Suomi on valittu ammattitaidon MM-kilpailun järjestäjäksi
Ainutlaatuinen suurtapahtuma, erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien MM-kilpailu Abilympics, järjestetään toukokuussa 2027 Helsingin Messukeskuksessa yhdessä Taitaja2027-tapahtuman kanssa.

Ainutlaatuinen suurtapahtuma, erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien MM-kilpailu Abilympics, järjestetään toukokuussa 2027 Helsingin Messukeskuksessa yhdessä Taitaja2027-tapahtuman kanssa.
International Abilympic Federationin jäsenmaat ovat hyväksyneet organisaation hallituksen ehdotuksen, että vuoden 2027 Abilympics-kilpailun järjestämisoikeus annetaan Suomeen. Suomen lisäksi järjestämisoikeutta haki Intia.
Abilympics-kilpailussa erityistä tukea tarvitsevat ammattiosaajat kilpailevat oman ammattinsa osaamista vaativissa tehtävissä kolmipäiväisessä kilpailutapahtumassa. Tapahtuman järjestämisellä Skills Finland haluaa nostaa esiin Suomen korkeatasoista erityisopetusta ja sen yhteyttä työelämään. Kansainvälisen Abilympics-kilpailun ja ammattitaidon suomenmestaruuskilpailun Taitajan järjestäminen samanaikaisesti antaa hienon tilaisuuden myös ammatillisten erityisoppilaitosten ja muiden ammatillisten oppilaitosten yhteistyölle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee kilpailun järjestämistä
Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö tukee ammattitaitokilpailujen järjestämistä ja Abilympics Helsinki 2027 -kilpailua.
– Opetus- ja kulttuuriministeriö iloitsee Suomen mahdollisuudesta järjestää erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien kansainvälinen Abilympics-kilpailu vuonna 2027, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Petri Lempinen.
– Kansainvälisten ammattitaitokilpailujen järjestäminen ja niihin osallistuminen on ollut erinomainen tapa lisätä ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa. Se antaa Suomelle mahdollisuuden verrata kansallista ammatillista koulutustamme kansainvälisesti. Suomi järjesti vuonna 2005 ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailun WorldSkillsin, mikä oli merkittävä sysäys ammatilliselle koulutukselle. Uskon, että Abilympics-kilpailut tulevat positiivisesti viemään myös ammatillista erityisopetusta eteenpäin, Lempinen kannustaa.
Tapahtuman suunnittelu aloitetaan vuonna 2024. Abilympics Helsinki 2027 -kilpailu järjestetään yhteistyössä Skills Finlandin ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien, erityisesti ammatillisten erityisoppilaitosten Ameo-verkoston, kanssa. Samaan aikaan tullaan järjestämään myös Taitaja2027 Helsinki. Samanaikaisella järjestämisellä saadaan kustannushyötyjä ja tapahtumat voidaan järjestää kestävä kehitys huomioiden.
Tietoa kansainvälisistä Abilympics-kilpaluista
Erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien ammattitaitokilpailu Abilympics järjestetään joka neljäs vuosi. Kilpailussa ei ole ikärajaa. Suomi osallistui Abilympics-kilpailuun ensimmäisen kerran Japanissa 2007.
Suomen osallistumisen tavoite International Abilympics -kilpailuissa on ammatillisen erityisopetuksen huippuosaamisen kehittäminen ja kansainvälistymisen vahvistaminen. Skills Finlandin virallisena edustajana IAF:ssä ja sen hallituksessa toimii Petteri Ora Kiipulasäätiöstä.
Edellisen kerran kilpailu järjestettiin Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023. Kilpailuun osallistui noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Lajeja oli yhteensä 44, ja Suomen joukkue osallistuu niistä yhdeksään. Suomi saavutti kilpailussa viisi mitalia: yhden kullan ja neljä hopeaa.
Lisätietoja
Maria Ekroth
Toiminnanjohtaja, Skills Finland
040 707 9114, maria.ekroth@skillsfinland.fi
Petteri Ora
Hallituksen jäsen, International Abilympic Federation
050 300 3764, petteri.ora@kiipula.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Skills Finland ry edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla. Tavoitteenamme on rakentaa yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa maailman parasta ammattiosaamista.
Järjestämme yhteistyökumppaniemme kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähetämme Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin. Julkaisemme myös Ammattiosaaja-verkkopalvelua, joka kertoo ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista yläkoululaisille.
Toimintamme perustana ovat arvomme – avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti.
Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Framtidens yrkesproffs belånades i Åbo9.5.2025 07:27:35 EEST | Pressmeddelande
FM-medaljerna i yrkesskicklighet för ungdomar har utdelats idag i Åbo. Till hela tävlingens allra bästa Mästarnas Mästare valdes Karoliina Koskinen som segrade i grenen djurskötare.
Tulevaisuuden ammattilaiset palkittiin Turussa9.5.2025 07:21:05 EEST | Tiedote
Nuorten ammattitaidon suomenmestaruusmitalit on jaettu tänään Turussa. Koko kilpailun parhaaksi Taitajien Taitajaksi valittiin eläintenhoidossa kilpaillut Karoliina Koskinen.
Under Mästare2025 Åbo firas unga toppexperter – storevenemanget inom yrkesutbildning i Åbo 5–8.5.202529.4.2025 12:40:48 EEST | Pressmeddelande
Mästare2025-evenemanget ordnas i Åbo 5–8.5.2025. Det avgiftsfria storevenemanget bjuder in alla att bekanta sig med framtida unga yrkesproffs och yrkesutbildningens framtid.
Taitaja2025 Turku juhlii nuoria huippuosaajia – ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Turussa 5.–8.5.202529.4.2025 12:32:23 EEST | Tiedote
Taitaja2025-tapahtuma saapuu Turkuun 5.–8.5.2025. Maksuton suurtapahtuma kutsuu kaikki tutustumaan tulevaisuuden nuoriin ammattilaisiin ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen.
Suomen ammattitaitomaajoukkue tavoittelee EM-menestystä – Mukana Suomen paras putkimies14.2.2025 06:11:00 EET | Tiedote
Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuuluu 18 oman ammattinsa huippuosaajaa. He kohtaavat muut eurooppalaiset ammattilaiset syksyllä Tanskassa EuroSkills Herning 2025 -kilpailussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme