Vedenlainen infrastruktuuri tärkeä Suomen huoltovarmuudelle, kaasuputken ja merikaapelin vaurioilla ei välitöntä vaikutusta yritysten toimintaan
Keskuskauppakamari pitää hyvin huolestuttavana tietoja, joiden mukaan Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken vuodon aiheuttajaksi epäillään ulkopuolista toimijaa. Kaasuputki on toistaiseksi poissa käytöstä. Lisäksi yhdessä Suomen ja Viron välisessä tiedonsiirtokaapelissa on havaittu vika. Keskuskauppakamarin mukaan kaasuputken ja merikaapelin vaurioitumisesta ei aiheudu yrityksille välitöntä vaikutusta. Suomi kykenee turvaamaan kaasun saannin ja tietoliikenneyhteydet varajärjestelmillä.

Viranomaisten mukaan vauriot eivät aiheuta häiriöitä Suomen energiahuollossa tai tietoliikenneyhteyksissä. Tietoliikenneyhteyksien katkeaminen edellyttäisi useita samanaikaisia vaurioita merikaapeleissa.
“Vedenalainen infrastruktuuri on keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta. On erittäin vakavaa, jos kaasuputken ja merikaapelin vahingoittaminen osoittautuvat tahallisiksi teoiksi. Vaurioilla ei kuitenkaan ole välitöntä vaikutusta yritysten toimintaan. Suomi pystyy turvaamaan kaasun saannin ja tietoliikenneyhteydet varajärjestelmien avulla”, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Teppo Säkkinen sanoo.
Maakaasun saanti pystytään turvaamaan, kaasun osuus energiankulutuksesta vähentynyt
Balticconnector-kaasuputken vaurioituminen tarkoittaa, että Suomeen ei tule nyt lainkaan maakaasua putkia pitkin, vaan kaasun tuonti on laivoilla kuljetettavan nestemäisen maakaasun LNG:n varassa.
Kaasun osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 enää kolme prosenttia. Venäjä katkaisi maakaasun toimituksen Suomeen toukokuussa 2022, jonka jälkeen maakaasun kulutus pystyttiin lähes puolittamaan korvaavien polttoaineiden ja energiansäästötoimien avulla. Suomi leikkasi kaasun kulutusta EU-maista eniten.
Maakaasua käytetään Suomessa erityisesti teollisuudessa. Suomen kaasunsiirrosta vastaavan Gasgridin mukaan Suomen kaasun saanti pystytään turvaamaan talven yli LNG-terminaalien avulla. Putkiyhteyden puuttuminen voi nostaa kaasun hintaa jonkin verran.
“Yritykset ovat vähentäneet onnistuneesti maakaasun kulutusta Venäjän hyökkäyssodan aikana. Suomi on varautunut häiriöihin kaasutoimituksissa vuokraamalla viime vuonna LNG-terminaalialuksen Suomen ja Viron välisen kaasuputken rinnalle. Tällä kertaa vyöt ja henkselit osoittautui tarpeelliseksi”, Säkkinen toteaa.
Merikaapeleissa siirretään myös sähköä
Suomi on yhteydessä Ruotsin ja Viron sähköjärjestelmiin merikaapeleiden kautta. Merikaapelit kattavat noin kaksi kolmannesta Suomen ja naapurimaiden välisestä siirtotehosta.
Pohjanlahdella kulkevat Fenno-Skan 1 ja 2 muodostavat 1200 megawatin siirtotehon Ruotsin ja Suomen välille. Viron ja Suomen välisten Estlink 1 ja 2 siirtoteho on 1000 megawattia. Yhdessä ne sekä suunnitteilla oleva Estlink 3 ovat tärkeitä erityisesti Baltian maiden sähköjärjestelmille.
Valtioneuvoston mukaan sähkön siirtoyhteydet toimivat normaalisti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teppo SäkkinenElinkeino- ja ilmastoasiantuntija
Puh:050 516 2868teppo.sakkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannenäkymät kirkastumassa – odotukset liikevaihdosta ja kannattavuudesta vahvistuneet alkuvuodesta23.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien talouskysely osoittaa, että yritysten näkymät suhdanteen paranemisesta ovat jatkuneet. Vastaukset ovat myönteisempiä kuin alkuvuodesta, erityisesti odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vahvistuneet selvästi. Melko vaatimaton suhdanne jatkuu toistaiseksi, mutta yritysten tilanne on kehittymässä asteittain parempaan, summaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskuskauppakamari: SAK:n puheenjohtajan esittämä puolustusvero toteuttamiskelvoton jäänne menneisyydestä22.5.2025 16:01:28 EEST | Tiedote
“Huoli lisääntyvien puolustusmenojen rahoittamisesta on perusteltu mutta keino täysin väärä. Suomella ei ole tarvetta korvamerkityn puolustusveron käyttöönottamiseen varallisuusveron tai muunkaan ylimääräisen veron muodossa”, toteaa Keskuskauppakamarin veroasiantuntija Tomi Viitala.
Pääekonomisti: Työmarkkinoiden heikkeneminen vaihtunut nousun odotukseksi - kesäkuukaudet mentäneen vielä vaakasuunnassa22.5.2025 08:58:26 EEST | Tiedote
Huhtikuun työllisyystilastot luovat toivoa siitä, että asetelma olisi Suomen työmarkkinoilla kääntymässä asteittain paremmaksi. Työvoiman vahva kasvu jatkui, mutta muuten edettiin toistaiseksi odottavissa tunnelmissa, analysoi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tuoreita työttömyys- ja työllisyyslukuja.
Kesämökin huono kunto voi tuoda odottamattomia kustannuksia – varmista nämä ennen mökin ostoa19.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Kesämökkikauppa käy kuumimmillaan, mutta innostuksen lisäksi kaupanteossa kannattaa aina pitää järki mukana. Mökki voi sijaita täydelliseltä näyttävällä paikalla ja olla ihanan näköinen, mutta ennen kauppojen tekoa kannattaa varmistaa muutama seikka, ettei mökistä tulekin huomattavasti kauppahintaa kalliimpi, muistuttaa rakennusalalla toimiva Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Kurt Westberg.
Harri Bromanille elinkeinoelämän ansioristi17.5.2025 17:59:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin ansiomerkkilautakunta on myöntänyt Keskuskauppakamarin aloitteesta elinkeinoelämän ansioristin Broman Groupin hallituksen puheenjohtajalle, kauppaneuvos Harri Bromanille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme