Kangasalan talousarvio 2024: tiukentuvan talouden haasteita ja kasvavan kaupungin mahdollisuuksia

Julkisen talouden näkymät ovat kääntyneet syksyllä 2023 heikompaan suuntaan, mikä välittyy suoraan myös kuntien talouteen. Lisäksi sote-uudistuksen jälkeen kuntien verotuloennusteet heiluttavat kuntatalouden tilaa aikaisempaa voimakkaammin. Kangasalan kaupungin talous on ollut pitkäjänteisesti tasapainossa ja tilinpäätösten ylijäämien kertyminen viime vuosinakin vahvaa.
Vuoden 2024 talousarvion valmistelun lähtökohdat erosivat merkittävästi aiempien vuosien tilanteesta: valtionosuudet vähenivät 6 miljoonaa euroa, edellisten verovuosien ”verohäntien” poistuminen aiheutti 4 miljoonan euron tulojen vähenemän, uudet valtakunnalliset työehtosopimukset ja uudet vakanssit aiheuttivat liki 6 miljoonan kustannusten nousun, inflaatio lisää kustannuksia yli 2 miljoonaa euroa kaupunkitasoisesti ja Kuntien eläkevakuutuksen hyvinvointialueuudistukseen liittyvä tasausmaksu heikentää kaupungin taloutta miljoonalla eurolla. Kaikista näistä kaupungin omista toimista riippumattomista syistä talousarvioehdotuksesta muodostuu voimakkaasti alijäämäinen. Alijäämää on jo ryhdytty torjumaan 2,5 miljoonan euron talous- ja tuottavuusohjelmalla, jota vielä vuodenvaihteessa 2023-2024 täydennetään uudella tasapainotusohjelmalla. Tavoitteena on tarvittavien ratkaisujen tekeminen jo kevään 2024 aikana.
Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen mukaan keinoja talouden tasapainottamiseen haetaan useilla eri tavoilla, kuten uudenlaisilla toimintatavoilla, palvelujen tason uudelleenarvioinnilla, henkilöstömäärää harkitsemalla, uusia avauksia välttäen, investointeja priorisoiden ja siirtäen.
- Kasvavan kaupungin tuottavuuden ja tehokkuuden kehittäminen on monin tavoin helpompaa kuin vähenevän väestökierteen kuntien tilanteessa. Ne eurot, joita sijoitamme kasvavan kaupungin tarpeisiin, ovat perusluonteeltaan kovin myönteinen ja positiivinen ongelma ja niiden ratkaiseminen kuuluukin miellyttävien haasteiden joukkoon, Auvinen toteaa.
Kaikki talousarviossa asetetut toiminnalliset tavoitteet on johdettu kaupunkistrategiasta. Vuodelle 2024 kaikille palvelukeskuksille yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu elinvoiman edistäminen sekä harrastavan ja liikkuvan kaupungin tavoitteet. Tavoitteita toteutetaan monipuolisesti niin teknisen keskuksen työn kuin Business Kangasalan ostopalvelusopimuksenkin avulla. Harrastava ja liikkuva Kangasala konkretisoituu esimerkiksi Lamminrahkan uuden liikuntasalin avautumisen ja monipuolisen liikuntapuiston kautta.
Vuoden 2024 talousarvion ulkoiset toimintatuotot ovat 21,7 miljoonaa euroa ja ulkoiset toimintakulut ovat 121,3 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut ovat 65,1 milj. euroa. Palvelujen ostot talousarviossa 2024 on 32,5 milj. euroa, nousua alkuperäiseen talousarvioon 2,9 milj. euroa. Palvelujen ostojen kasvu johtuu yleisen kustannustason nousun ja joukkoliikennekustannusten tarkentumisesta. Kangasalan tuloveroprosentti vuonna 2024 on 8,40 %, johon esitetään 1 %-yksikön korotusta. Talousarvio on laadittu 9,40 % kunnallisveroprosentilla.
Verotulot ovat yhteensä 87,7 miljoonaa euroa. Valtionosuudet ovat 20,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 talousarvioesityksen vuosikate on 6,6 miljoonaa euroa, joka kattaa 44,7 miljoonan euron investoinneista 14,7 prosenttia. Vuonna 2024 investointivarauksia puretaan 1,4 miljoonalla eurolla. Tilikauden tulos on vuonna 2024 yhteensä 19,5 miljoonan euron poistojen jälkeen 12,9 miljoonaa euroa negatiivinen ja poistoeron muutoksen jälkeen tilikausi muodostuu noin -11,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Suunnitelmavuosien tilikaudet ovat muodostumassa alijäämäisiksi.
Kangasalan kaupunki tulee jatkamaan taloussuunnitelmassa mittavan investointiohjelman toteuttamista. Talousjohtaja Petri Lätin mukaan Investointien rahoitus vieraalla pääomalla vaikuttaa lainakannan kehitykseen ja talouden tunnuslukuihin taloussuunnitelmakaudella.
- Investointien toteutusajankohtia tulee kuitenkin arvioida tiukentuneessa taloustilanteessa kriittisesti. Talous- ja tuottavuusohjelmassa tullaan myös arvioimaan suunnitelmavuosien investointien toteutusta ja aikatauluja, Lätti sanoo.
Kangasala menestyy edelleen erinomaisesti, mutta talouden haasteet pakottavat arvioimaan uudella tavalla monia toimintoja. Talouden tasapainottamiseen tähdätään rakentavalla yhteistyöllä ja huolellisella valmistelulla siten, että samalla hyödynnetään kasvun tarjoamia mahdollisuuksia ja pidetään Kangasala houkuttelevana paikkana niin asukkaille, yrityksille kuin matkailijoillekin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, p. 040 133 6311, oskari.auvinen@kangasala.fi
talousjohtaja Petri Lätti, p. 040 631 2324, petri.latti@kangasala.fi
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan talousarvio 2026: niukan tiukkaa taloudenpitoa16.10.2025 14:00:01 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 talousarvioehdotus on luonteeltaan tiukan niukka. Nopeasti kasvavan kaupungin välttämättömät menolisäykset huomioidaan, mutta uusien avausten tekemiseen suhtaudutaan pidättyväisesti. Varsinaisen toiminnan osalta talousarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on kuitenkin parantunut valmistelun edetessä verrattuna aiempaan kehykseen. Sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä syntyvä kertaluonteinen luovutusvoitto kääntää tilikauden 4,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Asukkaat toivovat kunnossapidolta panostusta haitallisten vieraslajien torjumiseen9.10.2025 11:43:40 EEST | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uutta kunnossapitoluokitusta. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden kunnossapidosta kartoitettiin kyselyllä. Asukkaat kaipaavat eniten toimenpiteitä haitallisten vieraslajien torjumiseen ja näkymien avaamiseen. Myös luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet saivat kannatusta.
Aleksi Matikainen: “MAALAUKSIA” Taidetila Terrassa 16.10.–19.11.20251.10.2025 11:11:53 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 16. lokakuuta kuvataiteilija Aleksi Matikaisen näyttely “MAALAUKSIA”. Näyttelyssä nähdään suurikokoisia öljy- ja akvarellimaalauksia, jotka käsittelevät outouden ja toiseuden kokemuksia.
Kauhujen Kangasalassa tuliesitys, Halloween-polku sekä kummitustarinoita26.9.2025 15:36:10 EEST | Tiedote
Eri puolilla kaupunkia tapahtuu jälleen kerran kaikenlaista kauhistuttavaa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kauhujen Kangasala -tapahtumakokonaisuus pitää sisällään koettavaa kaikenikäisille, mutta osa tapahtumista on suunnattu nuorille ja aikuisille.
Kangasalla torjuttiin yli 53 600 neliömetriä vieraslajeja mobiilipelillä17.9.2025 15:24:09 EEST | Tiedote
Kesän 2025 vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kangasalla – ja tulokset puhuvat puolestaan. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä yli 53 600 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi lähes 730 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme