Kangasalan Kisarannassa tanssitaan myös ensi kesänä
Kisarannan alueen kehittämistä jatketaan asemakaavoituksen ja tulevan toimijahaun kautta.
Tanssit jatkuvat
Suositut tanssit Kisarannan tanssilavalla jatkuvat vuoden 2024 kesäkaudella. KeihäsViihde jatkaa tanssilavatapahtumien järjestämistä edellisten vuosien tapaan. Koronavuosien jälkeen tanssiharrastus on voimissaan Kangasalla.
Asemakaavoitus vireillä
Kisarannan asemakaavoitusprosessi suositun Mobilian alueen vieressä jatkuu. Kisarannan alueella on voimassa 1983 valmistunut Vehoniemen harjualueen osayleiskaava, joka sallii Kisarantaan ja sen tuntumaan hotelli-, ravitsemus- ja virkistyspalveluihin liittyviä rakennuksia, rakenteita ja laitteita. Vireillä olevassa Kisarannan asemakaavassa on tarkoitus mahdollistaa alueen uudisrakentaminen, palvelutarjonnan monipuolistuminen sekä matkailutoiminnan kehittyminen. Asemakaavoituksen yhteydessä alueelle tehtiin viitasammakkokartoitus, jossa Kisarannan edustalta Längelmäveden rannasta tehtiin viitasammakkohavaintoja. Laji on Suomessa elinvoimainen, mutta viitasammakko on EU:n luontodirektiivin IV-liitteen laji sekä koko maassa rauhoitettu eläinlaji (LSA 1997/160, liite 2a 2021/521). Kaavoituksen keinoin selvitetään alueen rakentamismahdollisuudet vaarantamatta sammakoiden elinolosuhteita.
Toimijahaku tulossa
Kisarannan alueen toimijahakua valmistellaan ja haku on tulossa alkuvuonna 2024.
Kisarannan ainutlaatuiselle alueelle tullaan etsimään toimijaa ja konseptia ympärivuotiselle toiminnalle. Alueen ja elämyksellisen toiminnan tulisi palvella sekä kaupungin asukkaita että matkailijoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkku Malviala, elinympäristöjohtaja, Kangasalan kaupunki p. 044 4309 421
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan lukion vuoden 2024 kunniaylioppilas on Tomi Rantamäki13.5.2024 12:29:36 EEST | Tiedote
Professori Tomi Rantamäki (os. Nieminen) syntyi tammikuussa 1978 Kangasalla. Rantamäki valmistui ylioppilaaksi Kangasalan lukiosta vuonna 1997 ja pääsi Kuopion yliopistoon (nyk. Itä-Suomen yliopisto) opiskelemaan farmasiaa. Farmaseutiksi Rantamäki valmistui vuonna 2001 ja kaksi vuotta myöhemmin proviisoriksi. Rantamäen masennuslääkkeiden vaikutusmekanismeihin keskittyvä väitöskirja valmistui syksyllä 2006. Rantamäki nimitettiin neurofarmakologian dosentiksi vuonna 2011. Vuonna 2014 Rantamäki aloitti akatemiatutkijana ja oman tutkimusryhmän vetäjänä. Paluu farmasialle tapahtui vuonna 2018, jolloin Rantamäki valittiin molekulaarisen farmakologian apulaisprofessorin tehtävään Helsingin yliopiston farmasian tiedekuntaan. Ennen tehtävään astumistaan Rantamäki teki kuitenkin lyhyen tutkijavierailun Århusin yliopistoon, jonne hänellä on säilynyt kiinteä yhteys. Molekulaarisen farmakologian professorin tehtävään Rantamäki vakinaistettiin vuonna 2021. Rantamäen nykyinen tutkimus keskittyy nopea
Suomen kesän Kangasalla avaa eduskunnan puhemies Jussi Halla-Aho6.5.2024 16:04:09 EEST | Tiedote
Perinteeksi muodostunut Kangasalan kesän avaus järjestetään 27. kerran lauantaina 1.6.2024. Ohjelmassa on virallisten juhlapuheiden lisäksi yhteislaulua ja musiikkiesityksiä.
Kangasalan julkiseen taiteeseen voi nyt tutustua uudella verkkosivustolla3.5.2024 15:48:01 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki on avannut Lumoava Kangasala -ympäristö- ja taideohjelman aikana syntyneitä taideteoksia ja vanhempaa julkista taidetta uudessa verkkoympäristössä.
Kangasalan ensimmäisen Vuoden ympäristöteko -palkinnon saaja on valittu23.4.2024 17:06:01 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupungin Vuoden ympäristöteko -palkinnon 2023 saaja on valittu. Tunnustus myönnetään Kangasalan ryhmäpuutarhayhdistyksen Aarre ja Liisa Kellomäelle heidän luonnon monimuotoisuutta edistävästä toiminnastaan.
Harjufestissa jazzia, rockia ja poppia23.4.2024 12:36:00 EEST | Tiedote
Kangasalan Kirkkoharjun näkötornilla järjestettävän Harjufestin tämän vuoden pääesiintyjä on energisistä keikoistaan tunnettu Irina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme