Syyslomalla Ruotsiin tai Viroon? Tarkista rajoitukset etukäteen
Matkailijan on hyvä huomioida, että vaikka Ruotsi ja Viro kuuluvat EU:hun, ei näistäkään maista voi tuoda Suomeen mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa. Esimerkiksi villisian lihan tuontia on rajoitettu. Etenkin lemmikkien kanssa matkustavien kannattaa selvittää rajoitukset jo ennen matkaa.
Ruotsissa on todettu afrikkalaista sikaruttoa, mikä tuo rajoituksia ja suosituksia sian- ja villisian lihan tuonnille. Tällä hetkellä Ruotsin Fagerstan tartuntavyöhykkeeltä ei saa tuoda ollenkaan Suomeen itse metsästettyä villisian lihaa.
Viro ja muut Baltian maat ovat afrikkalaisen sikaruton tartunta-aluetta. Pääsääntöisesti yksityishenkilö ei saa tuoda näistä maista sian- eikä villisianlihatuotteita omaan käyttöönsä, ellei niissä ole EU:n soikeaa tunnistusmerkkiä.
Ruokaviraston suositus onkin, että sian- tai villisian lihaa sisältäviä lihatuotteita ei tuotaisi Suomeen lainkaan, eväinä tai tuliaisina EU-maista, joissa on todettu afrikkalaista sikaruttoa.
- Ennen matkalle lähtemistä kannattaa tutustua huolella tuontirajoituksiin Tullin, ja tarvittaessa muiden viranomaisten, verkkosivuilla. Näin voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä kotimaahan palatessa, painottaa tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen.
Koira mukana – muista tunnistusmerkintä, rabiesrokotus ja käsittely ekinokokkoosia vastaan
Kaikilla matkustavilla lemmikeillä pitää olla voimassa oleva rokotus raivotautia vastaan. Lemmikit pitää olla tunnistusmerkitty olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Myös selkeästi luettava tatuointi hyväksytään tunnistusmerkintänä, jos se on tehty ennen 3.7.2011.
Ruotsista ja Virosta Suomeen tultaessa koirat tarvitsevat aina käsittelyn ekinokokkoosia vastaan vähintään 1 vuorokautta (24 h) ja korkeintaan 5 vuorokautta (120 h) ennen Suomeen saapumista. Jos reissussa viivytään alle 24 tuntia, ei kertalääkitys siis onnistu. Lyhyitä matkoja tai toistuvaa reissaamista varten kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella niin sanotun 28 vuorokauden säännön käyttämisestä. Ekinokokkilääkityksen antaa aina eläinlääkäri, jonka on merkittävä annettu lääke lemmikkipassiin tai terveystodistukseen.
Eläinlääkkeitä saa tuoda Suomeen, jos lemmikki on mukana. Eläinlääkkeitä ei saa tuoda, jos lemmikki ei ole mukana.
Alkoholi, tupakka, nuuska ja lääkkeet
Alkoholia tuotaessa Ruotsista, on merkitystä, tuleeko Suomeen Ahvenanmaan kautta kulkevalla ruotsinlaivalta vai jollain muulla tapaa. Ahvenanmaan kautta kulkevalta ruotsinlaivalta, saat tuoda alkoholijuomia verottomasti saman verran kuin EU:n ulkopuolelta. Voit siis esimerkiksi tuoda verotta 16 litraa olutta ja 4 litraa hiilihapotonta viiniä ja lisäksi 1 litran väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) tai 2 litraa muita alkoholijuomia (alle 22 %).
Virosta laivalla Suomeen tultaessa alkoholia koskevat säädökset ovat samat kuin EU-maista yleensä.
Tupakkatuotteiden, nikotiininesteen, poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden ja nuuskan matkustajatuonnin tupakkalain mukaiset rajoitukset vaihtelevat tuotteittain. Matkustajatuontia rajoittavat myös verotussäännökset, kun tuotteita tuodaan Ahvenanmaalta tai Ahvenanmaan kautta kulkevalta ruotsinlaivalta.
Ruotsista ja Virosta Suomeen tultaessa voi tuoda mukanaan omaan käyttöön enintään vuoden käyttöä vastaavan määrän lääkevalmisteita (reseptilääkkeitä ja itsehoitolääkkeitä). Voit kuljettaa ainoastaan omia reseptilääkkeitäsi, jotka on määrätty sinulle.
Lisätietoja Tullin verkkosivuilla:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.
Vähäarvoisten verkkokauppatilausten määrä Kiinasta edelleen korkea, vaikkakin vähentynyt viime syksyn ostopiikistä30.4.2025 08:42:25 EEST | Tiedote
Tammi-maaliskuussa suomalaiset tilasivat EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista enintään 150 euron arvoisia tavaroita 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa. Eniten tavaroita tilattiin yhä Kiinasta, ja joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Tulli epäilee ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen toimijaa säännöstelyrikoksesta17.4.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Tullin talousrikostutkinnassa on tehty esitutkintaa tapauksesta, jossa suomalaisen ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen arkistomateriaalia on yritetty viedä Venäjälle. Esitutkinta aloitettiin Tullin tarkastushavaintojen ja ulkoministeriöstä saadun lausunnon perusteella.
Tullin nimissä lähetetty huijausviestejä – älä avaa linkkiä15.4.2025 09:19:41 EEST | Tiedote
Tullin nimissä lähetetään tällä hetkellä paljon huijausviestejä. Huijausviestiksi viestin tunnistaa esimerkiksi siitä, että Tullin lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.
Tulli vahva sisäisen turvallisuuden toimija harmaan talouden torjunnassa10.4.2025 15:22:49 EEST | Tiedote
Viranomaisten harmaan talouden torjuntatilastot vuodelta 2024 julkaistu. Tulli tutki viime vuonna yhteensä 404 veropetosta, joista merkittävin osa liittyi tupakkatuotteiden salakuljetukseen. Erityisesti savukkeiden salakuljetustapaukset ja takavarikkomäärät kasvoivat merkittävästi vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme