Arinalta 185 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan
Osuuskauppa Arina on jakanut vuodesta 2013 alkaen vuosittain tukea lasten ja nuorten toimintaan, yhteensä n. 800 000 euroa. Tukea on jaettu pohjoissuomalaisille lasten ja nuorten liikuntaseuroille, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille sekä muille yhteisöille, jotka ovat kohdentaneet tuen lasten ja nuorten toimintaan.

Euro jokaista Arinan asiakasomistajaa kohden
Arinan vuoden toisella tukikierroksella lahjoitetaan ennätykselliset 185 000 euroa pohjoissuomalaisten lasten ja nuorten hyväksi. Lahjoitus kohdentuu monipuolisesti eri harrastustoimintoihin, koulutukseen ja nuorisotyöhön, asiakasomistajien toiveiden mukaisesti.
Arinan 185 000 € tuesta 50 % kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi. Tukea tulee loppuvuonna saamaan vähintään 50 yhteisöä ja tuki on vähintään 1 000 € ja enintään 10 000 € yhteisöä kohden.
– Olemme ylpeitä, että voimme tukea yhteisöjä, jotka tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastustoiminnan eteen. On tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori saa mahdollisuuden osallistua harrastuksiin ja kehittää itseään omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan. Uskomme vahvasti, että lahjoituksilla voimme edistää alueellamme lasten hyvinvointia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, Arinan viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen toteaa.
Elinkustannusten nousu haastaa lapsiperheitä myös Arinan asiakasomistajatalouksissa. Lahjoituksellamme tuomme toivottavasti helpotusta esimerkiksi harrastuskustannuksiin ja autamme välillisesti erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä.
– Arina kohdistaa sponsorointinsa tässä ajassa erityisesti lasten ja nuorten toimintaan. Osaltamme mahdollistamme matalan kynnyksen harrastus- ja hyväntekeväisyystoimintaa, joilla tuetaan lasten ja nuorten kehittymistä esimerkiksi tutussa ja turvallisessa harrastusporukassa. Toiveemme on, että yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua luopumaan harrastuksesta, josta nauttii, Ruuskanen sanoo.
Tukihaku avoinna yhteisöille – Asiakasomistajat päättävät tuensaajat
Arinan lasten ja nuorten toiminnan haku on avattu ja se on avoinna 16.10.-5.11.2023. Yhteisöt voivat hakea mukaan arina.fi/sponsorointi -sivustolla. Tukea voivat hakea Arinan toimialueen harrastusyhteisöt ja hyväntekeväisyyskohteet, jotka kohdistavat saamansa tuen lasten ja nuorten toimintaan.
– Nyt on se hetki, kun yhteisöjen kannattaa aktivoitua ja täyttää hakulomake tukikierrokselle! Koska Arinalla ei ole kattavasti jokaisen paikallisen lasten ja nuorten toimintaa järjestävän yhteisön yhteystietoja, emme voi suoraan informoida kaikkia tukihausta. Niinpä pyydämmekin apua, että levittäisitte sanaa tutuillenne, Ruuskanen pyytää.
– Arinassa tarkistamme, että hakijat täyttävät hakuehdot, mutta lopullisen päätöksen tuensaajista tekevät Arinan asiakasomistajat marras-joulukuussa toteutettavalla sähköpostiäänestyksellä. Jotta pääsee äänestämään, kannattaa käydä tarkistamassa ja varmistamassa osoitteessa s-kayttajatili.fi, että on ilmoittanut oman sähköpostiosoitteensa, eikä ole kieltänyt tutkimuskyselyitä, Ruuskanen vinkkaa.
Yhteyshenkilöt
Pasi Ruuskanenviestintäjohtaja
Puh:+358 50 430 1747pasi.ruuskanen@sok.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti yli 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Noin 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, ABC-liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Maailman pohjoisin ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee aikataulussa – noutokaista aukeaa lokakuun lopussa16.10.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Oulun Limingantulliin rakentama ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee suunnitellusti. Hanke on tärkeä osa Arinan strategiaa kehittää asiakaslähtöisiä ja tehokkaita digitaalisia palveluja. Ensimmäinen osa hanketta pääsee asiakkaiden testiin jo lokakuun lopussa, kun ostosten hakemista helpottava noutokaista avautuu asiakkaille. Kokonaisuudessaan automaatioavusteinen keräilykeskus avautuu vuoden 2026 alkupuolella. Pohjoissuomalaisten mahdollistama investointi on arvoltaan noin 10,6 M€ ja sen arvioitu työllistämisvaikutus rakennusvaiheessa on noin 20–25 henkilötyövuotta.
Kempeleen Rosso uudistui – asiakkaiden rakastamat pannupitsat palasivat jäädäkseen1.10.2025 09:24:39 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Zeppeliinissä sijaitseva Rosso on kokenut syyskuun aikana perusteellisen uudistuksen. Uudistettu Rosso toivottaa asiakkaat tervetulleiksi jälleen keskiviikkona 1.10.2025 klo 11.
Konsta Kyröläinen on Arinan 200 000:s asiakasomistaja27.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina saavutti merkittävän virstanpylvään, kun asiakasomistajien määrä ylitti 200 000 syyskuussa 2025. Tämä kertoo pohjoissuomalaisten vahvasta luottamuksesta osuustoimintaan. Arinan 200 000. jäseneksi liittynyt Konsta Kyröläinen palkittiin 200 000 sentin eli 2 000 euron S-ryhmän lahjakortilla.
Break Sokos Hotel Rukan rakennustyöt ovat käynnistyneet24.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan uusi matkailuinvestointi Rukalle etenee vauhdilla. Rakentamislupa on saanut lainvoiman ja Arina on allekirjoittanut urakkasopimukset kotimaisen perheyritys Hartela Oy:n ja ARE Oy:n kanssa. Rakennustyöt ovat käynnistyneet ja hotelli- ja ravintolakokonaisuus on suunniteltu avattavaksi asiakkaille talvikaudeksi 2027–2028. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 250 henkilötyövuotta ja investoinnin kokonaissuuruus tulee olemaan n. 37 M€.
S-market Jääli avataan torstaina 18.9.202517.9.2025 08:01:57 EEST | Tiedote
Jääliläisten kauan odottama uusi S-market Jääli avautuu asiakkaille torstaina 18.9. klo 10. Pohjoissuomalaisten asiakasomistajien mahdollistama investointi on arvoltaan noin 5 M€. Moderni ja energiatehokas myymälä tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman, edullisen ruokakorin ja laajat aukioloajat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme