Avustushakuja auki ELY-keskuksissa
ELY-keskuksissa avautuu 17.10. useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 30.11.

ELY-keskukset suosittelevat käyttämään avustusten hakemiseen sähköistä Aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista.
Suomi.fi-valtuuksia hyödyntävien organisaatioiden on käytettävä haussa valtuusasiaa ”Työllisyyden, ympäristön, elinkeinotoiminnan ja liikenteen valtionavustuksen hakeminen”. Aiemmin näissä hauissa käytettiin toista valtuusasiaa, joten myös aiemmin avustuksia hakeneiden on hankittava uudet suomi.fi-valtuudet. Lisätietoja valtuuksista: www.suomi.fi/valtuudet
Arvokasta rakennusperintöä halutaan säilyttää
Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen suojeluarvojen mukaisella tavalla. Avustettaviksi sopivia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin tai muun välittömän ympäristön ennallistamiseen sekä korjaustoimenpiteiden suunnitteluun.
Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.
Saaristoalueille avustusta luonnonsuojeluun ja rakennusperintöön
Saariston ympäristönhoidon avustuksilla edistetään saaristoluonnon suojelua, saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoa.
Avustusta voivat hakea saaristoalueiden luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt, saaristokunnat sekä saaristokunnissa ja muiden kuntien saaristo-osissa sijaitsevien rakennusten yksityiset omistajat. Kuntien saaristo-osat on lueteltu Valtioneuvoston asetuksessa 1089/2016. Hämeen ELY-keskuksen alueella saaristoa on Asikkalassa.
Vesistöissä ja valuma-alueilla tehtävälle työlle tukea
Avustukset vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesienhoidon toteutusta, vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat alueellisten vesienhoitosuunnitelmien ja vesienhoidon toimenpideohjelmien mukaiset vesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla. Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen kohdistuu riski.
Hyvän tilan tavoite voi edellyttää järvi-, joki-, rannikko- tai pienvesikohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesistöjen kunnostustoimia. Hankkeilta toivotaan entistä vahvempaa valuma-aluelähtöistä yhteistyötä. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, jotka pidättävät vesiä valuma-alueella, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta, poistavat ravinteita vesistöistä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta.
Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista.
Avustusta ei voi käyttää maanparannusaineiden peltolevitykseen ja toimenpiteisiin, joihin on käytettävissä muuta julkista rahoitusta.
Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö, kunta tai yritys.
Vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa ja vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä vahvistetaan
Avustukset vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesitalouden ja vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja vesienhallinnan hankkeille. Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen.
Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskienhallintasuunnitelmien mukaiseen tulvariskien hallintaan ja muiden vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Tukea voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea.
Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille.
Avustuksen hakijana voi olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesilain mukainen yhteisö tai kunta.
Avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin
Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta.
Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa, alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen. Katso lisätiedot.
Avustusta voivat saada oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset sekä yksityiset henkilöt.
Pohjavesien suojaksi suojelusuunnitelmia
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille, mutta myös muille pohjavesialueille, joille kohdistuu runsaasti ihmistoiminnasta aiheutuneita paineita.
Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen.
Avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen
ELY-keskuksesta voi hakea avustusta viljelys- ja eläinvahinkojen, maakotkan aiheuttamien porotalousvahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.
Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Ennalta ehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiivisen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita ja porojen vasotusaitauksiin tarvittavia materiaaleja sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ennaltaehkäisevien toimien arvioidaan vähentävän vahinkojen seurauksia sekä lieventävän niihin liittyviä riskejä eikä toimiin ole saatu muuta julkista rahoitusta.
Avustusta rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen voivat hakea luonnolliset henkilöt ja muut yhteisöt. Hakijat voivat myös tehdä yhteishankkeita.
Viljelys- ja eläinvahinkojen sekä maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen kohdistuvaa avustusta voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt.
Kaikkia edellä mainittuja avustuksia haetaan pääsääntöisesti siitä ELY-keskuksesta, jonka alueella toimenpiteet aiotaan tehdä. Poikkeuksen muodostavat Satakunta, jonka alueen ympäristötehtäviä hoitaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, ja Pohjanmaa, jonka alueen ympäristötehtäviä hoitaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Lisäksi kalatalousavustusten haku on keskitetty valtakunnallisesti kolmeen ELY-keskukseen.
Avustuksia myös ympäristökasvatukseen ja tunturialueille
Tänään avautuvat myös seuraavat valtakunnallisesti keskitetyt avustushaut, joista vastuu-ELY-keskukset tiedottavat erikseen:
- Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset (ely-keskus.fi) (Keski-Suomen ELY-keskus)
- Avustus tunturialueiden jätehuollon edistämiseen (ely-keskus.fi) (Lapin ELY-keskus)
Avustukset ovat ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia.
Tarkemmat hakuohjeet sekä lomakkeet löytyvät verkkosivuiltamme.
Lisätietoja
- Avustukset: www.ely-keskus.fi/rahoitus-ja-avustukset-ymparistovastuualue
- Suomi.fi-valtuudet: https://www.suomi.fi/valtuudet
- Valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus:https://www.ely-keskus.fi/ymparistoasiakaspalvelu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennusperinnön hoidon avustus: Hannele Kuitunen, alueidenkäytön asiantuntija, puh. 0295 025 021, hannele.kuitunen@ely-keskus.fi
Rauno Penttinen, alueidenkäytön asiantuntija, puh. 0295 025 216, rauno.penttinen@ely-keskus.fi
Saariston ympäristönhoidon avustus: Heini-Marja Hulkko, hydrobiologi, puh. 0295 025 183, heini-marja.hulkko@ely-keskus.fi
Vesien ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamisen avustus: Heini-Marja Hulkko, hydrobiologi, puh. 0295 025 183, heini-marja.hulkko@ely-keskus.fi
Elina Sorvali, ympäristösuunnittelija, puh. 0295 025 218, elina.sorvali@ely-keskus.fi
Katja Pellikka, vesienhoidon asiantuntija, puh. 0295 025 204, katja.pellikka@ely-keskus.fi
Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö: Heini-Marja Hulkko, hydrobiologi, puh. 0295 025 183, heini-marja.hulkko@ely-keskus.fi
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat: Petri Siiro, hydrogeologi, puh. 0295 025 230, petri.siiro@ely-keskus.fi
Rauhoitettujen lintujen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy: Pihla Penttilä, luonnonsuojeluasiantuntija, puh. 0295 037 102, pihla.penttila@ely-keskus.fi
Kalataloudelliset kunnostukset: Teemu Hentinen, kalastusbiologi, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 037, teemu.hentinen@ely-keskus.fi
Olli Sivonen, ylitarkastaja, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 540, olli.sivonen@ely-keskus.fi,
Tiedotus:
Emma Hietamäki, puh. 0295 024 250
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:47:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme