Salaliiton tulevan Portaat-albumin uusi single ja video Tärkeä ihminen ilmestyy perjantaina 13.10. – videon ensinäyttö nyt Soundissa
12.10.2023 12:00:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Perjantaina suoratoistopalveluissa julkaistava Tärkeä ihminen on Salaliiton marraskuussa ilmestyvän Portaat-tuplalevyn toinen single. Biisissä Salaliiton melankoliset laulumelodiat, kitaroiden kuulas vuoropuhelu ja rumpujen ja basson tukeva liitto soivat bändille ominaisella harmonialla. Kappale soljuu The Curen ja The Smithsin hengessä ja rakastumista ja rakastettua kuvaava teksti avaavat kuulijalle oven Salaliiton omalakiseen maailmaan. Tärkeä ihminen on jo tänään kuultavissa ja nähtävissä uuden videon kera Soundin sivuilla.

Ossi Alisaaren sanoittama ja Alisaaren ja Timo Kuismasen yhdessä säveltämä Tärkeä ihminen voisi hyvin olla Salaliiton ”Matkustaja” – suoraan sydämiin käyvä avainbiisi, jota Suomi laulaa karaokessa tulevina vuosina. Kuten singlemaistiaisen kuuluukin, biisi on myös ovi Salaliiton neljänteen albumiin, 3. marraskuuta julkaistavaan tuplalevyyn Portaat.
15 uutta biisiä sisältävä albumi puolestaan on henkilökohtainen, erikoinen teos: biisit jakavat sen tunnelmallisesti ”Portaat ylös”- ja ”Portaat alas” -kappaleisiin. Levyllä on tarttuvia, Salaliitolle luontevia pop-biisejä, kuten Tärkeä ihminen -single, mutta myös uskaliaampia, melankolisia ja progressiivisia eepoksia, pieteetillä läpisävellettyä ja -sovitettua musiikkia. Biisien äärelle kannattaa malttaa asettua jo levyn pituuden vuoksi – aika palkitsee kuulijan. Portaat johtavat ihmismieleen ja maailman ihmeisiin, tarttuen jo ensikuuntelulla fragmentteina matkaan, vaikka heti ei edes muista mistä kappaleesta mikäkin ajatus on lähtöisin.
Salaliiton laulaja-kitaristin Ossi Alisaaren ihmiselämän outoutta ja ihmeellisyyttä käsittelevissä teksteissä sukelletaan arkeen, kuolemaan, rakkauteen, huoleen läheisestä, yhteiskunnallisiinkin teemoihin. Ja kaikessa kuuluu sekä eletty elämä että mieltä huuhtova lohdullinen huumori, Salaliiton oma juttu.
– Tärkeä ihminen -single edustaa Salaliiton popimpaa puolta, tässä kuuluvat selkeästi vaikutteina Cure ja Smiths. Tätä biisiä on tosi hauskaa soittaa, mahtava basson ja rumpujen tähdittämä intro luo heti kappaleen tunnelman ja ekassa kitarasoinnussa on jotain maagista. Portaat-levyn tekeminen kesti kauan, niin kauan, että siitä tuli osittain vahingossa tuplalevy. Bändinä olemme uuden äärellä ja Portaat tuo uusia sävyjä Salaliiton ilmaisuun. Onneks tässä on hetki aikaa ennen julkkarikeikkoja, on meinaan vielä hommaa opetella ja sovittaa levyn kitarakuviot keikkaversioiksi!, kitaristi Timo Kuismanen kiteyttää bändin tunnelmia singlen ja albumin julkaisujen kynnyksellä.
Salaliitto:
Ossi Alisaari – kitara ja laulu
Timo Kuismanen – kitara
Raine Hynninen – basso
Tommi Rantamäki – rummut ja taustalaulu
Tärkeä ihminen:
Äänitys: Matti Vasanen, Pekka Alisaari ja Salaliitto
Miksaus: Matti Vasanen
Masterointi: Jarno Alho / Alho Audio Mastering
Kuvat ja Tärkeä ihminen -singlen kannet: Noora Isoeskeli
Tärkeä ihminen -video:
kuvaus ja valaisu – Mikko Siipola
leikkaus ja kuvaus – Tommi Rantamäki
Katso Tärkeä ihminen -videon ensinäyttö Soundissa täältä.
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Mistä puhumme, kun puhumme säästä? Tero-Petrin uusi single Vuodenajat kasvoilla ilmestyy 25. syyskuuta24.9.2026 11:20:00 EEST | Tiedote
Vuodenajat kasvoilla tiivistää kokonaisen elämän yhteen pitkään päivään. Perjantaina 25.9. ilmestyvä kappale on viimeinen single ennen Tero-Petri & Korvaamattomien Voi näinkin elää -albumia, joka julkaistaan 9. lokakuuta. Vuodenajat kasvoilla ja Petri Erkkilän singleen ohjaama musiikkivideo nähdään ensinäytössä ja -kuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.
Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira-yhdistys julkaisee uudenlaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa — koko sarja kuunneltavissa tänään 17.9.17.9.2026 09:12:39 EEST | Tiedote
Taideyhdistys Kimaira julkaisee 17.9.2026 seitsemänosaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa podcast-alustoilla. Kirjailija-ohjaaja Aleksi Barrièren käsikirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa näytelty tarina ja kamarimusiikki ovat tasavertaisessa asemassa; musiikkia soittaa joukko suomalaisen musiikkielämän tunnettuja nimiä.
Eläimet perivät konepellit ja sillankaiteet — Tero-Petrin uusi single on katastrofilaulu, jolla on onnellinen alku11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ainakin yksi asukas ilmestyy perjantaina 11.9. Se on kolmas single Tero-Petri Suovasen kuudennelta soololevyltä Voi näinkin elää, joka julkaistaan 9. lokakuuta.
Yli 500 kirjallisuuden ystävää täytti Vihdin kirkonkylän – uusi Kirjaraitti-tapahtuma saa jatkoa syyskuussa 20278.9.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Lauantaina 5.9. ensimmäistä kertaa järjestetty Vihdin Kirjaraitti ylitti järjestäjien odotukset: kolmessa tapahtumapaikassa vieraili päivän aikana 517 kävijää, ja Maija Vilkkumaan iltaklubi Vihdin Kinossa myytiin loppuun. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 4.9.2027.
Ohjaaja-libretisti Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira ry julkistaa kaksi kirjaa Postitalon Rosebudissa perjantaina 14.8.11.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Muun muassa Innocence-oopperan monikielisenä libretistinä ja nykymusiikkiteatteriohjaajana tunnetun Aleksi Barrièren perustama poikkitaiteellinen Kimaira-yhdistys aktivoituu vahvasti syksyyn. Ensimmäinen Kimaira-tapahtuma, Selja Ahavan Kuudennen kadun nainen -monologilibreton sekä Aleksi Barrièren The Yellow Almanach of Weather and Climate -runokokoelman avoin julkistustilaisuus järjestetään perjantaina 14.8. Postitalon Rosebud-kirjakaupassa alkaen klo 17.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

