SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Sosiaaliturvasta leikkaaminen johtaa kurjistumisen kierteeseen

Jaa

- Hallitus tuo tänään eduskunnalle käsiteltäväksi liudan lakiesityksiä, joilla heikennetään työttömyysturvaa. Leikkausten tavoitteena on ”kannustaa” ihmisiä vastaanottamaan työtä. Kun on pakko ottaa vastaan työtä, on palkkakin usein minimitasoa. Tämä taas lisää tarvetta juuri sille sosiaaliturvalle, josta hallitus on leikkaamassa. Noidan kehä on valmis, sanoo kansanedustaja Niina Malm vakavana.

Niina Malm
Niina Malm Kuvaaja: Jukka-Pekka Flander

Eduskunta käsittelee tänään muutoksia työttömyysturvaan, joiden myötä esimerkiksi työssäoloehdon pituutta pidennetään 6 kuukaudesta 12 kuukauteen. Samalla hallitus on tuomassa eduskuntaan myöhemmin lain, jolla irtisanomista alle vuoden mittaisista työsuhteista helpotetaan. Lisäksi tänään keskustelussa on myös työttömyysetuuden lapsikorotuksen poisto. 

- Tässä vain muutama esimerkki siitä, kuinka selkeää hallituksen puhdasoppinen keppilinja on. Hallitus heikentää työttömien toimeentuloa ja samalla helpottaa työntekijän irtisanomista, sanoo Niina Malm ja jatkaa: 

- Näitä toimia perustellaan pohjoismaisella mallilla, mutta siitä tässä ei ole kyse. Pikemminkin rusinat pullasta -ajatuksesta. Hyvät käytännöt työnantajalle otetaan pohjoismaista mutta ei työntekijälle. Ja juuri se on ollut keskeistä. Molemmat saa jotain ja antaa jotain. Normaalia neuvottelua. Mutta Orpon hallitus vain nyppii omalle eturyhmälleen edullisia toimia. Kuten potkulain ja sairaussakon, kertoo Malm.

Hyvänä esimerkkinä hallituksen linjasta on työttömäksi jäämisen jälkeen omavastuupäivien nostaminen viidestä seitsemään. Tämä lisäisi työllisyyttä arvioiden mukaan vain 1200 hengellä, mutta vaikuttaisi työttömäksi jäävän keskimääräistä ansiopäivärahaa bruttona 140 euroa. Summa on suuri otettavaksi 1600 eurosta esimerkiksi yksinhuoltajalle. 

- Onko muutos 1200 työllisen väärti? Varsinkin kun muissa pohjoismaissa suunta on juuri päinvastainen! Ruotsissa omavastuupäivät pudotettiin hiljattain kuudesta kahteen. Tanskassa omavastuupäiviä on nolla. Mitä tekee Suomen hallitus? Nostaa omavastuupäiviä viidestä seitsemään! Ja tätä hallitus kutsuu pohjoismaiseksi malliksi, päättää Malm pöyristyneenä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote

Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye