Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietoviraston Rauman palvelupaikan aukiolopäivä muuttuu

Jaa

18.10.2023 alkaen Digi- ja väestötietoviraston Rauman palvelupaikka on avoinna keskiviikkoisin. Aiemmin käyntiasioinnin päivä oli perjantai. Jo tehdyt varaukset perjantaipäiville pysyvät voimassa.

Ilmakuva Rauman palvelupaikasta
Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikka Raumalla on valtion virastotalossa osoitteessa Aittakarinkatu 21. Aki Rask

Palvelupaikat ovat avoinna pääasiallisesti ajanvarauksella. Ajan voi varata asioihin, jotka vaativat henkilökohtaista tapaamista. Ilman ajanvarausta tarjoamme neuvontaa keskiviikkoisin klo 9–12. Myös vihkimispäivä on jatkossa keskiviikko.

Asiakirjoja, kuten edunvalvontaan liittyviä papereita, voi jättää viraston postilaatikkoon jonottamatta. Postia voi jättää laatikkoon virastotalon 1. kerroksessa ma–pe klo 8–16.15 (Aittakarinkatu 21).

Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti

Suurin osa Digi- ja väestötietovirastossa hoidettavista asioista ei edellytä käyntiä palvelupaikassa, vaan asian voi hoitaa sähköisissä asiointikanavissa tai puhelinpalvelussa. Nämä kanavat palvelevat normaalisti eikä asiakaspalvelupäivän muutoksella ole vaikutuksia niiden palveluaikoihin.

Jos asia edellyttää käyntiä palvelupaikassamme, suosittelemme tekemään ajanvarauksen (dvv.fi/ajanvaraus). Henkilökohtaista käyntiä edellyttäviä asioita ovat vihkiminen, ulkomaalaisen henkilötietojen rekisteröinti, tietyt julkisen notaarin palvelut sekä Suomi.fi-valtuusoikeuden rekisteröinti virkailijan avustamana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lähikuva Rauman virastotalosta
Aki Rask
Lataa

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats12.6.2025 15:13:43 EEST | Pressmeddelande

Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats i samförstånd mellan arbetstagarorganisationerna och arbetsgivaren. Förhandlingarna gällde konsekvenser för personalen i och med ändringen av nätverket av service- och verksamhetsställen. Tjänsteställena för ämbetsverkets nuvarande personal finns i fortsättningen på 12 orter. Ändringen medför inget behov av nedskärningar i personalen.

Cooperation procedure at the Digital and Population Data Services Agency completed12.6.2025 15:13:43 EEST | Press release

Cooperation procedures at the Digital and Population Data Services Agency have ended with an agreement between the employee organisations and the employer. The procedures concerned the personnel impact of the changes in the network of offices and service locations. The post locations of the Agency’s current personnel will be in 12 municipalities. The changes do not involve a need to reduce the number of personnel.

HelsingforsMissionens och Helsingfors stads digitala stöd i hemmet belönades med utmärkelsen Digitukiteko 2025 – digitala färdigheter och delaktighet för seniorer genom samarbete22.5.2025 15:05:00 EEST | Pressmeddelande

Det digitala stöd som HelsingforsMissionen och Helsingfors stad ordnar har vunnit utmärkelsen Digitukiteko 2025. Det avgiftsfria digitala stödet erbjuder i synnerhet seniorer som riskerar att marginaliseras en möjlighet att stärka sina digitala färdigheter i sitt eget hem. Verksamheten har lyckats kombinera samarbetet mellan den offentliga och den tredje sektorn på ett sätt som kan skalas upp till andra delar av Finland.

HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin kotiin tuotava digituki palkittiin Digitukiteko-tunnustuksella 2025 – yhteistyöllä digitaitoja ja osallisuutta senioreille22.5.2025 15:05:00 EEST | Tiedote

HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin järjestämä kotiin tuotava digituki on voittanut vuoden 2025 Digitukiteko-tunnustuksen. Maksuton digituki tarjoaa erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville senioreille mahdollisuuden vahvistaa digitaitojaan omassa kodissaan. Toiminta on onnistunut yhdistämään kolmannen ja julkisen sektorin yhteistyön tavalla, joka on skaalattavissa myös muualle Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye