Varainsiirtoveron lasku tuo helpotusta myös omakotitalorakentajille
Hallitus esittää varainsiirtoveron laskemista. Kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee neljästä prosentista kolmeen, mikä merkitsee omakotitalorakentajille huojennusta rakennusbudjettiin. Asunto-osakkeiden varainsiirtoveron lasku puolestaan tuo monille rakentajille kaivattua helpotusta vanhan asunnon myyntiin.

”Monen rakentamisesta haaveilevan jarruna on ollut viime aikoina vanhan asunnon myynti. Varainsiirtoveron huojennus voi osaltaan auttaa ihmisiä lähemmäs unelmiensa kotia,” kertoo DEN Finlandin kaupallinen johtaja Mikko Granqvist.
Lakimuutoksen tavoitteena helpottaa rakennusalan ahdinkoa
Rakennusalan ahdinko on jatkunut jo pitkään, ja lakimuutoksen tavoitteena on helpottaa vaikeaa tilannetta rakennusalalla sekä vauhdittaa asuntokauppaa. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa, mutta veroprosentteja sovelletaan takautuvasti hallituksen esityksen antamispäivästä 12.10.2023 alkaen, kerrotaan valtiovarainministeriön tiedotteessa. Varainsiirtoveron laskeminen koskee kiinteistöjä, asunto-osakkeita ja muita arvopapereita.
Omakotitalon tontin varainsiirtovero laskee
Kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin merkittyä maa-aluetta, eli omakotitalolle kaavoitettu tontti on kiinteistö. Varainsiirtoveron lasku tuo siis huomattavan helpotuksen omakotitalorakentajille. Esimerkiksi 50 000 euron tontin ostajalle muutos tuo 500 euron säästön. Pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa tontit ovat kalliimpia ja säästö näin ollen suurempi.
Vanhan asunnon myynti helpottuu
Kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee neljästä prosentista kolmeen ja asunto-osakkeiden kahdesta prosentista 1,5:een. Tämä helpottaa omakotitalorakentajan vanhan asunnon myyntiä, sillä varainsiirtoveroprosentin lasku on merkittävä etu ostajalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiTietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 226,2 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Muuttovalmis talopaketti on helppo ja turvallinen valinta6.5.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica osoittaa, että muuttovalmis omakotitalo voi olla yhtä aikaa yksilöllinen, laadukas ja huoleton vaihtoehto vauhdikasta elämänvaihetta elävälle perheelle. Moderni hirsikoti valmistuu muuttovalmiina ruuhkavuosia elävän kuusihenkisen perheen ja heidän kahden koiransa kodiksi.
Pientalorakentamisen markkinajohtaja DEN Finland paransi liiketulostaan merkittävästi vuonna 202430.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 yleisen taloustilanteen epävarmuus jatkui edelleen. Markkinan haasteista huolimatta DEN Finland Oy onnistui vahvistamaan asemaansa markkinajohtajana ja kasvattamaan liiketulostaan 4,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,9 miljoonasta eurosta. Myös asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys paranivat merkittävästi.
Finnlamellin muunneltava hirsitalomallisto uudistui – vastaa entistä paremmin asumisen muuttuneisiin tarpeisiin14.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Finnlamelli on uudistanut muunneltavan talomallistonsa. Uudistunut mallisto vastaa asiakkaiden muuttuneisiin toiveisiin ja tarpeisiin – muun muassa arjen sujuvuutta, yksilöllisyyttä ja modernia arkkitehtuuria korostaviin ratkaisuihin.
Hirsirakentaminen on yleistynyt kaupunkiympäristössä10.4.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica on esimerkki modernista hirsitalosta, joka sopii kaupunkitontille. Hirsirakentamisen yleistymistä kaupungeissa selittävät muun muassa materiaalin ekologisuus, hyvä sisäilma sekä lamellihirren tarjoamat arkkitehtoniset mahdollisuudet.
DENin hiilijalanjälki suhteessa liikevaihtoon on pienentynyt 28 prosenttia neljässä vuodessa24.3.2025 11:52:03 EET | Tiedote
DENin tuore vastuullisuusraportti kertoo kattavat tunnusluvut hiilijalanjäljestä sekä sosiaalisesta ja hallinnollisesta vastuusta. Keskeisimmät onnistumiset vuonna 2024 olivat pienentynyt hiilijalanjälki, parantunut henkilöstötyytyväisyys ja ennätyslukemiin kohonnut asiakastyytyväisyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme