Tervatarinoiden reitti vie historialliseen Ouluun
Digitaalinen, oman mobiililaitteen avulla eri puolilla Oulua koettava Tervatarinoiden reitti aukeaa marraskuussa. Kulttuurihistoriallinen reitti koostuu kirjailija Katariina Vuoren kirjoittamasta kymmenestä kiehtovasta lyhyttarinasta. Ne pohjautuvat Oulun tervakaupan kulta-ajan aitoihin paikkoihin, tapahtumiin ja henkilöihin.

Kymmeneen tervaan liittyvään paikkaan sijoitetaan laatta, jossa on QR-koodi. Kun QR-koodin skannaa puhelimella tai muulla mobiililaitteella, avautuu tarina luettavaksi tai kuunneltavaksi. Tarinat ovat saatavissa suomeksi, selkosuomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Reittikartta ja tarinapisteiden sijainnit julkaistaan 17. marraskuuta Oulu2026-verkkosivuilla.
Suomeksi tarinat kertoo oululainen näyttelijälegenda Tuula Väänänen. Englanninkielisten tarinoiden äänenä puolestaan toimii Oulun teatterin näyttelijä Sami Lalou. Ruotsiksi äänen tarinoille antaa viestinnän ja kulttuurialan erityisasiantuntija Tea Stolt de Glanville. Suomenkieliset tarinat on mukautettu selkokielelle ja niille on myönnetty Selkokeskuksen tunnus.
Leveristä Linnansaareen ja bling blingistä pettymyksiin
Tarinat kirjoittanut Katariina Vuori kertoo rakastavansa Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan vesistöjä ja merellisyyttä – omintakeista, vähäeleistä ja vähän nukkavieruakin rannikkoa, joka usein piileskelee rantapuskien takana.
”Oli kiehtovaa päästä tulkitsemaan tervantuoksuisten tarinoiden kautta, millä tavalla vesireitit ovat vaikuttaneet alueen historiaan, kaupungin kasvuun sekä pienten ja suurten ihmisten elämään. Tervahegemonia ei ollut pelkkää bling blingiä ja itämaisia mausteita, vaan myös kipua, pettymyksiä ja yksityisiä tragedioita”, kuvailee Vuori projektia.
Tervatarinoiden reitti alkaa Leverin rajalta ja päättyy Toppilan satamaan. Tarinat ovat kuitenkin itsenäisiä ja ne voi kokea itselleen sopivassa järjestyksessä. Reitti huipentuu Toppilansaareen, jossa sijaitsevat tarinapisteet Laiva Toivosta ja Tervahovista. Näissä pisteissä on mahdollista nähdä kyseiset kohteet lisättynä todellisuutena omalla mobiililaitteella.
Reitin tarinat ovat Leveri, Snellmanin talo, Seurahuone, Bergbomin aitta, Hahtiperä, Linnansaari, Pikisaari, Merikoski, Laiva Toivo sekä Tervahovi.
Tervatarinoiden reitti on Lumo-valofestivaalin oheistapahtuma, mutta se jää katukuvaan koettavaksi myös festivaalin jälkeen. Reitti on osa Oulun matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026.
Lisää pohjoisia tarinoita luvassa ensi vuonna
Tervatarinoiden reitti on Pohjoisista tarinoista vetovoimaa -hankkeen ensimmäinen pilotti. Hankkeen toteuttaa Oulun kulttuurisäätiö. Tavoitteena on kehittää uusia tapoja, joiden avulla voidaan tuoda teemoitettuja reittejä helppokäyttöisen teknologian keinoin Oulu2026-toteutusalueelle.
Alueen kulttuuriperinnön esiintuominen ja maksuttomien elämyksien tarjoaminen vahvistavat alueen asukkaiden paikallisidentiteettiä arjen ympäristöissä ja luovat myös matkailullista vetovoimaa. Tarinoita kartoitetaan asiantuntijoiden ja kuntalaisten kanssa. Tervatarinoiden reittiä kehitetään myöhemmin havaintojen ja palautteen perusteella. Lisää tarinallisia reittejä on tulossa jo ensi vuonna.
--
Hankkeen toteuttaja: Oulun kulttuurisäätiö rs., päärahoittaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto
Toteutusaika: 1.3.2023-30.4.2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne-Maria MäkeläProjektipäällikkö, Pohjoisista tarinoista vetovoimaa -hankeOulu2026 / Oulun kulttuurisäätiö
Puh:040 673 5155anne.makela@oulu2026.euKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Oulu2026-kulttuuriohjelmaan mukaan 177 uutta ohjelmaa1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Kesäillan kattaus kutsuu jälleen Oulussa elokuussa – tapahtumaan voi nyt tarjota sisältöjä16.6.2025 08:33:08 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Taide ja tiede ympäristötietoisuuden herättäjänä – uusi pysyvä taidereitti Ouluun6.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 Oulussa julkaistava Climate Clock on pysyvä julkinen taidereitti, joka yhdistää taiteen, tieteen ja luonnon vahvistamaan ympäristötietoisuutta ja syventämään yhteyttä luonnon aikaan. Taidereitti on yksi merkittävimmistä Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmista.
Oulu2026 European Capital of Culture Unveils Locations for New Region-Wide Art Trail: Climate Clock4.6.2025 18:00:00 EEST | Press release
Launching June 2026 in Oulu, Finland – one of the world’s northernmost cities, located just below the Arctic Circle – Climate Clock is a permanent public art trail intertwining art, science and nature to inspire environmental awareness and reconnect us with nature’s time. Seven internationally acclaimed artists and collectives will collaborate with scientists and communities to create site-specific works that respond to the unique light, natural rhythms and urgent climate challenges of the region, which is warming four times faster than the global average Artworks will be created in dialogue with distinct natural settings across the municipality of Oulu to embrace its woodland forests, frozen rivers and the Bothnian Bay – evoking a deeper understanding of our interconnectedness with the Earth
KUTSU: Oulu2026 Climate Clock –lehdistötilaisuus28.5.2025 14:17:36 EEST | Kutsu
Tervetuloa kutsuvierastilaisuuteen 4.6.2025 klo 16–18 Valkean Sokos Hotel Arinan kokoustiloihin (4 krs).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme