Hämeen ELY-keskus on lausunut Nordic Ren-Gas Oy:n Lahden Power-to-Gas-tuotantolaitoksen ympäristövaikutuksista
Nordic Ren-Gas Oy suunnittelee puhtaiden kaasupolttoaineiden ja CO₂-vapaan kaukolämmön yhteistuotantolaitosta Lahteen. Hankkeessa on ollut käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), jonka aikana on selvitetty tuotantolaitoshankkeen ympäristövaikutuksia. Hämeen ELY-keskus katsoo, ettei hankkeella ole toteutuessaan todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Nordic Ren-Gas Oy:n tavoitteena on rakentaa tuotantolaitos, joka tuottaa uusiutuvaa synteettistä metaania, vetyä ja hukkalämmöstä tuotettua kaukolämpöä. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Lahden Kymijärven voimalaitoksen välittömässä läheisyydessä Möysän kaupunginosassa osoitteessa Koksikatu 8 (ns. Urasan tontti).
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkasteltiin kahta vaihtoehtoa, joissa vaihtoehdossa VE0 hanketta ei toteuteta ja vaihtoehdossa VE1 hanke toteutetaan. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta jätettiin yhdeksän lausuntoa ja yksi mielipide. Hämeen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän tuotantolaitoksen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Samalla hankkeen YVA-menettely on päättynyt ja hanke voi edetä lupavaiheisiin.
Hankkeella on myönteinen ilmastovaikutus
Hämeen ELY-keskuksen näkemyksen mukaan hankkeella ei todennäköisesti ole merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia eikä tuotantolaitoksen toteuttamiselle ole ympäristöllisiä toteuttamisesteitä. Hankkeen rakentamisvaiheessa syntyy haitallisia ympäristövaikutuksia, kuten melu- ja liikennevaikutuksia, mutta ne ovat kuitenkin kohtuullisen lyhytaikaisia, ne voidaan ennakoida ja niitä on mahdollista ehkäistä sekä lieventää. Laitoksen toiminnan aikana kielteisiä vaikutuksia ympäristöön aiheutuu lähinnä alueen melutason vähäisestä noususta. Laitoksen suunnittelussa, laitteiden valinnoissa ja mitoittamisessa sekä laitoksen rakentamisessa tulee tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka estävät meluhaitan syntymistä. Arviointiselostuksessa on tunnistettu merkittävimmän onnettomuusriskin liittyvän vedyn käsittelyyn ja varastointiin, mutta tehdyn vetyräjähdysmallinnuksen mukaan vaikutus jää kiinteistön rajojen sisäpuolelle.
ELY-keskus katsoo, että hankkeella on merkittävä myönteinen ilmastovaikutus. Laitos tuottaa metaania ja vetyä, joilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita, ja laitos tuottaa hiilidioksidivapaata kaukolämpöä Lahden kaukolämpöverkkoon. Toteutuessaan hanke vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä. Hankkeen myönteisillä ilmastovaikutuksilla on merkitystä valtakunnallisten, maakunnallisten ja Lahden kaupungin ilmastotavoitteiden kannalta.
Hankealueella on käynnistetty asemakaavan muutoshanke, mikä on edennyt luonnosvaiheeseen. Kaavatyön tavoitteena on varmistaa, että suunniteltu toiminta on kaavanmukaista ja siten mahdollistaa laitoksen luvittamisen.
Arviointiselostus ja ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta (ymparisto.fi).
Lisätietoa hankkeeseen liittyvästä kaavoitusprosessista löytyy Lahden kaupungin verkkosivuilta (lahti.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Johanna Flood, ylitarkastaja, Hämeen ELY-keskus, johanna.flood(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 025 019
Tiedotus:
Emma Hietamäki, puh. 0295 024 250
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:47:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme