, Wikimedia Suomi ry, kimmo.virtanen@wikimedia.fi, +358 44 022 4007
Kuvat





Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto jakoi valtionavustuksia ammatillisten museoiden innovatiivisille hankkeille9.5.2025 14:19:08 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 hakukierroksella Museovirasto myönsi avustuksia ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille yhteensä 430 000 euroa. Avustuksen saaneissa hankkeissa muun muassa osallistetaan nuoria mukaan museon toimintaan, vahvistetaan museon vaikusta alueella ja kehitetään verkostotoimintaa.
Pohjoismainen limisaumavenekonferenssi syyskuussa Suomeen29.4.2025 12:54:39 EEST | Tiedote
Museoviraston järjestämän konferenssin tavoitteena on varmistaa, että Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääsy johtaa konkreettisiin käytännön hankkeisiin, jotka turvaavat arvokkaan elävän perinteen ja tietotaidon säilymisen sekä kehittymisen Pohjoismaissa ja kansallisella tasolla. Pohjoismaita kiertävä konferenssi järjestetään Kotkassa ja Loviisassa 4.–6.9.2025.
Merellisen kulttuuriperinnön tutkimusta seitsemältä vuosikymmeneltä nyt vapaasti luettavissa verkossa24.4.2025 16:06:49 EEST | Tiedote
Museoviraston ja Suomen merihistoriallisen yhdistyksen julkaisema Nautica Fennica -vuosikirja on avattu kaikille avoimeksi verkkojulkaisuksi Journal.fi-palvelussa. Vuosikirjan artikkelit käsittelevät suomalaista merihistoriaa, -arkeologiaa ja -etnologiaa.
Museovirasto avasi avustushakuja kulttuuriympäristökentän toimijoille3.4.2025 10:47:01 EEST | Tiedote
Museoviraston maaliskuussa avautuneet vuoden 2025 avustushaut on tarkoitettu maailmanperintökohteiden hoitoon, rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen, muinaisjäännösalueiden hoitoon sekä liikenteelle. Avustuksia haetaan valtionhallinnon yhteisessä haeavustuksia.fi-palvelussa.
Museoviraston hankeavustukset Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan ovat haettavissa 17.3.2025 alkaen17.3.2025 10:24:26 EET | Tiedote
Hankeavustuksilla vahvistetaan Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaa tukevia yhteistyö- ja kehittämishankkeita. Jaossa on yhteensä enintään 117 000 euroa. Avustuksen hakuaika päättyy 12.5.2025 klo 15.00. Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä haeavustuksia.fi-palvelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme