Eläketurvakeskus (ETK)

Kansainvälinen eläkevertailu: Suomen eläkejärjestelmä kuudenneksi paras, luotettavuudessa ykkönen

Jaa

Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kuudenneksi kansainvälisessä Global Pension Index -vertailussa. Suomi sai jo kymmenettä kertaa parhaimmat pisteet eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kuudennelle sijalle vuosittaisessa Mercer CFA Institute Global Index -vertailussa. Suomen sijoitus heikkeni yhden sijan viime vuodesta. Kansainvälisessä vertailussa oli tänä vuonna mukana 47 maata.

–  Suomen kuudetta sijaa selittää Australian kiriminen Suomen edelle. Australia sai tänä vuonna lisäpisteitä eläkejärjestelmänsä taloudellisesta kestävyydestä. Samalla Suomen pisteet laskivat hieman perinteisellä vahvuusalueellamme eli hallinnon luotettavuudessa. Luotettavuus heikkeni myös useimmilla muilla mailla, mikä on seurausta Mercerin indikaattoreiden uudistamisesta, Eläketurvakeskuksen yhteyspäällikkö Mika Vidlund kertoo.

Muutoksista huolimatta suomalainen eläketurva valittiin jälleen kerran maailman luotettavimmaksi ja läpinäkyvimmäksi. Luotettavuuden arvioinnissa Mercer painottaa muun muassa eläkejärjestelmän hyvää sääntelyä, asiakasviestinnän ymmärrettävyyttä ja hallintokulujen kohtuullisuutta.

Suomi pärjää eläkkeissä Ruotsia ja Norjaa paremmin

Pohjoismaisittain tarkasteltuna Suomi hiihtää Islannin ja Tanskan takana, mutta ennen Ruotsia ja Norjaa.

– Islanti ja Tanska ovat Mercerin vertailussa vahvoilla sekä eläkkeiden riittävyydessä että taloudellisessa kestävyydessä. Ruotsi pärjää vain kestävyydessä. Norjan tapauksessa on kiinnostavaa, että valtava öljyrahasto ei auta maata taloudellisen kestävyyden vertailussa, sillä rahastoa käytetään eläkkeiden lisäksi myös muihin julkisiin menoihin, Vidlund tiivistää.

Mercerin politiikkasuosituksissa ehdotetaan kaikille Pohjoismaille eläkeoikeuksien jakamista avioerojen huomioiseksi. Lisäksi Suomea kehotetaan toimenpiteisiin kotitalouksien säästämisasteen kasvattamiseksi ja velkaantumisasteen vähentämiseksi. Suomen kehityskohteeksi Global Pension Index listaa myös rahastoinnin lisäämisen ja vähimmäiseläketurvan parantamisen.

Maailmassa enemmän ikääntyneitä kuin alle kouluikäisiä

Tämän vuoden raportissaan Mercer nostaa esiin maailman megatrendeistä väestökehityksen. YK:n tilastojen mukaan maailmassa on nyt enemmän 65 vuotta täyttäneitä kuin alle 6-vuotiaita. Ikääntyneiden kasvava väestöosuus tuo kustannuspaineita monen maan eläkejärjestelmälle.

Lisäpaineita maailman maiden eläketurvalle tuovat inflaatio ja nopeasti nousseet korot. Mercer huomauttaa myös geopoliittisten jännitteiden tuomista sijoitusriskeistä.

Lähitulevaisuuden hyviksi trendeiksi Mercer nostaa tekoälyn, joka todennäköisesti tehostaa eläkesijoittajien päätöksentekoa ja riskienhallintaa.

Mikä Mercer-vertailu?

Mercer CFA Institute Global Pension Index -vertailussa arvioidaan eri maiden eläkejärjestelmiä eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta.

Vertailun laatii kansainvälinen konsulttiyhtiö Mercer, joka pisteyttää maat yli 50 indikaattorin perusteella. Maiden kokonaispisteet lasketaan painotetun keskiarvon perusteella. Eläkkeiden riittävyyspisteitä painotetaan 40 prosenttia, kestävyyspisteitä 35 prosenttia, ja luotettavuuspisteitä 25 prosenttia.

Vuoden 2023 vertailuun osallistui 47 eri maata, joiden eläkejärjestelmät kattavat 64 prosenttia maailman väestöstä.

Vertailuun liittyi tänä vuonna mukaan kolme maata lisää: Botswana, Kroatia ja Kazakstan.

Global Pension Index -vertailua on julkaistu vuodesta 2009.

Aiheesta lisää

Mercer Pensions
Etk.fi - Kansainvälistä vertailutietoa eläketurvasta.

Lisätiedot

Yhteyspäällikkö Mika Vidlund, puh 029 411 2614, mika.vidlund(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Internationell jämförelse av pensionsfondernas avkastning: Inflationen åt upp realavkastningen6.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

År 2023 var utmanande för pensionsfondernas placeringar på många håll i världen. Pensionsplacerarnas genomsnittliga realavkastning blev endast två procent. De finländska pensionsfondernas placeringar lyckades ännu sämre. Hos oss gjorde den höga inflationen att realavkastningen blev negativ, -0,2 procent i genomsnitt. De svenska pensionsfondernas realavkastning var -1,2 procent i genomsnitt.

Eläkerahastojen kansainvälinen tuottovertailu: Inflaatio söi suomalaisten reaalituotot6.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Eläkerahastojen sijoitusvuosi 2023 oli haastava eri puolilla maailmaa. Eläkesijoittajien keskimääräinen reaalituotto jäi vain kahteen prosenttiin. Suomalaisten eläkerahastojen sijoitukset sujuivat sitäkin heikommin. Reaalituotto painui meillä korkean inflaation vuoksi negatiiviseksi ja oli keskimäärin -0,2 prosenttia. Ruotsalaisten eläkerahastojen reaalituotto oli keskimäärin -1,2 prosenttia.

Podcasten Eläkekomitea: Hur lyckas Finland med att integrera invandrare?2.5.2024 08:25:00 EEST | Tiedote

Kommer regeringens avoga politik att vara ett hinder för arbetsrelaterad invandring? Kommer invandrarna att rädda pensionssystemet och hurdana pensioner kan de själva vänta sig? Det diskuteras av ledande sakkunnig Katri Niskanen från arbets- och näringsministeriet, chefen för invandringsärenden Teemu Haapalehti från Esbo stad och utvecklingschef Heikki Tikanmäki från Pensionsskyddscentralen.

Podcasten Eläkekomitea: Unga vill ha kortare arbetsdagar och en välfärdsstat – realism?10.4.2024 08:25:00 EEST | Tiedote

Hur förhåller sig den mytiska ungdomen och de sportiga pensionärerna till arbetslivet? Vem borde arbeta längre? Är den hotande arbetskraftsbristen ett hot eller en möjlighet för ungdomarna? Det diskuteras av direktör Mika Maliranta från forskningsinstitutet Labore, ungdomsforskaren Susanna Ågren från Tammerfors universitet och specialforskare Ilari Ilmakunnas från Pensionsskyddscentralen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye